Elo vauvan kanssa on välillä kuin pelaisi videopelejä. Eka tuntuu hankalalta tai suorastaan mahdottomalta päästä tietty taso läpi, mutta hiljalleen sitä harjaantuu ja etenee pelissä. Toukokuussa olin hommassa ihan aloittelija vielä, vaunulenkille lähtökin kesti tuntikausia ja olin ihan silleen et nevö forget. En tajua? Mikä siinä on niin hankalaa, puet vaan ittelles ja vauvalle kevyet kevätkauden vaatteet, pistät vauvan vaunuihin ja menet lenkille.

Onneksi en silloin vielä tiennyt, että syyskuussa me aloitetaan vauvauinti ja millaista next level secoilua se on. Minun laillani näet nyt varmaan itsesi sielusi silmin söpön pulskan pikkuisen kanssa lämpimässä vedessä, hän hymyilee ja nauttii, ehkä sukelteleekin pienen delfiinin lailla kuin peppuvoidemainoksen vauva. Mikä tässä voisi olla vaikeaa? Mitä ne ei kerro sulle on se, että päästäksesi sinne s**tanan veteen ja sieltä pois joudut käymään läpi vaikka kuinka monet h*lvetin esikartanot ja kiirastulet, ja että uinnin jälkeen jää sellainen tyhjä olo, oliko tässä mitään järkeä, onko missään mitään järkeä, kuka edes olen.

Avaan asiaa hieman. 

Saavumme uimahalliin hyvissä ajoin, 35 minuuttia ennen vauvauinnin alkua. Respassa ei ole ketään. Rynkytän lukittua porttia aikani, mutta ei, en pääse sisään. Lopulta soitan hallin numeroon ja jostain takahuoneesta juoksee tyyppi respaan. Lopetan puhelun ennen kuin hän ehtii vastata. Kerron olevani tulossa vauvauintiin ja hän pyörittelee silmiään kuin juttelisi idiootin kanssa, sehän alkaa vasta puolen tunnin kuluttua. Sönkötän jotain imettämisestä ja peseytymisestä, hän avaa mulle portin.

Valtavat vaununi tömähtävät invaportin reunaan. Kyllä ne siitä ois hyvin mahtuneet, mutta tuli niin kiusaantunut olo että muutuin kömpelöksi.

Työntelen jättivaunut mukanani pukuhuoneeseen kunnes tajuan, ettei tämä varmaan ole se oikea paikka niille. Peruutan kaappien välistä piinallisen hitaasti nykien takaisin käytävälle ja käyn respassa kysymässä minne voin jättää vaunut. Mut ohjataan johonkin kerhohuoneeseen, parkkeeraan vaunut sinne ja palaan vauva sylissäni pukkariin.

On tullut aika heittää vaatteet pois! Antakaas kun lasken vauvani tähä… hetkonen, mihin lasken vauvani? Ei ole mitään paikkaa mihin voin laskea vauvani. Mietin hetken ja päädyn levittämään mukanani tuoman yhden ainoan yhteisen pyyhkeen lattialle ja laittamaan vauvan sen päälle makoilemaan. Yritän olla ajattelematta kaikkia pyyhkeeseen tarttuvia jalkabasilleja ja sitä, että samaisella pyyhkeellä olisi tarkoitus myöhemmin kuivata itseni ja vauva.

Ei tässä mitään, hommat alkaa luistaa ja saan vaatteet pois meiltä molemmilta. Nostan vauvan syliin, kiedon hänet basillipyyhkeeseen ja alan lukita kaappia jotta päästään suihkuun. Kaapin lukitsemiseen tarvitsee 20 kruunun kolikon. Minulla ei ole 20 kruunun kolikkoa.

Puen päälleni uimapuvun ja lähdetään käymään taas siellä vanhassa tutussa respassa. Hei anteeksi, mutta minulla ei ole kolikkoa, mitä teen. Tällä kertaa mua palvelee luojan kiitos tosi mukava nuori mies joka lainaa omasta lompakostaan sopivan kolikon. Asiat etenee.

Käppäillään suihkutilaan ja saan jotenkin riivittyä pukemani uimapuvun päältäni yhdellä kädellä, vauvaa ja pyyhettä samaan aikaan sylissä pitäen. Ripustan kamamme naulakkoon.

Suuntaan lähimmän suihkun alle. Sieltä tulee vain kylmää vettä. Onkohan tanskalainen tapa, että uimahalleissa suihkutellaan kylmässä eikä tuhlata lämmintä vettä? Yritän aikani sopeutua paikalliseen kulttuuriin ja sohin jalallani kylmän suihkun alla, mutta sitten pitää luovuttaa. Testaan toista suihkua. Vesi on lämmintä. Ehkei se ollutkaan kulttuurijuttu vaan risa suihku.

Puristan vauvaani kuin haaksirikkoinen pelastusrengasta. Vihasin koulun uimatunteja, mutta ne eivät olleet mitään tähän epämukavuuteen verrattuna. Pelkään että liukastun ja paiskaudumme molemmat suihkualueen hikisiin kaakeleihin.

Hei anteeksi, tossa on tuollaisia vaahtomuovisia alustoja mille voit laskea vauvan, kuuluu ääni takaani. Joku on nähnyt ahdinkoni ja tahtoo auttaa. Jostain syystä mulle iskee tarve esittää, että ei tässä mitään, tiedän mitä olen tekemässä, en ole joku luuseri ekaa kertaa vauvauinnissa. Kiitos paljon, tää menee ihan hyvin näin.

Se ei mene hyvin näin. Olemme vauvan kanssa molemmat liukkaita kuin saippuat, mulla on kylmä ja kuuma samaan aikaan, onko tämä paniikkikohtaus. Haen nurkasta vaahtomuovialustan ja lasken vauvani sille.

Suihkusta tulee vettä nappia painamalla, noin kymmenen sekuntia kerrallaan. Yhden kainalon pesemiseen tarvitaan viisi painallusta. Hakkaan nappulaa arviolta tuhansia kertoja ja saan meidät molemmat jotenkuten suihkuteltua, uimapuvunkin päälleni. On aika pukea vauvalle uimahousut, uimahousut jotka ovat olleet aiemmin ihan sopivan kokoiset.

Uimahousut eivät ole sopivan kokoiset. Ne ei liikahdakaan vauvan märkää ihoa vasten, ehei. Tuntuu kuin yrittäisi sulloa ihmisvauvalle Barbin vaatetta. Ähistään ja puhistaan aikamme, ja saan lopulta uikkarit suunnilleen puettua. Vauvaraukan maha jää makkaraksi niiden yläpuolelle, ei ne verkkokaupan tuotekuvissa ihan tolta näyttänyt, niissä polski sellainen delfiinimäinen peppuvoidevauva.

Mulla ei ole mitään hajua mitä kello on, mutta on vahvasti sellainen olo, että tulo uimahalliin 35 minuuttia ennen uinnin alkua ei ollut huono ajatus ensinkään. Katson tyytyväisenä vauvaani, taidetaan olla nyt valmiina uimaan, I freaking made it.

Pissahätä. Minulla on v*** pissahätä. Paniikki ja kumartelu sen taisivat aiheuttaa. En ole tässä vaiheessa varma kumpaa kadun enemmän – sitä etten pukenut vauvalle uimahousuja ennen suihkua vai sitä, etten käynyt vessassa heti kun tultiin halliin. Harkitsen hetken pidättämistä, mutta sitten mietin lämmintä uima-allasta jonne ollaan menossa ja sitä että mun pitää keskittyä täysillä pitääkseni vauvani veden pinnan yläpuolella. Mulla ei valitettavasti oo samanlaisia vaippauikkareita kuin vauvallani, joten on vain yksi vaihtoehto.

Suuntaan vessakoppiin. Antakaas kun lasken vauvani tähä… hetkonen, mihin lasken vauvani? Ei ole mitään paikkaa mihin voin laskea vauvani.

Vessareissun jälkeen tekee mieli itkeä. Pitääkö mun oikeasti toistaa kaikki yllämainitut stepit uudestaan. Houkuttaa kävellä ulos hallista ja keksiä joku vähemmän raastava harrastus. Lasken vauvan vaahtomuovialustalle ja käyn pikaisessa suihkussa.

Ollaan vihdoin valmiita uimaan, niin luulen. Mutta sitten huomaan altaille johtavalla ovella kyltin, jonka mukaan hiukset pitää joko pestä tai peittää uimalakilla. Tiedostan kauhuissani kuivat, nutturalla olevat hiukseni. Mitä jos ne kaiken tämän jälkeen passittaa meidät himaan, koska hiukseni ovat kuivat? Kävelen vielä kolmatta kertaa suihkun alle, vauva sylissäni, ja annan veden lorista hiukseni kosteiksi. Tämä saa luvan riittää.

Saavumme altaalle sillä kellonlyömällä kun vauvauinti alkaa. Pistän merkille toisen naisen vauvoineen, hänen kuivat, vaaleat hiuksensa keikkuvat nutturalla pään päällä, mutta häntä ei karkoteta hallista.

Lillumme altaassa puoli tuntia. Koko tuon ajan vauvani näyttää perustyytyväiseltä eikä vaikeroi, mutta on hankala sanoa mitä mieltä hän on. Kuivanutturaisen naisen vauva polskii käsillään ja hymyilee, minun vauvani imee ilmeettömänä nyrkkiään koko altaassaoloajan. Yritän saada vauvan reagoimaan, jonkinlaisen palkitsevan ilmeen tai eleen, mutta ei. Vain nyrkki kiinnostelee.

Alussa vesi tuntuu ihanan lämpimältä, rentouttavalta. Mutta siinä parinkymmenen minuutin kohdalla tajuan, että ois kannattanut juoda jotain. Maitomaisen lämmin lastenaltaan vesi alkaa hiljalleen tuntua laavalta kreikkalaisen lomakylän uima-altaassa heinäkuun helteellä. Fantasioin ottavani altaasta hörpyn, ihan pienen vain. Kai tämä sadan asteen lämpötila on tuhonnut vedestä kaikki bakteerit.

Juuri kun olen pyytämäisilläni ohjaajaa tilaamaan itselleni ambulanssin, on puolituntinen ohi. Pääsemme pois.

Lasken vauvan jo tutuksi käyneelle vaahtomuovialustalle ja riivin hänen uimahousunsa pois. Suihkutan vauvan pikaisesti ja ruiskutan samalla pari tippaa vettä itseni päälle. Koen että voin valita joko suihkunraikkauden, mutta varman kuoleman, tai suihkun skippaamisen väliltä. Päätän skipata. Kunhan vauvalla on kaikki hyvin, ei oo niin justiinsa jos minun kehoani peittää kloori, basillit ja hiki, ei pelkästään itseni vaan myös muiden uimareiden.

Päästään takaisin kaapillemme ja on tyytyväinen olo. Voiton puolella ollaan. Lasken vauvan tuttuun tapaan lattialle pyyhkeen päälle ja kiedon hänet kassista löytyneeseen ylimääräiseen vilttiin. Pukeudun pikaisesti, laitan vauvalle vaipan. Vauva alkaa kitistä ensimmäistä kertaa session aikana, joten alan imettää.

Hei voitteko siirtyä että saadaan toi kaappi, olen seitsemänvuotias, sain potkulaudan synttärilahjaksi, kuuluu kirkas ääni läheltä oikeaa korvaani. Vauvan syöminen häiriintyy, hän kitisee vähän lisää ja minä siirryn sivuun istumaan. Seitsemänvuotias pistää tavaransa kaappiin ja jatkaa jutusteluaan tanskaksi, vauva ei voi keskittyä syömiseen, vaikeroi entistä kovempaa, joten luovutan ja puen vauvallekin vaatteet päälle.

Kun lähden kävelemään, tajuan persiini olevan litimärkä. Se ei ole pissaa, onneksi. Kun seitsenvuotiaan pyynnöstä siirryin toisaalle istumaan, tajuan laskeutuneeni suoraan vetiseen myttyyn joka oli oma ja lapseni uima-asu.

Suuntaan kohti vaunuja märän pehvani ja uupuneen vauvani kanssa. Kerhotilassa on teinejä, voin kuvitella että just sitä ikää kun pepusta märät housut on hauska juttu. Kukaan ei sano mitään, mutta mulle tulee vähän sellainen back to peruskoulu -fiilis.

Sielussa myllertää kaikenkirjavia tunteita. Ylpeä, aikaansaanut olo, nöyryytetty ja väsynyt, innostunut ja vähän pahoinvoiva (nielaisinko sittenkin sitä vettä?).

Jo maksamamme vauvauintikausi jatkuu toukokuun loppuun saakka, tuskin maltan odottaa.

P.S. Postauksen kuvat eivät liity tietenkään millään lailla asiaan, mutta ovat eräältä kauniilta kesäpäivältä kun ihailimme kukkasia ja elo oli helppoa.

—

Facebook | Bloglovin | Instagram