Kauneustrendit 2022

Mua haastateltiin hiljattain erääseen aikakauslehteen vuoden 2022 tulevista trendeistä. Listasin sitä varten nousevia kauneuteen liittyviä juttuja ja mietin, miksipä en jakaisi myös teille tätä kokoamaani listaa.

Tässä siis meikäläisen ennustukset ja vuoden 2022 tulevat kauneustrendit.

kauneustrendit meikkitrendit 2022

Pohja: kuulautta ja poskipunaa

Perinteinen, mattainen ja vahva glam-meikki ei ehkä ole ollut siellä trendien aallonharjalla enää aikoihin. Luonnollisuus tekee edelleen vahvaa tuloaan ja nyt pohja saa olla kevyt ja läpikuultava. Ihon epätäydellisyydet saavat näkyä!

Ihonhoitoon panostetaan yhä enemmän, jotta epätasaisuuksia ei edes tarvitsisi peittää vahvalla meikkikerroksella tai peiteaineilla. Ihonhoito on tehokasta, mutta yksinkertaista. Vain muutama täsmällinen, omalle iholle sopiva tuote riittää.

No-makeup-makeup kannattaa ottaa haltuun viimeistään nyt. Lisäksi se mattaisuus heitetään nyt romukoppaan ja tilalle tulee heleys. Voidemaisiin poskipuniin, highlightereihin ja bronzereihin kannattaa myös alkaa tutustua. Niin ja voimakkaat varjostukset saa myös unohtaa!

Yksi mielenkiintoisimmista trendeistä on ollut se, että monen meikin oikeaoppista levityskohtaa on vähän muutettu. Esimerkiksi poskipunaa ei enää levitetä niin, että hymyillään leveästi ja tupsutellaan väriä korkeimpaan kohtaan, vaan enemmänkin poskipäille ja jopa kohti ohimoita! Myös nenänselkä saa vähän poskipunaa. Sama homma voidemaisille bronzereille; suunta on ylöspäin kohti ohimoita.

kauneustrendit meikkitrendit 2022

Silmät: helppoutta ja kimalletta

Luomiväreissä nähdään väriä ja kimalletta, oikein sellaista 2000-luvun alun koko luomen hehkua. Myös värikkäät ja graafiset nestemäiset rajaukset tekevät tuloaan. Alaluomella ei nähdä meikkiä juuri nimeksikään. Juhlameikkiin voi laittaa vähän glitteriä tai jopa yksittäisi strasseja.

Silmämeikissä yksinkertaisuus on se juttu. Monimutkaiset ja vakaata kättä vaativat tarkat cut crease -meikit jäävät nyt ainakin hetkeksi historiaan. Voit sipaista koko luomelle yhtä sävyä vaikka sormenpäällä, lisätä ripsarin ja se on siinä! Ripsienkään ei tarvitse olla ripsienpidennyksillä vahvasti tuuhennetut.

kulmakarvojen meikkaaminen

Ja kuten pohjameikissä, myös silmämeikissä suunta on ylöspäin! Eli rajausta, hillittyä sellaista, vedetään reippaasti kohti kulmakarvojen loppuosaa.

Kulmat: sopivasti tuuheat

Kulmakarvoissa 2016 vuonna alkanut supertuuheusbuumi on laantunut. Karvat saavat olla ojennuksessa yläviistoon, mutta kulmia ei värjätä tai väritetä voimakkaan tummiksi. Kevyet karvamaiset vedot ohuella tussilla tai kynällä tyhjiin kohtiin riittää. Ja ne kuuluisat ”IG-kulmat”, roskiin vaan!

Kulmien laminointi on varmaan edelleen ihan validia, mutta liian särmät ja tummat karvat voivat näyttää liian epäluonnollisilta. Luonnollisuus on siis valttia tässäkin!

Huulet: kaikki käy

Tuntuu, että huulimeikissä kaikki on trendikästä. Somessa ja muotinäytöksissä näkyy niin mattaa, kiiltoa, punaista, purppuraa, ruskeaa, nudea, rajauksia kuin rajauksettomuuttakin. Valitse siis itseäsi eniten miellyttävä!

Toki yksi erityisesti somessa nouseva trendin on 2000-luvun alun helmiäishuulet sekä 90-luvulta tuttu ruskeaan taittava huultenrajaus.

BTB13 Hair Growth Oil

Hiukset: huomio hiuspohjaan

Ulkomaisia vaikuttajia seuranneena voisin melkein lyödä vetoa, että seuraavien vuosien aikana aletaan yhä enemmän puhua hiuspohjan hyvinvoinnista. Ja se on kyllä todella tervetullutta, sillä täällä pohjoisen ilmastossa se on aina kovilla.

Erilaiset hiuksille ja hiuspohjalle kehitetyt öljyhoidot tekevät tuloaan. Hyvinvoiva hiuspohja takaa terveen ja vahvan hiuksen kasvun ja mitäpä me muutakaan toivottaisi kuontalollemme! Mun lemppariöljy on tällä hetkellä komaisen BTB13:n, mutta toivon tosiaan, että tämä tuotekategoria lähtisi nyt kasvuun.

Hiuksissa hiuskoristeet jatkavat voittokulkuaan. On isoja pinnejä rykelminä, hainhampaita ja huiveja.

Kampauksissa nähdään sliipattua, kiiltävää niskanutturaa ja ehkä ne arianagrandemaiset korkeat nukkeponnarit ovat väistymässä. Hiusket saavat olla luonnollisessa tilassaan eikä vahvat muotoilutuotteilla kyllästetyt kiharat ole in. Kokeile kevytta lainetta tai ilmavaa, isolla lämpökihartimella tehtyä blow out -kampausta ja muista se kuuluisa keskijakaus 😉

Mikä näistä trendeistä kiinnostaa sua eniten? Ja kiinnostaisiko teitä tuotesuositukset jokaiseen kategoriaan? 🙂

Lue myös:
Kasvojenkohotus 5 minuutissa kahdella kikalla
Unohda kolmio! Uusi tapa levittää peiteaine ja kohottaa kasvoja

kauneus meikki trendit iho
Kommentit (2)
  1. Ootko jo tehnyt postauksen no-makeup-make upista? Kiinnostaisi 🙂

  2. Kiinnostuin hiusöljyistä niin olisko sulla postauksia niistä? 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *