Se yksi ainoa unelmaduuni

Kaksi tuntia konkkauutisen jälkeen sain hyvältä työkamulta linkin kiinnostavaan työpaikkailmoitukseen:

– Tää duuni sopis sulle.

– Omg! Joo! Kiitti kun vinkkasit.

Kolmen päivän kuluttua:

– Hain sitä duunia, se vois ihan oikeesti olla unelmatyömatskua.

– Sen kuvaus kyllä huutaa sun nimeä.

Siitä vielä muutama päivä:

– No, joko sä tapaat ne tänään??

– En oo kuullut vielä mitään… Niillä taitaa olla kiire mun työsopparin luonnostelun ja mun työpöydän järkkäilyn kanssa.

Pari viikkoa myöhemmin:

– No, miten se haastattelu meni?

– Se oli kyllä parhaita haastatteluja ikinä ja ne nauro mun vitseille.

Viime viikolla:

– Sain sen duunin. Ostan sulle drinkin huomenna.

 

8DD9F1D6-BAD1-4F97-A8EC-D2BEC4825571.JPG

 

Niin. Yllättäen pukannut vähän pidempi talviloma on ensi viikon jälkeen ohi, ja uudet hommat alkaa maanantaina 18.2. Työnhakukuukauden aikana kerkesin jutella jopa parinkymmenen rekrytyypin ja kiinnostavan kontaktin kanssa Linkkari-viestitse tai puhelimessa, käydä noin viidessä firmassa kahvilla tai virallisessa haastattelussa ja innostua tosissani kolmesta eri työpaikasta. Kuitenkin koko ajan oli sellainen fiilis, että kaikki se suhina oli vähän sellaista selustan turvaamista ja tuplavarmistelua, koska tietenkin mä saan sen yhden ainoan unelmaduunin, josta Aleks mulle joulukuun lopussa vinkkasi. En osannut pitää fiiliksiä omana tietonani ollenkaan, vaan jinxailin huolella menemään jo ennen kuin kutsua ensimmäiseenkään haastatteluun oli kuulunut. En millään malttanut pysyttäytyä jos-muodossa, vaan lipsuin aina fiilistelemään mitä tapahtuu kun aloitan siellä.

Tää on ekoja kertoja meitsin elämässä, kun uusi ura luiskahti kohdalleen silleen perinteisellä kaavalla. Näin ilmoituksen mun seuraavasta unelmatyöpaikasta, lähetin sinne pirun hyvän hakemuksen, kävin parissa haastattelussa ja sain sen duunin. En ajautunut minnekään, en sattumalta päätynyt, en sanonut joo lähinnä koska ei ollut syytä sanoa ei (vaikka just näillä taktiikoilla oon navigoinut tähän saakka ja on käynyt hitsin hyviä juttuja). Ehkä siksi tää kaikki onkin tuntunut niin epätodelliselta ja vähän pelottavaltakin, on koko ajan jänskättänyt että josko ne vielä peruukin koko jutun. Siitä on nyt viikko aikaa kun ne lähetti mun sopparin allekirjoitettavaksi, eli kai tässä jo uskaltaa uskoa.

Sen oon jo tähän ikään mennessä oppinut, että unelmaduunikin on varmasti monelta osaa pehvasta, moni juttu menee pieleen ja arki runnoo alleen vaaleanpunaiset kuvitelmat aika äkkiä. Toisaalta koen että just nyt on hyvä hetki hypätä uuteen, oon valmis kohtaamaan uudet haasteet sellaisina kuin ne on ja vääntämään niiden parissa kolkytseittemän tuntia viikossa. Olo on sopiva yhdistelmä pinkkiä hattaraa ja harmaata realismia.

Ja voi luoja, oon to-del-la valmis lopettamaan himassa hengailun. Tuntuu että kestän tätä just vielä sen yhden viikon ja sitten oisinkin jo joutunut kirjautumaan pehmustetulle klinikalle.

 

5987DDF9-0317-4E83-B767-888F9FC0895A.JPG

 

Niin, ja yks juttu vielä. Mun uudessa työpaikassa on 6 viikkoa ja 4 päivää lomaa vuodessa 😀 Kuka ois uskonut, että mun haave seitsemästä palkallisesta lomaviikosta on lähes toteutettavissa? Written in the stars, my friends.

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

 

Kommentit (8)
  1. Vau, mahtavaa! Isot onnittelut uudesta duunista 🙂

  2. UPEETA! Onnittelut uudesta unelmaduunista! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *