Jos pitäis tosi kompaktisti kuvailla syitä siihen, miksi mä rakastan mun poikkista, tiivistäisin kaiken alla olevaan joulusukkaan.

(kyllä tää postaus tästä vähemmän säälittäväksi vielä muuttuu, mä lupaan)

(mutta ei yhtään vähemmän ällöromanttiseksi, mutta menköön näin kerran kalenterivuodessa)

Tulin maanantai-iltana töistä himaan ja silmät osuivat olkkarin puolella ovenkahvasta roikkuvaan tulokkaaseen. Kyseessä oli suuri, tapahtuma-aikaan hieman pullottava joulusukka.

Oho, mikä toi on?

No ihanin ylläri ikinä. Joulusukkaan ilmestyy saamieni tietojen mukaan joinakin päivinä jotain, toisina ei. Saan myös tietää sukkaa täyttävästä mystisestä tontusta kuukauden mittaan uusia juttuja, tänään pitäisi olla luvassa nimen ja pituuden paljastus. En ehkä kestä.

Voin kertoa, että meikäläisen paatunutta sydäntä taikka vatsanseutua ei enää helpolla hetkauteta, mutta voi hyvänen aika mikä perhosparvi niille seutuville asettui tempauksesta johtuen. Tähän mennessä sukasta on löytynyt rasiallinen suurta herkkuani lakritsipiippuja ja pari suklaista joulupalloa.  Oon ottanut tavakseni tarkistaa sukan pari kertaa päivässä, koska ikinä ei voi tietää missä välissä tonttu siellä vierailee (eilen vessassa ollessani kuulin piipittävää puheääntä ja ulko-oven kolahtavan, joten arvasin tontun käyneen).

Just tällasten juttujen takia, in a nutshell, mä rakastan mun poikkista. Paras, kiltein ja kivoin tyyppi. Joulukuusta tulee aivan mahtava! <3

(nyt mä lopetan tän söpöstelyn, katotaan vuoden kuluttua uudestaan)

—

There’s a mysterious Christmas sock in the house, where an elf puts presents in. My bf is the best in the world.

—

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’