Olohuoneemme etenee
Vähän aikaa sitten mainitsin, ettei oo kovin kiva kun jengi luulee omissa silmissäni täysin keskeneräistä sisustusta valmiiksi, joten tehtäköön selväksi, että puuhaa meidän olohuoneessa vielä riittää. Mutta silti, vitsi mitä edistystä, vihdoinkin! Yksi vähän suurempi alue talossamme, ja vieläpä se jossa vietän makkarin ohella eniten aikaa, alkaa olla ihan viihtyisässä kuosissa (eli tilassa, jossa en enää koko aikaa sohvalla istuessani listaa maanisesti mielessäni kaikkea mitä täältä puuttuu ja mistä pitäisi päästä pikimmiten eroon).
Tärkeimmät korjausliikkeet, joilla oli luultua suurempi vaikutus olohuoneen ilmeeseen ja meikäläisen mielenrauhaan, olivat tikashyllyn heivaaminen yläkertaan ja uuden maton hankkiminen. (Before-kuvia näet tämän linkin kautta.) Ja kappas, yhtäkkiä eri elementit sopivatkin paljon paremmin yhteen.
Mä oon käytännön kautta huomannut, ettei mulla oikeesti oo lahjoja sisustamiseen. Siis sellaista taitoa, että osaisin suunnitella päässäni erinäisiä kokonaisuuksia ja kuvitella miltä ne näyttää. Siksi oon esimerkiksi Nørrebron vuosien aikana tehnyt useitakin hutiostoksia, kokonaisuus ei vaan ookaan sitten toiminut tai joku juttu onkin näyttänyt ihan tyhmältä meillä. Tästä(kin) johtuen tällä kertaa ollaan otettu huonekaluhankintojen kanssa harvinaisen hitaasti, tavara kerrallaan katsottu, toimiiko se uudella paikallaan ja jos joo, niin mietitty sitten seuraavaa peliliikettä. Strategia selvästi pelaa, sillä ihan viime viikkoihin asti olin pistämässä sohvapöydän, rahin sekä nahkaisen nojatuolin kiertoon, mutta maton saavuttua ei tarvinnutkaan. It’s a miracle! En ollut osannut sieluni silmin kuvitella kokonaisuutta etukäteen ja yllätyin kombon livenä nähdessäni, miten kiva se oli.
Me ollaankin taloon ja vauvaan liittyvien tuhansien hankintojen myötä köyhyyden partaalla, joten oikein jees, että säästyy muutamat rahaset muihin ostoksiin. Jee.
Yksi noista tuhansista hankinnoista – hintava sellainen – näkyy näissäkin kuvissa, eli uusi telkkarimme. Meillähän ei oo Helsingin aikojen jälkeen ollut TV:tä olohuoneessa (koska ne on niin rumia ja mä en haluuuuuu), mutta nyt mun oli viimein myönnyttävä. TV saapuisi taloon, olkkarin paraatipaikalle kahden kauneimman ikkunamme väliin, just siihen parhaan merinäköalan yhteyteen. Luojan kiitos joku oli näiden vuosien aikana keksinyt The Framen! Nyt olohuonettamme siispä koristaa telkkari, enkä vihaa sitä. Itse asiassa se on ihan nätti. (Tosin oisin sata kertaa mieluummin ripustanut paikalle jättilintuni, mutta kaikkea ei voi aina saada.)
Edelleen uusi koti tuntuu Nørrebron palatsiin verrattuna pieneltä ja prinsessamakuuni vähän turhan arkiselta, mutta uskon hiljalleen etenevän sisustuksen sekä kevään korjaavan tilannetta pikkuhiljaa. En malta odottaa, että päästään laittamaan pihaa kuntoon, avaamaan ovet terassille ja jatkamaan olkkaria ulos asti moneksi kuukaudeksi. Sitten päästäneen lähemmäksi sitä taikaa, jota olen taloelämässä peräänkuuluttanut.
—