Ääärh, mulla on ihan kamala talokuume. Siis sellainen, etten pysty keskittyä oikeen mihinkään kun mieli harhailee kuvittelemaan itseni linnunlaulun keskelle omaan puutarhaan, kädet multaan, vähän eristyksiin kaikesta pinnallisesta, kiireestä ja kaupungin menosta. Tilanne on eskaloitunut vielä siitäkin, kun viikko sitten koin lähiökaipuuta. Se on kai tää kevät, ilmassa tuoksuvat kukat ja huumaavan sään raikkaus, haluaisin elää ja hengittää sitä ihan eri tavalla kuin mihin kaupungissa pystyy.

Vaikka mun sisällä on jatkuva ristiriita kaupungin sykkeeseen ja syrjäseudun rauhaan kaipaavien puolten välillä, huomaan että se rauhaan kaipaava puoli alkaa jo vetää pidemmän korren. Siinä missä muutama kuukausi sitten keksin F:lle pitkän litanian syitä sille, miksi meidän pitäisi pysyä kaupungissa vielä vuosikausia, on tässä viikon sisällä takaraivoon iskostunut luku 2021. 

Vaikka tulevaisuutta ei pidä liian tarkasti mennä suunnittelemaan, kuvittelemaan että kaikki menee niin kuin tahtoisin, niin eikö silti 2021 kuulostaisi mukavalta vuodelta talohaaveen maalitauluksi? Niin minustakin.

Kolme vuotta aikaa maksaa pois nykyistä asuntolainaamme mahdollisimman rivakkaan tahtiin, pitää peukkuja pystyssä että tän kämpän arvo kipuaa tasaisesti, muutama kesä vielä keskustan kupeessa. Just sopivasti vuosia sen miettimiseen, että mitä ihmettä mä tän blogin nimen kanssa teen sitten kun muutan jonnekin random esikaupunkiin.

Ja ennen kaikkea, miettiä mitä kaikkea kaunista meidän tulevasta talosta pitää välttämättä sitten joskus löytyä (F on jo ennustanut meille riitaisan eron siinä vaiheessa, kun yritetään saavuttaa talohaaveidemme tiimoilta kompromissi… uskoisin että se vitsailee, kai, kröhöm). Kuten vaikkapa kauniit ruutuikkunat, paljon valoa, ihania soppeja ja syvennyksiä, vähän villiintynyt puutarha, viherhuone, takka sekä avara keittiö.  

Mutta joo, palataan tähän ehkä sitten 2021 uudemman kerran. Nyt keskityn taas nauttimaan nykyhetkestä – piru vie, oon aivan toivoton taivaanrannan maalari.

Niin, ja postauksen kuvat ovat I Parigi Corbinellista, satumaisen kauniista, laventelintuoksuisesta majatalosta Firenzen laitamilta. Jos päädyt joku päivä Toscanaan (ja siis todellakin kannattaa päätyä <3), niin yövy ainakin pari yötä täällä. Ah mikä taivas!

Se oli juuri tän majatalon porteista viime syyskuussa sisään astellessa, kun meikäläisen talohaaveet ottivat aimo harppauksen vakavampaan suuntaan. Tuli sellainen olo, että tällaiseen ympäristöön mä loppujen lopuksi niin paljon paremmin sovellun kuin vilkkaiden teiden varrelle keskustaan. 

Kuka lähtee mun mukana talokaupoille, kun sen aika koittaa? (Ja auttaa mua argumentoimaan F:lle miksi MÄ TARTTEN kaikki noi ylempänä luetellut vaatimattomat perusominaisuudet talooni taloomme. En sentään luetellut uima-allasta, eli tyystin kohtuuttomaksi minua on turha moittia.)

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta