Vuosipäivä eri vuoteissa
Tänään on kulunut tasan kolme vuotta siitä, kun kävin ekoilla treffeillä erään tanskalaisen pojan kanssa, joka sattumoisin hymyili edellisenä viikonloppuna tanssilattian reunalla niin valloittavasti, että asun nyt Tanskassa.
Varataan pöytä meidän lempiraflasta. Tehdään jotain kivaa. Laitetaankin shamppis jääkaappiin odottamaan, haetaan sushia ja juhlitaan meidän uutta kotiakin samalla. Tai itse asiassa. Vatsatauti. Joo sellainen tilataan.
Palattiin eilen illalla kotiin Stadin viikonloppulomalta, käytiin pahaa-aavistamattomina nukkumaan ja jossain välissä yötä basilli iski F:n oikein ärhäkästi. Saako edes mennä töihin pistämään viestikapulaa eteenpäin seuraavana päivänä, jos avopuoliso on tossa kunnossa? No minä menin ja oon viettänyt koko päivän kauhun sekaisin tuntein odotellen (ja kuvitellen) vatsanväänteitä.
Sen verran sormet syyhysi sisustuspuuhiin jo Helsingissä, että juoksin pikapikaa töiden jälkeen kauppakeskukseen, jossa ravasin määrätietoisesti läpi muutaman sisustusliikkeen. Koko ajan oloa tunnustellen, joko nyt oksettaa. Päässä tikitti kauhujen kello. Kotiin päästyäni vietin muutaman romanttisen tunnin muuttosotkua järjestäen ja kävin välillä kurkkimassa potilaan kuntoa.
On muuten eka kerta meidän suhteen historiassa, kun kokonainen päivä on mennyt ilman pusuja. Ja etenkin eka kerta, kun mä keräsin kimpsuni ja kampsuni ja muutin sohvalle evakkoon. Meillä ei oo verhoja vielä, joten vastakkaisen talon asukit varmaan seuraa popcornit kourassa uusien naapureiden parisuhdekriisiä.
Kunpa ne vaan tietäisi. Täällä me vietetään 3-vuotispäivää sulassa sovussa.
P.S. Tätä näpytellessä mun vointi on vieläkin ookoo. Vatsataudin odottelu on ehkä ahdistavin aktiviteetti ikinä.
P.P.S. Jos musta ei satu kuulumaan päivään tai pariin, niin tiedätte miksi. Onks tää nyt sitä kuuluisaa too much information?
—
It’s our 3rd anniversary.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:
