Urban Decayn kesäuutuuksia

Urban Decayn kesäuutuuksia

Urban Decayn kesäuutuudet tipahtivat postiluukustani jo tovi sitten, mutta vasta nyt ehdin tarttua samaan aikaan sekä niihin että kameraan ja tekemään tämän postauksen. Laatukamaa taas. Eihän meikkifriikkien lempimerkiltä voi muuta odottaakaan. Ajattelin esitellä tässä postauksessa kaikki pohjameikkiuutuudet ja vasta viikonloppuna tuon jättimäisen UD XX Vice LTD Realoaded -luomiväripaletin, joka kaikessa komeudessaan ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa. […]

Fantasiaa ja poskipunaa + leffalippuarvonta!

Fantasiaa ja poskipunaa + leffalippuarvonta!

Kaupallinen yhteistyö: The Walt Disney Company Nordic Olen aina ihaillut aikuisia, joilla on vielä mielikuvitusta jäljellä vaikka muille jakaa. Fantasialeffoja katsellessa haukon henkeäni ja ihmettelen, miten ihmeessä elokuvan tekjöille on tullut tällainenkin juttu mieleen. Nyt pääsin ammentamaan omaa mielikuvitustani, kun sain Disneyn uuden Liisan seikkailut peilimaailmassa –elokuvan tiimoilta tehtäväkseni loihtia teeman mukaisen meikin. Ja näin […]

Haikon uudistunut spa

Haikon uudistunut spa

Viime keskiviikkona päivä kului vähän erilaisissa maisemissa. Nimittäin Porvoon kauniissa maisemissa Haikon kartanon tiluksilla. Ohjelmaan kuului uuteen spa-osastoon tutustumista, lounastamista ja hyytävä Huippukylmä-hoito. Kurkkasimme kartanon puolen huoneisiin ja hengenhaukkomisilta ei vältytty. Imperial-huoneissa on kaikissa parveke upealla näköalalla, eikä huoneiden sisustuksessakaan ole moitittavaa. Myös kylpylärakennuksessa sijaitsevat hotellihuoneet on nyt uusittu. Bloggaajille esiteltiin Haikon tässä kuussa valmistuvaa […]

Paras nudekombo

Paras nudekombo

Täksi viikonlopuksi vielä yksi pikainen tuotevinkki. Jos etsit täydellistä nudepunaa, suosittelen kokeilemaan tässä meikissä käytettyä komboa. Oriflamen theOne Color Stylist Lip Liner -huultenrajauskynät ovat ehdottomia suosikkejani. Menevät helposti jopa legendaaristen MACin rajauskynien ohi eli suosittelen iiiiisolla ässällä! Tämä täydellisen ruskea Spicy Nude -sävy sopii ruskean punan kanssa ysärimeikin tekoon ja näin vaalean huulikiillon kanssa nudemeikkiin. […]

Kevään uudet suosikkituotteet

Kevään uudet suosikkituotteet

Tällaisia lempparipostauksia on todella vaikeaa tehdä etenkin näin keväisin, kun postiluukusta tulee lähes päivittäin upeita uutuksia testiin. Hiusten- ja ihonhoitorutiinini ovatkin saaneet muutaman lisäjäsenen tämän kevään aikana ja myös meikkipussiin on vakiintunut muutama uusi suosikki.Yritin kerätä kasaan järkevän määrän uusia lemppareitani, jotka ovat kulkeneet matkassa ainakin parin kuukauden ajan. Lumene Bright Now Vitamin C Hyaluronic […]

Juhlavampi kampaus Iberon pinneillä

Juhlavampi kampaus Iberon pinneillä

Kaupallinen yhteistyö: Ibero Kerroinkin teille vähän aikaa sitten Iberon uusista bambuharjoista, joista ainakin tuo luonnonharjaksia ja synteettisiä harjaksia sisältävä hybridiharja on täällä jokapäiväisessä käytössä. Tänään hurrataan Iberon pinneille. Kyllä, niille ihan tavallisille mummopinneille, jotka ovat pelastaneet ainakin allekirjoittaneen monta aamua. Iberon valikoimasta löytyy todella laajasti kampaustuotteita. Myös pinnivalikoima on valtaisa. On mustaa, ruskeaa, vaaleaa, karhea […]

Uusia mattapunia Oriflamelta – esittelyssä Lip Sensation Matte Mousse + video

Uusia mattapunia Oriflamelta – esittelyssä Lip Sensation Matte Mousse + video

Kaupallinen yhteistyö: Oriflame Jes! Tämä punahullu on kyllä aivan innoissaan, kun markkinoille tulee uusia mattahuulipunia. Tässä postauksessa pääsenkin esittelemään teille Oriflamen mahtavat uutuudet, joissa puna on pistettu pehmeään moussemaiseen muotoon. The One -sarjan upouudet Lip Sensation Matte Mousset tuovat oman panoksensa alati kasvavaan nestemäisten mattapunien buumiin. Näissä jujuna on ihanan pehmeä vaahtomainen koostumus, joka levittyy […]

Täydellisen paahteinen iho parissa minuutissa

Täydellisen paahteinen iho parissa minuutissa

Pahoittelut lopputentin aiheuttamasta parin päivän päivitystauosta. Nyt opinnot pitäisi olla meikäläisen osalta ohi, joten voin täyspäiväisesti keskittyä blogiini ja sen parantamiseen 🙂 Tänään ajattelin hehkuttaa teille tuotteita, joilta Snapchattiani (erikanaakka) seuraavat eivät tämän parin päivän aikana ole voineet välttyä. Toinen näistä on jo vanha tuttu ja toinen aivan uunituore tapaus. Itseruskettavien kingi, Vita Liberata, on […]

Huhtikuun suosituimmat postaukset

Huhtikuun suosituimmat postaukset

Ihanaa toukokuista perjantaita! Vai pitäisikö sanoa osuvammin kesäkuista? Meikäläinen lähtee kohta tekemään opiskelu-uransa viimeistä tenttiä, joten tsekatkaa te sillä aikaa nämä viime kuun klikatuimmat postaukset 🙂 1. Kun halpis voitti kalliin kilpailijansa2. Kaksi keväistä meikkiä IsaDoran tuotteilla (arvonta ei enää käynnissä)3. Hiusten U-käännös on aloitettu!4. Vempeleet, joita en uskonut tarvitsevani5. Varma keino saada ripsien taivutus […]