Syksyisiä UO-ihanuuksia

Selailen paljon nettikauppoja, koska kätevyys ja laiskuus. Ja inspiraatio. Harvemmin tulee tilattua mitään kotiin asti, mutta sellainenkin ihme on joskus tapahtunut. Urban Outfittersin sisustusosio on mun ykköslemppareita, me ollaan niin samalla aaltopituudella mitä tulee värimaailmoihin ja erikoisiin yksityiskohtiin.

Vietin taas hieman aikaa UO:n uutuuksia katsellen ja löysin vaikka mitä tuikitarpeellista syksyiseen kotiimme. UO on ollut bohohippi-linjalla jo pitkään (kuten minäkin) ja valikoimassa on edelleen paljon luonnonläheisiä sävyjä ja boheemia tyyliä.

 

5559444450222_070_b.jpg

5559444452000_000_b.jpg

 

Pienet lasiset kasviterraariot on söpöintä mitä oon nähnyt vähään aikaan. En kestä.

 

5544087280002_012_b.jpg

 

Tätä suihkuverhoa oon kuolannut jo jonkin aikaa, mutta päätin olla toistaiseksi tilaamatta. Meidän kylppäri on vielä niin masentavassa kondiksessa, että tuntuisi melkein kriminaalilta ripustaa sinne mitään näin kaunista.

 

5532581300004_066_d.jpg

 

Toi matto!!! Tartten.

 

5532580480095_066_b.jpg

 

Littanaa istuintyynyä en puolestaan todellakaan tartte, mutta tahdon. Ja ton ihanan kissakupin.

 

5532523850002_085_d.jpg

 

Makuuhuoneen ilmeen päivittäminen käy hetkessä uusilla vuodevaatteilla. Voisin ottaa vaikka nämä kaikki, ah. Ja vetäytyä talviunille.

 

5520524150002_070_b.jpg

 

Enkä kestä myöskään tätä pilvihyllyä. Miten oon voinut pärjätä ilman näin pitkään? Luulen, että poikkis kenties yrittäisi protestoida tän hankintaa. Toisaalta, mä yleensä aina voitan.

Kuvat/Pics: Urban Outfitters.

Some UO goodies I want and need.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Kommentit (6)
  1. UO:n sisustuspuoli on todellakin taivas, ihan itkee verta kun niitä tuotteita ja kuvia siellä katsoo. 😀  haluan mm. kaiken!

    1. Älä! <3<3<3 Harmi/onneks niillä ei oo fyysistä sisustuskauppaa lähettyvillä, se että netistä joutuisi tilailemaan sentään hillitsee pahimpia himoja 🙂

  2. Tuo suihkuverho!!! Oooh!!! <3

    1. Täydellinen! Uuu <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *