Mun lemppari-itseruskettavat

Nyt, kun ulkona uskaltaa liikkua vähän enemmän ja välillä siellä pärjää nilkkapituisissa housuissa ja t-paidassa, olen myös alkanut käyttää taas enemmän itseruskettavaa. Kasvoilla käytän itseruskettavaa voidetta melkein koko ajan levittäen sitä kerran viikossa tai kahdessa, mutta vartalon itseruskettavissa olen pitänyt pitkän tauon karantenoinnin takia.

Mutta nyt olen kaivanut kaikki IR:t esille ja testailen myös uusia tulokkaita. Halusin silti vielä kertaalleen lyödä yhteen postaukseen mun tämän hetken suosikkini, joista yksi onkin ihan uusi tuttavuus!

itseruskettava kasvoille

Paras itseruskettava kasvoille

Tähän täytyy laittaa mun jo todella pitkäaikainen suosikkini: KICKS Overnight Self Tan Face Gel*. Puhun aina siitä, kuinka en jaksa levittää itseruskettavaa monena päivänä peräkkäin ja siksi olen tosi huono käyttämään mitään asteittain itseruskettavia. Haluan värin nopeasti ja mielellään yhdellä kertaa. Toki liian tummaksikaan ei väri saa yön aikana humpsahtaa!

Ja juuri tämän nopeuden ja tehokkuuden takia KICKSin kasvogeeli on mun suosikki. Laitan sitä yhdenä iltana puhtaille, mielellään kuorituille, kasvoille (ja kun se on imeytynyt, päälle laitan yövoiteen) ja jo seuraavana aamuna kasvoilla on kaunis sävy. Joskus, jos haluan oikein kunnolla väriä, levitän voidetta kahtena iltana peräkkäin.

itseruskettava kasvoille

Paras itseruskettava dekolteelle

Mullahan on siis sellainen outo ongelma, että mun dekoltee ei rusketu millään. Siis ei millään tummimmillakaan itseruskettavilla vaahdoilla, voitella, eikä edes sillä pahis-auringolla. Mutta nyt olen viimeinkin löytänyt ensimmäisen tuotteen, joka antaa väriä myös tälle alueelle!

Tämä on ihan uusi tuote omiin IR-rutiineihini. Kokeilin tätä Australian Glow Facial Bronzing Mist* -suihketta testi-torstain merkeissä ehkä kuukausi sitten ensimmäisen kerran ja ihastuin oitis. Suihke on superhienojakoinen, siis oikeastaan sumute, joka levittyy kasvoille ja decolteelle kauniisti. Se tuoksuu miellyttävälle, eikä jätä mitään tahmaista tunnetta. Ja myös tämä antaa kunnolla sävyä yhdessä yössä. Sumutteessa on karttaväri, jota voi levitä vaikka pyyhkeelle, mutta se lähtee hyvin pesussa pois.

Tämän levityksen kanssa saa tosin olla tarkkana siinä mielessä, että jos suuttimeen jää iso tippa rusketusainetta edelliseltä levityskerralta, se saattaa lennähtää sieltä kasvoille isona länttinä sitten seuraavalla kerralla.Eli pyyhi aina suutin ennen levittämistä ja pyri tekemään sumutus yhdellä pitkällä painalluksella.

zuii itseruskettava

Paras itseruskettava vartalolle

No tämä nyt ei tule kellekään yllätyksenä: mun lemppari itseruskettava tuote vartalolle on Zuii Organic Flora Gradual Tan Body Lotion*. Olen kehunut tätä luonnonkosmetiikan voidetta jo varmaan kymmeniä kertoja niin täällä blogissa kuin Instagraminkin puolella.

Joten tämä vain on kolahtanut ihan täysiä. Voide on superhelppo levittää, eikä tähän tarvita levityskinnasta. Se on hyvin tavallisen vartalovoiteen tapaista; mietotuoksuinen, väriltään vaaleaa ja koostumukseltaan kevyttä. Se imeytyykin mukavasti eli en joudu menemään tahmaisen fiiliksen kanssa nukkumaan. Niin ja aamulla se on jo niin kadonnut iholta, ettei tarvitse edes mennä suihkuun, kuten joidenkin karttavärillisten vaahtojen kanssa.  Ja kyllä, tämäkin antaa kauniin värin jo yhdessä yössä! Jo yksi levityskerta riittää, mutta tarvittaessa väriä voi tummentaa toisella levityksellä, kuten nimessä oleva ”gradual” kertoo.

Mikä on sun lemppari?

Lue myös:

Vinkkejä ja ohjeita itseruskettavien käyttöön
5 myyttiä itseruskettavista

Kommentit (23)
  1. Mä olen kokeillut vuosien mittaa toistakymmentä erimerkkistä iiärrää, viimeisenä pari päivää sitten kaverilta saatua st.tropezia. Sama lopputulos kuin aina ennenkin. Seuraavana aamuna syyhyttäviä punaisia näppylöitä. Väri oli sentää kaunis ja tasainen… Ajattelun veronpalautusten tullessa uhrata muutama kympin suihkurusketukseen, mutta se on sitten viimeinen yritys. Mä olen luonnostani punapää, ja iho on kalpea ja voimakkaan läpikuultava. Olisi ihana löytää jokin tapa, millä kropan saisi terveen tasaväriseksi vaikka kesäjuhliin… Lumenen kasvoille tarkoitetut tipat ovst ainoat, mitä voin käyttää, mutta turhan tyyristä koko kropalle.

    1. Ootko kokeillut Avenen itseruskettavaa? Olen kuullut että se sopii herkällekkin iholle. Atopikin itseruskettavat voisi myös sopia.

    2. Kärsin täysin samasta ongelmasta, sillä vartalo on täynnä kutiavia näppyjä aina seuraavana päivänä. Olen myös luonnostaan punapää, vaalea ja pisamia olisi vaikka muille jakaa. Pahin alue on itselläni kasvot ja decolletee. Ajan mittaan tilanne on vaan pahentunut, joten uskon herkistyneeni jollekkin ainesosalle. Harmittaa niin vietävästi, sillä rakastan päivettynyttä ihoa, mutta aurinkoa en halua ottaa. Kymmeniä itseruskettavia kokeiltuani olo alkaa olemaan aika toivoton. Atopik.in itseruskettavat aiheutti ainakin itsellä saman reaktion, mutta nuo Lumenen tipat laitan kyllä saman tien testiin! Suihkurusketusta olen myös miettinyt ja täytyy sillekkin antaa vielä mahdollisuus.

      1. Atopik ei sopinut mullekaan, testattu on. Avenea en muistaakseni ole kokeillut, täytyy kattoa jos jostain sais halvalla. Käy kukkaron päälle tämä testailu. Mulla tulee jostain syystä pisamia vain kämmenselkiin, edes kasvoissa ei ole yhtään.

    3. Voi vitsi!! Onkohan sulla tosi kuiva iho? Vartalollekin on nimittäin tuollaisia tippoja, jotka lisätään omaan vartalovoiteeseen (esim. Clarinsilta löytyy). Silloin voisit minimoida itseruskettavan kuivattavan vaikutuksen ja levittäisit lähinnä ihollesi omaa vartalovoidettasi.

  2. Zuii on huippu ja mä käytän tuota välillä myös kasvoille. Mulla on se Zuiin kasvovesikin, mutta sitä pitäis käyttää varmaan joka päivä, että näkyis mitään. Vita Liberatan vaahdosta olen myös tykännyt, mutta en tykkää siitä, että niissä on karttaväri. Kicksin kasvojen ir:ssä on jotain, joka ärsyttää. Jos laitan sitä, herään vähän kasvot turvonneina ja punakoina, joten ei sovi mulle.

    1. Vita Liberatalla on nykyään myös vaahto ilman karttaväriä! Mulla itselläni ei tosin riitä taidot siihen, aina jää jokin kohta ilman 😀 Karttavärillinen VL ja St. Tropezin vesimelonin tuoksuinen mun suosikkeja, ja kasvoille toi Kicks tai Clarinsin tipat.

      1. Joo se Vitskun Invisi-vaahto ei sovi kyllä mullekaan, mutta siitä normivaahdosta pidän 🙂 Ja joo Clarinsin tipat on myös hyviä, mutta mulla on jo ajat sitten ne loppu enkä ole saanut hommattua lisää. Pitääpä ottaa taas ostoslistalle 🙂

    2. Joo mulla on sama juttu Zuiin kasvoveden kanssa! Ei tapahdu mitään, enkä jaksa käyttää tuollaisia joka päivä. Vita Liberatan vaahto on myös mun suosikki, mutta kolmen kärkeen se ei enää pääse, kun tuo Zuii meni kyllä sen ohi 🙂 mutta käytän sitä varmasti myös jatkossa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *