Viimeisilläni raskaana, ulkomailla ja kauhuissani

Viimeisin viikko ja risat on mennyt todella ahdistavissa tunnelmissa, kuten varmasti monella meistä. Tanska siirtyi poikkeustilaan noin viikko sitten, koulut ja päiväkodit suljettiin, suurin osa työpaikoista laittoi ovet säppiin ja porukka siirtyi etätöihin. Muutama päivä sitten rajoituksia onneksi tiukennettiin vielä lisää ja muun muassa kauppakeskukset, kuntosalit, kahvilat, kampaamot ja ravintolat suljettiin (joskin takeaway-toimintaa saa vielä harjoittaa). Ystävien ja samassa taloudessa asumattomien perheenjäsenten tapaaminen on käytännössä kielletty.

Kuten Suomessakin, Tanskassa koronatilanne vaikuttaa isosti myös raskausajan terveyspalveluihin sekä synnytyksen kulkuun. Eilen julkaistiin uudet ohjeet synnytysten varalle, ja tästä eteenpäin synnyttävät naiset pistetään koronatestiin oli heillä oireita tai ei. Synnytyksessä saa olla mukana yksi oireeton tukihenkilö, ja jos isällä on todettu koronavirus tai hän potee flunssan oireita, ei hän saa osallistua synnytykseen tai tavata vastasyntynyttä lastaan ennen kahta oireetonta päivää. Mikäli synnyttävällä naisella on flunssaoireita tai koronatesti näyttää positiivista, joutuvat synnyttäjä sekä hänen tukihenkilönsä karanteenihuoneeseen ja käyttämään koko tapahtuman ajan hengityssuojainta.

Ymmärrän, tietenkin, kaikki yllä luetellut varotoimet ja syyt niiden takana. Fyysisen kanssakäymisen rajoittaminen ja uusien tartuntojen mahdollisimman tehokas ehkäisy on välttämätöntä, sillä muuten vakavasti sairaiden ihmisten hoitoon ei kerta kaikkiaan riitä resursseja – oli sairauden syy sitten korona tai jokin aivan muu. Järeät aseet on käytössä, mutta nähtäväksi jää, onko ne kuitenkaan tarpeeksi järeät ja otettiinko ne käyttöön tarpeeksi ajoissa.

Korona koskettaa monia muita paljon vakavammin kuin itseäni, mutten voi olla potematta tilanteesta myös henkilökohtaiselta kantilta suurta tuskaa. Ei tässä näin pitänyt käydä, että traumaattisen, pelkojen sävyttämän raskauteni loppumetreillä joudun vielä pelkäämään esimerkiksi sitä, että siinä vaiheessa kun mä ehkä kuukauden kuluttua lähden synnyttämään, on tukihenkilöt kenties kielletty synnytysosastoilta kokonaan ja joudun synnyttämään esikoiseni ypöyksin avaruuspukuun pukeutuneen kätilön läsnäollessa. Tai sitä, että poikaystävälläni on synnytyksen aikaan tavallinen kevätflunssa, jonka johdosta hän ei saa tavata lastaan kuin vasta viikon ikäisenä. Tai sitä, että synnytyksessä meneekin jotain pieleen, mutta hätäsektioon ei oo tarpeeksi resursseja, koska synnytykseni osuu just siihen kohtaan, mihin Tanskassa ennustetaan koronaepidemian korkeinta piikkiä. Saatika sitä, että vauva ajautuisi raskauden loppumetreillä tai synnytyksessä huonoon kuntoon, olisi syntyessään hyvin hauras ja saisi koronatartunnan ja… niin, kamalia pelkoja riittää joka sormelle.

Tilannetta ei varsinaisesti helpota se, että toisin kuin lähes koko muu Tanska, poikaystäväni käy vielä fyysisesti töissä. Yksityisen sektorin firmojen käytäntöjä ei vielä täysin oo rajoitettu vaikka yli kymmenen hengen kokoontumiset ovatkin kielletty, ja poikaystäväni altistuu päivittäin kymmenien työkavereiden pöpöille. Vaikka hän pysytteleekin mahdollisuuksien mukaan omissa oloissaan, lukittautuu neukkareihin ja välttelee muita, heillä on kuitenkin käytössä yhteiset WC:t ja lounasruokala. Meikäläisen vapaaehtoiset karanteenit ei tässä tilanteessa paljoa paina. Jos poikkis raahaa koronan himaan duunista, sairastun myös minä – ja ehkä vauva. Tuntuu siis todella pahalta, että vaikka tietää miten tässä tilanteessa tulisi toimia ja pystyisi teoriassa välttämään taudit tehokkaasti pysymällä kahdestaan neljän seinän sisällä synnytykseen saakka, ollaan me käytännössä aika polvillaan tilanteen edessä. Toivon että kuun vaihteessa, kun laskettuun aikaani on vielä se noin kuukausi, poikaystäväni saa vihdoin luvan siirtyä etätöihin ja mun pulssi pääsee tasoittumaan hieman.

Ja kun nyt näitä pelon ja ahdistuksen aiheita listaan, niin lisäänpä vielä sen, miten käsittämättömän persiistä on tässä koronatilanteessa, viimeisillään raskaana, asua ulkomailla. Terveysviranomaisten kehotuksesta aloin eilen miettiä vaihtoehtoisia tukihenkilöitä synnytykseen, jos poikaystäväni pääsy sinne evätään, ja täytyy sanoa että eipä tässä maassa nyt ihan hirveesti oo jengiä, jonka haluaisin samaan huoneeseen kun puserran vauvaa ulos. Plan B on nyt luojan kiitos olemassa, mutta jos hänkin sattuisi sairastumaan tai ei muusta syystä pääsisikään paikalle, alan olla vähän kahden vaiheilla että onko mun kuitenkin kivempi synnyttää ilman tukihenkilöä kuin ei niin läheisen Plan C:n tai D:n läsnäollessa. Todella absurdeja mietteitä – ja olipa muuten todella absurdia joutua täysin puskista kysymään pahaa-aavistamattomalta kaverilta, että by the way pääsetkö ehkä mun synnytykseen mukaan tuossa keväämmällä.

Yritän pysyä mahdollisimman positiivisena ja muistaa, että tuhannet muut naiset ovat kanssani just nyt tasan samassa tilanteessa. Kaikki me ollaan varmaan enemmän tai vähemmän huolissaan näistä samoista jutuista tässä tieteiselokuvamaisen hullussa todellisuudessa, ja kuitenkin lähes kaikilla meistä homma tulee sujumaan oikein hyvin ja saamme vauvelimme terveenä maailmaan ja onnellisen alun perhe-elämälle. Pillitin tilannetta eilen tapaamisessani kätilön kanssa ja hän muistutti, että nyt ei kannata huolia pikkujutuista. Mahdollisesta yksin synnyttämisestä ja muista poikkeusoloista selviää kyllä, ainut millä on väliä on vauvan ja äidin terveys. Kaikki järjestyy. Pyrin hillitsemään itsekästä kauhuani siitä, että synnytykseni aikaan sairaalaan ei saisi enää ottaa tukihenkilöä mukaan ja joutuisin synnyttämään aaaallll byyyyy myyyyseeeelf (ja kaikkia niitä tuhatta muuta pelkoa, jotka mielessä pyörii 24/7).

Mun luovuus tyrehtyy ja tuppaan vetäytyä kuoreeni kriisin ja epävarmuuden hetkellä, joten jos blogissa on taas hiljaisempaa, niin se johtuu siitä että hajotan päätäni synnytyksestä ja vauvan terveydestä murehtimiseen. Mutta toivottavasti sanalliset hanani taas aukeavat nyt kun pääsin kirjoittamaan näistä eniten järsivistä asioista.

 

Toivotan paljon tsemppiä muille vauvelin odottajille, etenkin teille ketkä alatte lähestyä kalkkiviivoja just nyt kun tilanne on kaikista kreisein <3

Ja sitten te kaikki muut, kuolemattomat nuoret, kevään fiilistelijät, superterveet, elämäntapaliikkujat, kurittomat eläkeläiset: STAY THE F*CK HOME. Saan psykoosin jos näen somessa tai uutissivustolla vielä yhdenkään kaveriporukan kokoontumisen, tiiviin vessapaperijonon supermarketin kassalla tai jengin valuvan massoittain kapeille kaduille nauttimaan auringosta.

P.S. Otettiin postauksen kuvat muutama viikko sitten ja säästelin niiden blogissa julkaisua sellaiselle päivälle, kun mulla olisi viimein jotenkin varma olo raskaudesta ja voisin näpytellä sellaisen seesteisyyttä ja onnea huokuvan odotuspostauksen. Täytynee hyväksyä, ettei sitä päivää tule. Uusi yritys ensi kerralla 😀 

Facebook | Bloglovin | Instagram

Kommentit (27)
  1. Oon miettiny, että elämä kohtelee sua kyllä harvinaisen epäreilusti. Ensiksikin oot haaveillu siitä omasta talosta niin pitkään ja sit raskauskuviot kaikkine ahdistuksineen hankaloittaa sisustus- ja kotiutumisjuttuja. Raskautuminen ei ollut yksinkertaista ja sitä varjosti pelot. Sitten kun se vähän helpottaisi, niin iskee korona ja uudet uhat! Oot kyllä hienosti jaksanu tsempata tän kaiken läpi. Toivottavasti jatkat kirjoittelua luovuuskuivuudesta huolimatta, tää on the best blogi!:)

    1. Awww kiitos kommentista ja sympatioista 💛 On tässä kieltämättä ollut muutama sellainen ”are you f*cking kidding me?!?!!” -tyyppinen aatos matkan varrella. Toisaalta, jos tästä nyt kunnialla maaliin selvitään, oon silti tosi onnekkaassa asemassa ja pääsen toivottavasti vähän huokaisemaan. Just noista sun listaamista syistä päätin kuitenkin pidentää mun äitiyslomaa, tuntuu todellakin että kaiken tän schaiban jälkeen kaipaan kunnolla henkistä toipumisaikaa 🙂 Haleja sinne!!

  2. Täällä itketty kätilölle tänään! Oon jo hetken tsempannut itseäni vauvan perätilasta johtuvaan sektioon ja tänään ultrassa kätilö rupesikin intoilenaan, että kyllä tämä vauva tästä vielä käännetään ja että myös perätila-alatiesynnytys voi olla ihana (?) kokemus. Aamulla oli just tullut tieto Suomen rajoituksista synnytykseen liittyen ja jotenkin tää kaikki oli niin karseaa, että aloin siinä itkemään kuinka mun on pakko pusertaa ulos perätilassa oleva vauva ja poikaystävä ei varmaan siinä vaiheessa saa olla edes paikalla.

    Lääkäri sit totesi, että vauva ei luultavasti ole kohdun rakenteen vuoksi kääntymässä ja varasi sen sektion. Just nyt se tuntuu jotenkin ihan kivan hallitulta ratkaisulta.

    1. Kommentti katkesi kesken:

      Mut siis, älysti tsemppiä sinne! Tää on jotenkin ihan absurdia, että tässä oikeasti venataan bebejä jonkun hemmetin pandemian keskellä! Kyllä tää vielä tästä.

      1. Perätila-alatiesynnytys ei tosiaan iiihan kuulosta IHANAN synonyymiltä! 😆 Onneksi sait sektion sovittua ❤️ Kieltämättä konsepti houkuttaa tässä tilanteessa itseäkin vaikkei mitään perustetta sille olekaan, just tuon hallittavuuden jne. vuoksi. Mutta näillä mennään ja toivottavasti munkin synnytys menee smoothisti ja saattaja saa tosiaan olla mukana vielä siinä vaiheessa!

        On tää kyllä absurdi tilanne kaiken kaikkiaan. Just kun muuten ehkä alkaisi olla sellainen ”normaalin raskaana oleva olo” ilman sen suurempia kauhuja ja huolia, niin eiköhän universumi pistä yhden pandemian tulille. Mutta luotetaan siihen, että muutaman kuukauden päästä halaillaan meidän terveitä söpöjä vauvoja ja muistellaan tätä ajanjaksoa outona vaiheena, joka sitten meni suht äkkiä ohi ja kaikki kääntyi hyvin ❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *