Se talo, joka tuntui heti kodilta

Tuntuu hölmöltä jinxailla kämppäjuttuja täällä blogissa, mutta menköön! Ei sekään tunnu ihan mun tyyliseltä lähestymistavalta, että mangun täällä eka vuoden siitä ettei löydetä täydellistä taloa ja sitten puskista paljastan, että muuttopäivä onkin jo lyöty lukkoon. Koska kuten edelliseltä asunnonostokierrokselta muistan, mahtunee tähän väliin yksi jos toinenkin jännitysnäytelmä. Eli tattadadaa,

me ollaan rakastuttu yhteen punaiseen taloon tuolla jossain kaukana! (Ja jep, siinä on ihanat ikkunat.)

Mentiin eiliseen näyttöön sillä asenteella, että hauska käydä kattomassa ja saada taas taloakselille jotain sutinaa pitkästä aikaa, mutta tuskinpa tästä mitään kehkeytyy. Ollaan nähty nyt ehkä viitisentoista taloa (osa enemmän ja osa vähemmän tositarkoituksella) ja oon koko ajan pohdiskellut, että miten näin ison päätöksen sitten joskus osaa ja uskaltaa tehdä. Mistä sitä lopulta tietää, ja voiko edes olla jokseenkin varma. Joo, nyt tiedän miltä tuntuu tietää. Heti siinä valoisassa eteisessä olin valmis pölläyttämään setelitukkoni ilmaan. Hurmaavin talo, jonka oon koskaan nähnyt.

Hiippailtiin muiden taloa katsomaan tulleiden pariskuntien keskuudessa naamat pokerina vartin verran ja poistuttiin vähin äänin paikalta. Kun oltiin kävelty kuulomatkan päähän, lausuin tyynenä F:lle:

sun päätös, I’m game if you are.

Se oli kanssa game. Tehdään varmaan huomenna tarjous, tuosta vaan, vartin perusteella, näkemättä taloa toistamiseen. Nyt ei vaan oo aikaa jahkailla. Kilpailu talosta tulee olemaan kova, ja sen pyyntihinta on meidän budjetin äärimmäisessä ylärajassa. Meillä ei siis oo heittää peliin penniäkään ekstraa, mutta pakkohan tätä on yrittää. Talon vuoksi, joka tuntui meidän unelmakodilta <3

Ja jos tää ei natsaa, niin opittiinpahan muutama tärkeä juttu:

  • kyllä sen vaan tietää ja
  • on mahdollista löytää talo, johon me molemmat rakastutaan ja
  • toivoa on sittenkin.

Pitäkääpäs sormet ristissä, kerron heti kun hommat etenee! Jaiks.

P.S. Jos joku siellä on sydänkohtauksen partaalla, kun tehdään tarjous näin pikaisella aikataululla, niin lain mukaan ostajalla on tarjouksen hyväksynnästä lähtien viikon verran aikaa perua se. Tämä tarkoittaa siis viikkoa, jolloin voitaisiin käyttää erinäisiä asiantuntijoita tsekkaamassa talon kuntoa jne. Eli ei siis ihan täyttä sikaa säkissä olla hankkimassa 😉 Äiti elä hätäile!

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Koti Oma elämä

Kaupunginosauskollisuutta ja uusia kulmia

Kööpenhaminassa on valloillaan vähän hassu kaupunginosauskollisuus. Porukka suhtautuu kiihkeästi omaan huudiinsa (yleensä se on joko Frederiksberg tai joku kolmesta keskeisimmästä ”brosta”, eli Nørrebro, Vesterbro tai Østerbro) ja väheksyy kaikkia muita. Østerbro on liian tylsä, Nørrebro liian ghetto (kulkeehan se myös lempinimellä Nørrebronx eikä säännölliset ammuskelut varsinaisesti kiillota alueen mainetta), Vesterbro liian hipsteri ja rehoittaapa siellä prostituutiokin. Oman armaan asuinalueen lisäksi mikään muu ei kelpaa (paitsi Frederiksberg, siitä tykkää kaikki).

Mä oon edelleen puolentoista Vesterbro-kuukauden jälkeen todellakin Nørrebro-uskollinen. Meidän nykyisen kämpän sijainti on ihan huppu ja kaikkea jännää tapahtuu lähikortteleissa, mutta silti. Ei oo mun vanhojen kotoisten kulmien ja omien kantisten voittanutta. Nørrebronx 4 lyfe.

Oon kävellyt viime viikkoina lukemattomia kilometrejä uudessa naapurustossani, kierrellyt Vesterbron rosoisia katuja ja antanut tuttuuden hiljalleen muodostua. Joinakin päivinä, joskin todella harvoin, käännynkin kotiovelta oikean sijaan vasemmalle ja samoilen Frederiksbergin elegantin bulevardin suuntaan. Kävelyretket täyttyy vastakohdista, ärsykkeistä, rumuudesta, kauneudesta, ihmislaumoista ja salaisista paikoista, joita massat ei tunnu vielä löytäneen (en oikeesti enää uskalla jakaa somessa mun parhaita piilopaikkoja, koska viime kesänä kansa valtasi erään aiemmin uinuvan hiljaisen hengailusopen ja oon vakuuttunut että mun Insta-stoorit aiheutti koko jupakan!).

Vaikka jotakin selittämätöntä ja lämmintä ailahtelee rinta-alassani kun käännyn uudelle kadulle tai bongaan kiinnostavan viinibaarin tai huomaan kehittäneeni upouuden rutiinin, haraan vielä vähän Vesterbro-rakkautta vastaan. Ja kun joku töissä kysyy, että missä mä asun, vastaan kiireesti että no siis Vesterbrossa mutta siis me just myytiin meidän Nørrebron koti ja tää on vaan tilapäistä. En halua, että jengi tekee hätiköityjä johtopäätöksiä, on tärkeää että ne ymmärtää missä mun juuret on.Kokonaista kolme vuotta vanhat juuret, mutta sitäkin tärkeämmät mun tanskalaisidentiteetin kannalta.

Mutta onhan täällä nyt siistiä. Tuntuu ihan turistilta silleen hyvällä ja kutkuttavalla tavalla, ja odotan kiihkeästi kesää mun uusilla (tilapäisillä) kotikulmilla.

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

Koti Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä