Vesterbro (Summers)

IMG_0462.JPG

No nyt ette kyllä usko mitä täällä tapahtuu. Kun en meinaa uskoa itsekään. Muistatteko, kun valitin kuukausien ajan kurjaa kohtaloani joutuessamme muuttamaan noin 35 neliön asuntoon uudislähiöön Köpiksen laitamille? Niin, siis lähes jokaisessa postauksessani viime aikoina. (Ei siinä että 35 neliön asunnoissa uudislähiöissä ois mitään vikaa, mutta kun muuttamassa on kaksi tilaan tottunutta ihmistä ja asunnossa ei oo edes vaatekaappia saatika olohuonetta, niin kyllä se tilanne suoraan sanoen vähän kauhistutti.) Meillä oli auto viikonlopuksi lainattuna, valmiina suuntaamaan pikkuisen muuttokuorman kanssa kohti uutta elämää ja olin suhteellisen sinut asian kanssa. Olin ladannut mobiilimatkakorttiinikin jo uuden zonen jolla pääsee sinne asti. Kaikki oli varmaa, kaikki oli liikkeessä.

Mutta mitä ihmettä tapahtuikaan torstaista lähtien. Saatiin vihiä siitä, että poikkiksen duunikaveri haluaa tilapäisasunnostaan eroon jotta pääsee muuttamaan mimminsä luokse virallisesti. Asunto sijaitsee unelmapaikalla Vesterbrossa (mun ykköstoivealueella tälle meidän vuokra-ajanjaksolle), on puolet suurempi ja puolet halvempi kuin se kämppä minne oltiin muuttamassa. Niin, ja voitaisiin muuttaa sinne vaikka heti hänen puolestaan. Seurasi parit juttelut asunnon omistajan kanssa, panikoinnit koko tilanteen suhteen ja pikainen brainstorm mukaan otettavasta kamasta – sitä kun mahtuisi nyt matkaan paljon suunniteltua enemmän. Lauantaina alettiin vaivihkaa roudaamaan kamppeita Vesterbrohon ja sunnuntaina saatiin vahvistus siitä, että asunto on nyt meidän. Mitään vuokrasoppareita ei oo tietty vielä ehditty tehdä, ehtiihän sitä, jaiks.

Uusi koti on valmiiksi kalustettu ja tyyliltään vanhan kotimme vastakohta, mutta se tuntuu jo nyt hyvältä. Ei vielä kodilta, mutta paikalta jossa on kiva olla.

Oon piilotellut kämpän omistajan koriste-esineitä ja muuta persoonallista sälää koloihin ja laatikoihin, ja yrittänyt parhaani mukaan tehdä tästä meidän näköisen. Eilen riivin kylppärin ritilästä nyrkin verran paksua mustaa karvaa. Laitoin meidän omia kauniita astioita esille keittiöön ja kuurasin muutaman tason (niin ja sen karvakylppärin lattiasta kattoon, voin kertoa). Paljon on vielä tehtävää, mutta tiedän jo nyt että tästä tulee täydellinen tukikohta tälle elämänvaiheelle. Just se viimeinen kaupunkiseikkailu, jota mä tähän kohtaan niin kovasti toivon. 

Olen kuulkaas pirun onnellinen. Ja olo on onnekas kuin lottovoittajalla – kuten Köpiksestä edullisen vuokrakämpän löytäneellä saa ollakin. 

Niin, ja meidän olkkarissa on KAKSI suurta ruutuikkunaa. KAKSI. Mitä muuta ihminen voi elämältään toivoa?

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Kommentit (10)
  1. Oi! Onnea uuteen kotiin! :)<3

  2. Jes, hyvinhän kaikki meni. 🙂 Onnea uuteen kotiin!

    1. No niin meni, taas turhaa panikointia 😀 Ja kiitos <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *