Mulla on meneillään aivan käsittämättömän, vanuttavan, möhnäisen, karheannihkeän paska viikko. F tuossa yritti ohjeistaa mua: keskity hei niihin hyviin juttuihin, mieti vaikka sitä ihanan aurinkoista iltaa kun syötiin pizzat Stefansgadenin terassilla, ei sulla sillon ollut paskaa. Kun se meni vieläpä kutsumaan itseään mun henkilökohtaiseksi lifecoachiksi tsemppaamisensa yhteydessä, meinasin tipauttaa naamani pöytään. Joskus nyt vaan on hyvä antaa huonon viikon olla huono ja myllertää niissä viboissa – ainakin mun suomalaisella logiikalla. Tanskalaiset on välillä raivostuttavan positiivisia.

Tasapainottamaan kauniita brunsseja, designtuoleja ja yleistä somessa vallitsevaa kiiltokuvameininkiä, tässä ois muutama ihan pehva juttu tältä viikolta:

– Vilkaisin tiliotetta ja kappas! Olin suorastaan lahjakkaasti onnistunut käyttämään kolmen ja puolen päivän Stadin reissulla 350 euroa rahaa??!!? Ja vietin siis tasan yhden (1) keskimittaisen illan kaupungin sykkeessä, hain yhden (1) kerran noutokiinalaista Kalliosta ja muuten shoppailin elintarvikkeet Alepasta tai lampsin valmiiseen pöytään. Kuukauden säästötavoite on jälleen kerran mennyt puihin ja oon vaan ihan toivoton tuhlari. Oon potenut jäätävää omantunnon kolkutusta ja kalvavaa syyllisyyttä päiväkausia.

– Tuntuu että duunissa oon ollut täysi turhake ja kaikki mun ideat on ollut skeidaa. Mikä on koomisen dramaattinen muutos siihen nähden, etten ois malttanut pääsiäislomalle lähteä kun viime viikko oli niin superkiva ja sain paljon hyviä juttuja aikaan.

– Mun iho on mennyt yhtäkkiä ihan järkyttävään kuntoon vuoden kestäneen pitkän hyvän vaiheen jälkeen. Ärsyttää sairaasti, jos joudun taas kuukausia kestävälle kiellän itseltäni kaiken syömisen arvoisen -kuurille. Perskuleen perskuleen perskule. (Enkä oo ees voinut kuvata mitään valitusstooreja Instaan, kun näytän mielestäni niin kaamealta tällä hetkellä, nyyh.)

– Joku ihana ihminen oli riipinyt mun nimen irti meidän postilaatikosta??! (Niin siis tietysti vaan mun, eikä ton Herra Auringonpaisteen.) Ei nyt varsinaisesti mikään suuri töyssy, mutta just tällä viikolla se otti älyttömästi päähän. Kuka ylipäätään tekee tollasta?!

– Oon ollut niin poikki kaikesta tästä skeidailusta johtuen, etten oo jaksanut pitää yhteyttä kahteen frendiin ketkä just nyt ansaitsisi erityishuomiota. Eli oon siitäkin syystä potenut kaameaa syyllisyyttä ja soimannut itseäni (tekemättä kuitenkaan asialle mitään, koska väsymys ja ärsytys).

– Ja arvatkaa vaan, oonko jaksanut harrastaa minuuttiakaan mitään liikuntaa? No en ole. Eli lisää syyllisyyttä ja surkeutta.

– Argh.

Oon tässä velloessani koittanut lääkitä ketutusta niillä kahdella tavalla, jotka ekana refleksinomaisesti tuli mieleen:

– Blokkasin kesälomat kalenterista. Buukkailkaa vaan menemään minkä kerkeätte, mutta tää turhake on Out Of Office nää viikot.

– Kuuntelin repeatilla Pete Parkkosen Kohta sataa. En aio selitellä tai pyydellä anteeksi.

(Yritin ettiä tähän postaukseen jonkun kuvan missä näytän kärttyisältä, mutta löysinkin ihan toisenlaisen syksyn auvoiselta Toscanan reissulta. Toivottavasti ensi viikolla näytän taas enemmän tolta.)

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta