Uutta kivaa meidän pihalla

Blogin ja Instan kautta meikäläistä seuratessa ei varmasti ole voinut olla huomaamatta, että oon tällä hetkellä aivan puutarhapäissäni. Tilanne ois varmasti sama vaikka ympärillä olevassa maailmassa myllertäisi nykyistä vähemmänkin, mutta tuntuu että etenkin nyt oma piha ja puutarha tuovat suhteessa ihan jättipaljon iloa päiviini.

Se alkaa jo heti aamutuimaan, kun kävelen portaat alas olkkariin poikkiksen vielä nukkuessa (voisko joku pliis antaa mulle hänen unenlahjat ja sammuttaa sen joka aamu klo 6.00 pääni sisällä sinnikkäästi soivan herätyskellon?!) ja suuntaan ikkunalle katsomaan maisemaa päivän ekaa kertaa. Pistän merkille, mistä suunnasta tuulee ja minkä värinen meri tänään on – se vaihtelee harmaasta syvänsiniseen, joinakin päivinä se taittuu vihreään. Millainen on taivas ja onko horisontissa pilviä. Usein kaivan puhelimen esiin ja yritän ottaa kuvan kaikesta siitä kauneudesta, mutta luovutan. Ei sitä saa näytölle vangittua, tänäänkään. Tutkailen ikkunan läpi pihamme puita ja pensaita, katson onko uusia kukkia putkahtanut esiin tai hiirenkorvia ilmaantunut kaljuihin oksiin. Sitten ihailen vähän aikaa lintuja, jotka nokkivat siemeniä keittiön ikkunaan kiinnitetystä läpinäkyvästä ruokakipostaan, kuuntelen hiljaisuutta ja ympäröivistä pusikoista kantautuvaa tasaista sirkutusta. Kuten kaamoksessa tarpoessa toivoinkin, kevään saapuessa sielu lepää ja aistit nauttivat tässä talossa. En osaa sanoa, kuinka kauan kestää rutinoitua ajatukseen pihan omistamisesta, mutta selkeästi ainakin yli tämän puoli vuotta.

Koska viihdyn puutarhamme siimeksessä jo valmiiksi niin hyvin, tuntuu melkein ahneelta haalia siitä kiireellä vielä kivempi. Ehkei me tarvita tänä kesänä tänne mitään, makoillaan kahdella aurinkotuolillamme ja katsellaan ensi vuonna sitten uudestaan. Mutta sitten toisaalta, tullaan viettämään talolla käytännössä koko kesä, eli kyllähän pihaan nyt jos koskaan kannattaa panostaa.

Eilen sillä aikaa kun oltiin itse kävelyllä naapurustossa, pihaamme olikin imestynyt uusin huonekalukuljetus, eli terassin pöytäryhmä. Ja mä rakastan sitä! Puutarhassa on paljon hempeitä elementtejä, on valkoista aitaa ja lautaa, pusikkoa ja ruusua, joten vähän särmikkäämmät kalusteet tuntuivat hyvältä idealta. Mutta kuten oon aiemmin sanonut, puuttuu multa tyystin kyky visioida miltä esineet oikeasti näyttävät tietyllä paikalla, eli etenkin netistä tilatessa lopputulos voi olla ihan mitä tahansa superkivan ja katastrofin väliltä. Tällä kertaa onneksi lykästi.

Oltiin alunperin harkittu suurta suorakulmaista betoni- tai marmoripöytää jonka äärelle mahtuisi helposti isompikin seurue, mutta tässä kohtaa budjettisyyt jälleen voittivat epävarman koronatilanteen vuoksi ja päädyttiin pienempään, edullisempaan komboon. Onneksi, koska se on ihana, enkä enää voisi kuvitellakaan terassille isompaa ruokailuryhmää. Just passeli meille kahdelle, ja pöydän ääreen saa ängettyä kuudenkin hengen porukan, sitten jonakin päivänä kun se on taas sallittu.

Ryhmä tuo mielestäni tumman värinsä johdosta kivaa kontrastia ja jämäkkyyttä puutarhan ilmeeseen, mutta näyttää silti silmiini sopivan keveältä. Uskon ja toivon, että tän pöydän äärellä tullaan viettämään lukuisia mukavia hetkiä tulevina vuosina.

Oon muuten aivan hullaantunut kukkien keräämiseen omalta pihalta! Tänä keväänä ylimääräisiin pihaprokkiksiin ei riitä resursseja, mutta ensi vuonna olisi hauska istuttaa piha täyteen eri aikaan kukkivia kasveja, jotta olisi kauniisiin maljakoihin koko kesäkauden ajan aina jotain värikästä poimittavaa. Ehtymätön kukkavaranto, kuin pistäisi rahaa pankkiin – eikös? :D

Seuraavaksi to do -listalla taitaakin sitten olla yläkerran isomman parvekkeen kalusteet, kunhan poikaystävä eka lakkaa marmattamasta, että tuhlaan ulkokalusteisiin aivan liikaa. Mutku. Minä tarvitsen.

—

Facebook | Bloglovin | Instagram