Perisyntini kateus
Oon aiemminkin jaaritellut blogissani kateudesta, tai ainakin maininnut aiheen siellä täällä. Mun mielestä on tosi tyhmää olla kateellinen, eikä kateuteen usein oo ees oikeasti syytä. Asiat joita kadehtii, on usein pelkkä illuusio ja vaikka sitten saisi kadehtimansa asian itselleen, ei se olekaan ratkaisu yhtään mihinkään ja alkaa taas kadehtia jotain muuta. Puhumattakaan siitä, että ihmiset joita itse kadehtii, kadehtivat muita, eivätkä oo tyytyväisiä siihen mitä niillä on. Kuulostaa hei tosi järkevältä konseptilta, eikös.
Silti, saamari, kateus riivaa mua säännöllisesti.
Kun ostettiin meidän nykyinen kämppä, olin kateusvapaa asuntoihin liittyen ehkä kaksi kuukautta, jonka jälkeen aloin kadehtia muun muassa ihmisiä joilla on ihana talo tai olkkarissa kaksi ikkunaa yhden sijaan tai jotka näkevät keittiönsä ikkunasta puita. Joka kerta kun saan uuden duunin, oon polleana kuukauden, jonka jälkeen alan kyräilemään jengiä, kenellä on hienompi titteli ja ai saakeli, jos joku sellainen peijooni on vielä itseäni kolme vuotta nuorempi. Älkää edes kysykö ulkonäköjutuista, koska jos mulle yhtäkkiä jumalten toimesta suotaisiin kaikki kadehtimani ominaisuudet, näyttäisin Picasson maalaukselta.
Ei epäilystäkään, etteikö kateus olisi yksi suurimpia syitä siihen, että oon ponnistanut Kontulan yksiöstäni tänne Köpiksen keskustakotiin ja etten oo koskaan ymmärtänyt, että miten niin muka tradenomien työllisyystilanne on haastava. Pehvani alla kytee kateudenmuotoinen hiillos, joka kannustaa eteenpäin hyvin tehokkaasti. Ei vaan oo vaihtoehto jäädä kakkoseksi tai olla saamatta sitä mitä muilla on, ja mielellään vähän parempaa.
Kuten oon myös aiemmin maininnut, oon havainnut kateuden olevan siitäkin syystä turhaa, että hinkumiensa asioiden saavuttamisella ei oo mitään tekemistä onnen kanssa. Onni ja tyytyväisyys kumpuaa jostain ihan muualta. On toki kiva juttu, jos kateus motivoi tiettyyn pisteeseen saakka ja saa vaikkapa ponnistamaan köyhyysrajalta tilaan, jossa ei tartte stressata rahasta. Mutta jossain kohtaa olisi hyvä pystyä kääntämään se vaihde pois päältä.
Mä alan olla nyt pisteessä, jossa kadehtimisen on pakko loppua. Perisynnistäni on päästävä eroon. Tää ei oo perinteinen blogipostaus, jossa ylevästi kerron kuinka olen onnistunut tavoitteessani ja tässä vinkit siihen, miten sinäkin voit tehdä saman, vaan jätän tän ihan vaan tähän. Oon kateellinen p*ska, mutta toivottavasti en enää kymmenen vuoden päästä. Kerron teille jossain välissä, miten projekti sujuu.
Voisin vaikka aloittaa sisustuslehtien selailun vähentämisellä, niin muistaisin arvostaa tätä meidän rupukämppää.
P.S. Pitää tähän taas selventää, etten missään nimessä halua ottaa asioita ne ansainneilta tyypeiltä pois ja osaan iloita muiden menestyksestä. En ole aivan mulkvisti. Kateuteni muutenkin eniten kohdistuu täysin tuntemattomiin ihmisiin, mielikuviin ja vaikka just niihin lehtien kuviin. Mutta ois kiva jos vois ite saada kanssa kaiken mahdollisen, mielellään heti.
—
Envy is one of my biggest sins and I need to get rid of it.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:
Snapchat & Instagram @marjapilami