Joskus on matkattava kauas nähdäkseen lähelle, tiedättehän. Istuin meidän reissun viimeisenä päivänä loma-asunnon terassin varjossa kahvimuki kädessäni, katsoin valtavan maalauksen lailla eteen levittyvää sinisen, vihreän ja harmaan eri sävyissä välkehtivää Välimerta ja mietin kuinka pirun onnekas olenkaan. En se tyyppi, jolle on kauhottu kaikkea hyvää kultalusikalla naaman eteen syntymästä saakka, vaan sellaisella ihanan tavallisella tavalla. Osa askelista on mennyt matkan varrella pahasti metsään ja osa oikeaan suuntaan, mutta just nyt on riittävän hyvä. Parempi kuin hyvä, niin hyvä ettei tarttis enää tavoitella kuuta taivaalta.

Olin tässä kesän aikana taas vaihteeksi ehtinyt vetää kierroksia vähän kaikesta ja miettiä pääni puhki päättymättömiä ajatuskiemuroita, mutta kaksi viikkoa Sisilian uneliaissa majataloissa, palmujen alla, rantakallioilla, osterioissa, dekkareita lukien ja skoottereita kapeiden katujen reunalla väistellen oli just se resepti mikä ylikuumenneen olotilan hiljalleen onnistui purkamaan. Reissun lopulla mielessä oli rauhaa, sopivaa etäisyyttä kaikkeen arkiseen ja vaikkei juurikaan uusia vastauksia, niin paljon vähemmän kysymyksiä. Huima määrä uutta inspiraatiota sekä ideoita, jotain mistä toivottavasti ammentaa vielä pitkän aikaa. Matkan viimeisenä päivänä sydän oli täynnä. Ei leffoista tutulla happily ever after -tavalla täynnä, vaan just sillä ihanan tavallisella tavalla.

Tuntuu, että mä joka vuosi kesäloman jälkeen oon valmis loppukesään ja syksyyn, alan odottaa uutta vuodenaikaa innolla ja tarmolla – kunnes lokakuu sitten tulla tupsahtaa, lyö palleaan, vetää maton jalkojen alta ja sulloo pimeään säkkiin puoleksi vuodeksi kitumaan. Mutta tänä vuonna mulla on oikeesti toiveikas olo, on niin kivaa olla taas kotona ja alkaa hiljalleen valmistautua vuoden seuraavaan lukuun. Oon iloinen siitä, että Sisilian ja työpöydän äärelle palaamisen välillä on muutama päivä hengähdysaikaa, mutta odotan mä jo salaa vähän maanantaita.

Ennen kaikkea mä odotan sitä, että päivä toisensa jälkeen vierii eteenpäin ja mä saan elää just tätä arkea ja elämää. Ah, meidän oma koti <3

Reissujuttuja ja muuta fiilistelyä on luvassa vielä lisää tulevina päivinä. Ensin mun täytyy vaan toipua myöhäisen paluulennon ja helteisten yöunien (ilmastointi I miss you already!) aiheuttamasta jäätävästä jetlagista.

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta