Pikkuhuoneen hurja muodonmuutos osa 1
On aika raottaa mysteerin verhoa kämpän kivan puolen ja synkän puolen välillä. Tänään käväisemme siis ekaa kertaa rajatantereena toimivan eteiskäytävän toisella puolen, pikkuhuoneessa. Vierashuoneeksi ja työhuoneeksi kyseistä postimerkin kokoista makuuhuonetta myös kutsutaan.
Pikkuhuone. Tuo muuttajan kätevä säilytyskammio, jonne voi rahdata kaiken – siis ihan kaiken – jolle ei vielä ole omaa paikkaansa uudessa asunnossa. Huoneeseen ajautui muuttopäivänä ylimääräinen sälä kynttilänjaloista kenkiin, matkalaukuista pesäpallomailaan, jatkojohdoista säilytyskoreihin. Sinne heitettiin myös takit ja kengät vaatekaappia odottelemaan. Kova suhina huoneen ovella siis kävi. Ja jos nyt aivan rehellisiä ollaan, ei muuttoliike takaisin tavaroiden ”omille paikoille” ole ollut aivan yhtä vilkasta.
Eilen sisustuspuuskassani päätin ottaa härkää sarvista ja käynnistää Operaatio Pikkuhuoneen. Mitään säilytysratkaisuja ei ole maagisesti reissumme aikana kämpälle ilmaantunut ja vinttikomeron ovesta puuttuu lukko, mutta tavaroiden sortteerauksesta oli hyvä aloittaa.
Ylläolevassa kuvassa on pikkuhuone luonnontilassaan ennen eilistä siivousoperaatiota. Bonuksena pääsee vilkaisemaan käytävää, joka hurmaava on sekin kamoineen ja teippauksineen (kirsikkana kakun päällä tarkkasilmäisimmät voi jopa bongata kassillisen mun vanhoja pehmoleluja, oon kohtuuttoman kiintynyt hyvin moneen niistä).
Huhhuijaa. Kyllä tuossa jokusen tunnin sai vierähtämään.
Yllä on ehkä maailman masentavin jälkeen-kuva, mutta siinähän on. Mun silmissä näyttää jo kovin kauniilta ja harmoniselta. Vasemmalla seinustalla siis kämpille asumaan jäävät kimpsut ja kampsut, oikealla oleva vuori odottaa kantamista ullakolle. Ja kappas, siellähän näkyy lattiakin.
Kyllä tosta vielä kelpo vieras/työhuone tulee.
P.S. Jännitysnäytelmää seuraaville: ei vielä merkkiä vatsataudista! Siperia on opettanut, että yleensä se saavuttaa mut noin kaksi vuorokautta poikaystävän jälkeen, eli seuraavat viitisentoista tuntia on kriittiset. Pitäkää peukut pystyssä että pysyykin poissa…
—
Then there’s this thing called little room.
—
FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:
Köpis kuume kasvaa kun seuraan kivaa blogiasi (reissu ensi viikolla).
Olis kiva kuulla enemmän Tanskan asuntokuviosta, ostetaanko omistusasunto kuten meillä vai onko Ruotsin tyyliin tarjolla paljon asumisoikeusasuntoja? Millä tavalla asuntokauppa eroaa Suomen systeemeistä yms?
Kiitos, kiva kun seuraat! <3
Hetkisen mietin, että saisinko Tanskan asuntomarkkinoista oman postauksensa aikaan, mutta tulin tulokseen nej, nej, nej. Aihe on liian vieras. Meidän kohdalla prosessi oli niin lyhyt: löytyi tasan yksi kiva kämppä meidän budjetin rajoissa ja ostettiin se, the end 😀
Sen verran osaan kuitenkin sanoa, että asumissoikeusasunnot on täällä tosi suosittuja ja yleisiä – kivojen ja sopivan kokoisten löytäminen on kuitenkin aika hankalaa. Niitä löytää usein tuttujen kautta tai muusta takaportista. Monet myös ostaa asunnon Suomen tapaan, mutta siihen tarvii sitten hieman enemmän pesämunaa, ainakin Köpiksen keskusta-alueilla.
Tässä vielä linkki postaukseen, jossa kerroin meidän hurjasta asunnonostoprosessista, ellet oo vielä siihen törmännyt: http://www.lily.fi/blogit/norrebro-summers/horror-story-aka-asunnon-osto-tanskassa.