Aargh. Ihan ku ei olisi jo tarpeeksi paha, että saatan joutua synnyttämään yksin, mieheni saattaa missata esikoisemme ensihetket ja tavata hänet ekaa kertaa päivän parin ikäisenä sairaalan parkkipaikalla, joudun stressata mahdollisia YT:itä ja työpaikan menetystä äitiyslomalla just kun kaikkien duunihuolien pitäisi unohtua, poikkikselta on evätty etätyön mahdollisuus eli hän saattaa päivänä minä hyvänsä kantaa koronan himaan työpaikaltaan, synnytysvalmennukset on peruttu, isovanhemmat ja ystävät tuskin pääsevät tapaamaan vauvaa pitkiin aikoihin hänen syntymänsä jälkeen, ei päästä käymään Suomessa ties vaikka koko kesänä, poden yksinäisyyttä ja kaipaan kavereita sekä sosiaalista elämää ja nukun huonosti koska stressaan kaikkea. Mutta koronakevät kieltoineen ja rajoitteineen on tuonut mukanaan kaikkea muutakin aivan hirveää.

Kuten vaikkapa nämä:

Irtokarkit on kielletty!!!

En nyt oo ihan varma onko ne virallisesti kielletty, mutta ainakin täällä meillä päin kauppojen irttarihyllyt on teipattu umpeen eikä niihin saa koskea. Samean muovivaipan läpi näkee vielä kipeän aavistuksen karkkivalikoiman pehmeistä kurveista ja hurmaavista sateenkaaren väreistä, muistutuksena siitä mitä elämällä joskus oli tarjottavanaan.

Nyt joutuu karkkihimoissaan (eli tyyliin joka päivä, koska ei oo muuta tekemistä kuin syöminen) valita jonkun aneemisista valmiista pusseista, joissa on aina liikaa vihreitä tai colan makuisia karkkeja eikä koskaan tarpeeksi kirpeitä.

Koiriinkaan ei saa koskea!!!

Jos katse voisi tappaa, olisin kuollut viime lauantaina. Kävin hakemassa yhden verkkokauppatilauksen noutopisteestä ja kun astuin takaisin kadulle, seisoi siinä keski-ikäinen mies pienen suloisen koiransa kanssa. Koiralla oli vaalea, laikukas turkki, mustat nappisilmät, se katsoi suoraan minuun ja nousi innokkaasti takajaloilleen. Aika pysähtyi hetkeksi ja tuijotettiin toisiamme, sitten kuin hidastetusta leffakohtauksesta kiepsahdimme sylikkäin. Koira nuoli, minä rapsutin, koira pomppi, minä kimitin sillä vihlovalla äänellä jolla puhun eläimille. Kaikki oli taas hyvin, en muistanut koronaa tai colan makuisia karkkeja.

Sitten aivan yhtäkkiä jokin ilmanalassa muuttui painostavaksi, tumma varjo laskeutui yllemme, kaunis hetki hajosi pirstaleiksi siihen tienposkeen. Koiran emäntä oli myös saanut pakettinsa noutopisteestä ja oli pysähtynyt katsomaan meitä jäisillä silmillään, kuin olisi saanut mut rysän päältä kiinni rapsuttamasta koiran sijasta miestään. Sillä hetkellä tajusin, että ai niin joo. Ei kai toisten lemmikkejäkään saa nyt koskea, nekin voi saada tartunnan tai ainakin tartuttaa.

Voin vaan kuvitella, minkä karvaan hinnan pieni koiraraasu maksoi intohimoisesta hetkestämme, kun sitä himassa jynssättiin puhtaaksi pitkällä harjalla ja puutarhaletkulla. Nukkui varmaan pihalla yönkin.

Muutkin ovat löytäneet verkkoruokakaupat!!!

Tulen muistamaan 2.3.-10.3.2020 kauniina ajanjaksona, jolloin hallitsin elämääni. Oltiin jo kuukausia puhuttu poikkiksen kanssa siitä, että aletaan tilaamaan suuret ruokaostokset netistä viikoittain kotiin marketissa kärvistelyn sijaan ja vihdoin toteutettu tämä päätös. Ehdimme vastaanottaa kokonaista kaksi ruokalähetystä ovellemme ja kokea asian johdosta suunnatonta ylpeyttä ja sisäistä rauhaa, kunnes tuli korona-lockdown ja kaikki muuttui.

Siinä missä ennen lockdownia pystyttiin tilata viikon tarpeet muutaman päivän varoitusajalla ja todellakin järkeistää ostokäyttäytymisemme kuin kaksi aikuista konsanaan, on tilausten toimitusaika nykyään kaksi viikkoa. Vaikka olen tarpeeksi kypsä päättämään mitä tarvitaan ylihuomisesta eteenpäin seuraavaksi viikoksi, en oo lähellekään niin kehittynyt, että voisin miettiä syömisiä yli kahden viikon päähän. Mistä h*lvetistä mä voin tietää mitä silloin tekee mieli!?!

Ollaan palattu takaisin tuttuun apua mulla on ihan sairas nälkä just tällä sekunnilla mitä kaapista löytyy vai pitäiskö vaan hakea Macista jotain -taktiikkaamme. Uusi yritys sitten seuraavan pandemian aikaan.

Herään aina kello 6!!!

Luulin, että mun sekalaisista huolista heiveröiset aamu-unet ois parantuneet edes vähäsen nyt kun kelloja siirrettiin eteenpäin, mutta vielä mitä. Sen sijaan, että nukkuisin yhä entiseen kuuteen, nykyiseen seitsemään, oon herännyt sunnuntaista saakka lähes minuutin tarkkuudella kello kuusi nolla nolla kesäaikaa. Wad up with that??!

Ihanat, pitkät uniaamut lienevät korona-ajan harvoja hyviä puolia, mutta valitettavasti konsepti skippasi meikäläisen. Enää en jaksa ees yrittää, vaan tänäänkin keitin vadelmia smoothieta varten jo kauan ennen seiskaa.

H*lvetin somehaasteet!!!

Kirjoita voimaannuttava mietelause ja tagaa kaikki ketkä tunnet, älä pelkästään kerro mitä teet just nyt vaan jaa myös sut haastaneiden kymmenen randon postaukset siitä mitä ne tekee, listaa kahdeksansataa sukunimesi toisella kirjaimella alkavaa ruokaa, osallistu kisaan merkitsemällä ystävä ja kommentoimalla minkä näistä kuudesta logomukista valitsisit, vastaa arvoitukseen yksityisviestillä ja kun et vastaa oikein niin jaa se saatanan sama arvoitus kaikkialla, lähetä kaverilistasi joka-ikiselle-tyypille inboxiin tämä nalle-GIF ja levitä halauksia.

Tää vitsaus on mun mielestä verrattavissa raamatusta tuttuihin heinäsirkkoihin. Ei se ainakaan kivempi ole.

Siinä missä koronastakin alussa luultiin että se iskee pahasti vain vanhuksiin, sama koskee myös näitä v*tun haasteita. Enää niitä ei levitä pelkästään ne samat kuus perhetuttua yksinomaan Facebookissa, vaan ne tursuavat nykyään myös Instagramiin ja muihin someihin ja uhreiksi joutuu yhä enemmän nuoria. No one is safe! Vaikka luulit tähän saakka olevasi ilmiön ulko- tai yläpuolella, saatat ollakin seuraava joka kuvittelee että ketään kiinnostaa mikä yksisarvinen olet.

Oiskohan nää tässä. Tuleeko mieleen muita kestämättömiä vitsauksia, jotka viimeistelevät koronakevään ennenkokemattoman kamaluuden?

P.S. Jatkakaa vaan niiden haasteiden tekemistä ja jakamista. Mä ymmärrän, että aika käy tällä hetkellä todella pitkäksi. Uskon vakaasti siihen, että siinä missä eräänä päivänä koronakevät on kaukainen muisto vain, on sitä myös tää somehaastetsunami. Peace out <3

P.P.S. Erityisesti jatkakaa sitä haastetta, jossa jaetaan lapsuus- ja nuoruuskuvia. Ja kanssa sitä, missä kerrotte mitä teidän lapsi/eläin/puoliso teki tänään, mutta vaihdatte tekijän työkaveriksi. Se on tosi viihdyttävä. Voisko joku kanssa keksiä koiranpentuihin liittyvän haasteen? Tai itse asiassa lähettää mulle koiranpennun.

—

Facebook | Bloglovin | Instagram