Kauneustrendit 2022

Mua haastateltiin hiljattain erääseen aikakauslehteen vuoden 2022 tulevista trendeistä. Listasin sitä varten nousevia kauneuteen liittyviä juttuja ja mietin, miksipä en jakaisi myös teille tätä kokoamaani listaa.

Tässä siis meikäläisen ennustukset ja vuoden 2022 tulevat kauneustrendit.

kauneustrendit meikkitrendit 2022

Pohja: kuulautta ja poskipunaa

Perinteinen, mattainen ja vahva glam-meikki ei ehkä ole ollut siellä trendien aallonharjalla enää aikoihin. Luonnollisuus tekee edelleen vahvaa tuloaan ja nyt pohja saa olla kevyt ja läpikuultava. Ihon epätäydellisyydet saavat näkyä!

Ihonhoitoon panostetaan yhä enemmän, jotta epätasaisuuksia ei edes tarvitsisi peittää vahvalla meikkikerroksella tai peiteaineilla. Ihonhoito on tehokasta, mutta yksinkertaista. Vain muutama täsmällinen, omalle iholle sopiva tuote riittää.

No-makeup-makeup kannattaa ottaa haltuun viimeistään nyt. Lisäksi se mattaisuus heitetään nyt romukoppaan ja tilalle tulee heleys. Voidemaisiin poskipuniin, highlightereihin ja bronzereihin kannattaa myös alkaa tutustua. Niin ja voimakkaat varjostukset saa myös unohtaa!

Yksi mielenkiintoisimmista trendeistä on ollut se, että monen meikin oikeaoppista levityskohtaa on vähän muutettu. Esimerkiksi poskipunaa ei enää levitetä niin, että hymyillään leveästi ja tupsutellaan väriä korkeimpaan kohtaan, vaan enemmänkin poskipäille ja jopa kohti ohimoita! Myös nenänselkä saa vähän poskipunaa. Sama homma voidemaisille bronzereille; suunta on ylöspäin kohti ohimoita.

kauneustrendit meikkitrendit 2022

Silmät: helppoutta ja kimalletta

Luomiväreissä nähdään väriä ja kimalletta, oikein sellaista 2000-luvun alun koko luomen hehkua. Myös värikkäät ja graafiset nestemäiset rajaukset tekevät tuloaan. Alaluomella ei nähdä meikkiä juuri nimeksikään. Juhlameikkiin voi laittaa vähän glitteriä tai jopa yksittäisi strasseja.

Silmämeikissä yksinkertaisuus on se juttu. Monimutkaiset ja vakaata kättä vaativat tarkat cut crease -meikit jäävät nyt ainakin hetkeksi historiaan. Voit sipaista koko luomelle yhtä sävyä vaikka sormenpäällä, lisätä ripsarin ja se on siinä! Ripsienkään ei tarvitse olla ripsienpidennyksillä vahvasti tuuhennetut.

kulmakarvojen meikkaaminen

Ja kuten pohjameikissä, myös silmämeikissä suunta on ylöspäin! Eli rajausta, hillittyä sellaista, vedetään reippaasti kohti kulmakarvojen loppuosaa.

Kulmat: sopivasti tuuheat

Kulmakarvoissa 2016 vuonna alkanut supertuuheusbuumi on laantunut. Karvat saavat olla ojennuksessa yläviistoon, mutta kulmia ei värjätä tai väritetä voimakkaan tummiksi. Kevyet karvamaiset vedot ohuella tussilla tai kynällä tyhjiin kohtiin riittää. Ja ne kuuluisat ”IG-kulmat”, roskiin vaan!

Kulmien laminointi on varmaan edelleen ihan validia, mutta liian särmät ja tummat karvat voivat näyttää liian epäluonnollisilta. Luonnollisuus on siis valttia tässäkin!

Huulet: kaikki käy

Tuntuu, että huulimeikissä kaikki on trendikästä. Somessa ja muotinäytöksissä näkyy niin mattaa, kiiltoa, punaista, purppuraa, ruskeaa, nudea, rajauksia kuin rajauksettomuuttakin. Valitse siis itseäsi eniten miellyttävä!

Toki yksi erityisesti somessa nouseva trendin on 2000-luvun alun helmiäishuulet sekä 90-luvulta tuttu ruskeaan taittava huultenrajaus.

BTB13 Hair Growth Oil

Hiukset: huomio hiuspohjaan

Ulkomaisia vaikuttajia seuranneena voisin melkein lyödä vetoa, että seuraavien vuosien aikana aletaan yhä enemmän puhua hiuspohjan hyvinvoinnista. Ja se on kyllä todella tervetullutta, sillä täällä pohjoisen ilmastossa se on aina kovilla.

Erilaiset hiuksille ja hiuspohjalle kehitetyt öljyhoidot tekevät tuloaan. Hyvinvoiva hiuspohja takaa terveen ja vahvan hiuksen kasvun ja mitäpä me muutakaan toivottaisi kuontalollemme! Mun lemppariöljy on tällä hetkellä komaisen BTB13:n, mutta toivon tosiaan, että tämä tuotekategoria lähtisi nyt kasvuun.

Hiuksissa hiuskoristeet jatkavat voittokulkuaan. On isoja pinnejä rykelminä, hainhampaita ja huiveja.

Kampauksissa nähdään sliipattua, kiiltävää niskanutturaa ja ehkä ne arianagrandemaiset korkeat nukkeponnarit ovat väistymässä. Hiusket saavat olla luonnollisessa tilassaan eikä vahvat muotoilutuotteilla kyllästetyt kiharat ole in. Kokeile kevytta lainetta tai ilmavaa, isolla lämpökihartimella tehtyä blow out -kampausta ja muista se kuuluisa keskijakaus 😉

Mikä näistä trendeistä kiinnostaa sua eniten? Ja kiinnostaisiko teitä tuotesuositukset jokaiseen kategoriaan? 🙂

Lue myös:
Kasvojenkohotus 5 minuutissa kahdella kikalla
Unohda kolmio! Uusi tapa levittää peiteaine ja kohottaa kasvoja

Kauneus Iho Meikki Trendit

Ihana uusi meikkivoide ja ripsiväri Oriflamelta

Tehän tiedätte, että mun all-time-lempimeikkivoide on Oriflamelta. Olen myös aina tykännyt lähes kaikista Oriflamen ripsiväreistä, ja siksi olinkin innoissani, kun kuulin, että Oriflamelta tuli uusi meikkivoide ja ripsiväri!

Olen testaillut näitä muutamien viikkojen ajan ja pakkoa sanoa, että Oriflame teki sen taas. Meikkivoide- ja ripsivärijutut tämä brändi kyllä taitaa, ei voi muuta sanoa!

Oriflame Giordani Gold Pure ÚforiaOriflame Giordani Gold Pure Úforia

Mutta paneudutaanpa näihin molempiin nyt vähän tarkemmin.

Oriflame Giordani Gold Pure Úforia on merkin uusi tulokasmeikkivoide, joka on puolipeittävä ja kerrostettava. Siinä on kosteuttavia ainesosia ja suojakerroin 35. Se tasoittaa ihonsävyä ja jättää kuulaan, mutta kestävän lopputuloksen.

Ja siis tämähän levittyy kasvoille kuin unelma! Oriflame Giordani Gold Pure Úforia- meikkivoide on ihanan kevyttä, mutta peittää kevyesti jo yhdellä kerroksella. Itse kerrostan tätä hieman nenänpieliin, jossa mulla on eniten punoitusta ja kaikki värierot tasoittuvat kyllä ihan hetkessä. Tämä ei myöskään korosta mitään juonteita tai ihohuokosia eli sopii erittäin hyvin myös vartuneemmalle iholle.

Olen ehkä ennenkin puhunut siitä, että mä tykkään tällaisista hoitavan ja voidemaisen tuntuisista meikkivoiteista. Tämä ei ole liian kuivakka, mattainen, eikä liian ohut litkukaan, vaan voidemainen ja kuulaan pinnan jättävä. Vaikea selittää, tätä on vain pakko testata! 😀

Oriflame Giordani Gold Pure Úforia

Jos tätä pitäisi verrata ikilemppariini Illuskin Aquaboostiin, sanoisin, että tämä on astetta peittävämpi ja ehkä aivan hitusen mattapintaisempi. Mutta molemmilla tulee siis kuulas, luonnollinen ja kestävä lopputulos. Eli siis aivan täydellinen!

Sävyjä Giordani Gold Pure Úforia -meikkivoiteesta löytyy kahdeksan ja mä käytän sävyä Golden Sand, mutta se on hilkulla, ettei se ole mulle liian tumma. Saatan siis siirtyä nyt talveksi Ivory-linjalle.

Oriflame Giordani Gold Pure Úforia -meikkivoide maksaa 33 euroa ja tässä on suora linkki tuotteeseen. Ja psssst… tsekkaa alekoodi postauksen lopusta!

Ja sitten se toinen ihanuus eli ripsiväri. Oriflame Giordani Gold Angel Caress Lengthening -ripsiväri on erotteleva, pidentävä ja vieläpä hoitava uutuusripsiväri. Tämä sisältää nimittäin B5- ja E-vitamiineja, linolihappoa ja linoleenihappoa, jotka Oriflamen mukaan voivat auttaa pidentämään ja vahvistamaan ripsiä ajan myötä. Perfect!

Angel Caress Lengthening -ripsiväri on nimensä mukaan pidentävä, mutta mun mielestä tämä antaa huimasti myös lisää volyymiä ripsiin. Koostumus ei ole liian juoksevaa tai tuhtia, vaan juuri sopivaa siltä väliltä.

Oriflame Giordani Gold Angel Caress Lengthening

Kärkeä kohti kapeneva harja on muuten nyt sellainen juttu, jota alan etsiskellä ripsareista. Se toimii nimittäin aivan äärimmäisen hyvin silmäkulman ripsien kanssa! Mulla on usein vaikeuksia saada ulkonurkan ripsiin nätisti väriä, mutta tämän loppua kohti levenevän harjan ansiosta ongelma hoituu ihan huomaamatta!

Ripsiväri maksaa 21 euroa ja tässä vielä suora linkki siihen.

Oriflame Giordani Gold Angel Caress Lengthening

ALEKOODI

Käyttämällä koodia ERIKA10 saa tilauksen loppusummasta alennusta 10%. Koodi on voimassa 19.11. saakka. Oriflamen tuotteita voi tilata itsenäisten Brand Parteneriden kautta tai Oriflamen nettikaupan kautta. Kanta-asiakkaaksi liittymällä saa ilmaisen toimituksen (yli 50 euron tilauksiin) sekä muita etuja.

Pysy mukana: bloglovin’ + instagramblogit.fi

Kauneus Meikki Suosittelen