Parhaat luonnonkosmetiikan kasvovedet kivijalkamyymälöistä

Hehkutin pari viikkoa sitten ystävien yhteisessä yökyläilyssä kasvoveden mullistaneen ihoni kunnon. Eräs ystävistäni kysyi heti, mitä kasvovettä hänen kannattaisi kokeilla ja ehdotin Klairs Supple Preparation Facial Toner -kasvovettä. Se tosin on joka paikasta loppu koko ajan ja siksi ystäväni kysyi, mistä Kotkassa asuva ihminen voisi käydä ostamassa hyvän kasvoveden ihan vain kauppaan kävelemällä. Kysyin sitten, että mistä Kotkasta yleensä kosmetiikka ostetaan ja hän tokaisi: ”No, on meillä Sokos”.

Käytyäni läpi Sokoksen tuotevalikoimaa tajusin, että Flow Kosmetiikkaa ei välttämättä löydy Sokoksen hyllyiltä. Sitten päädyin Life-myymälän sivuille ja huomasin heidän monipuolisen valikoiman luonnonkosmetiikan puolelta. Ja kyllä, Life löytyy myös Kotkasta 😉

Moni tuntuu vierastavan nettikaupoista meikkien ostamista ja siksi päätin nyt samalla, kun kerään ystävälleni tuote-ehdotuksia, listata ne tähän ihan omaan postaukseensa. Tässä siis parhaat kasvovedet kahdesta helposti tavoitettavasta kivijalkamyymälästä: Sokoksesta ja Lifesta. Ehkä tästä on hyötyä myös muille ei Helsingin seudulla asuville ja hyvää kasvovettä etsiville!

parhaat kasvovedet

Parhaat kasvovedet Sokoksella

Suurin osa näistä kasvovesistä löytyy myös Lifen puolelta, mutta laitoin ne Sokoksen listaan, jos ne ovat siellä edullisempia.

Patyka Soothing Milky Toner, 17 e / 200 ml. Täyteläinen, ei siis täysin nestemäinen, kasvovesi, joka kosteuttaa ja kirkastaa ihoa. Se sisältää mm. aloe veraa ja diglyseriniä, joka kosteuttaa ihoa glyseriiniä pitkäkestoisemmin. Edullinen vaihtoehto ensikertalaiselle!

Whamisa Organic Flowers Toner Original, 42 e/ 120 ml. Tätä Whamisan best-selleriä minulla on omassakin kaapissani, mutta tämä ei ehkä ole paras kasvovesi kaikista herkimmälle iholle. Tehoaineet tuntuvat olevan niin aktiivisia, että ne vetävän omatkin kasvoni hieman punoittaviksi, jos iho on rasittunut, kuiva ja muutenkin heikossa hapessa. Tästä löytyy myös kosteuttavampi versio, mutta sitä en ole vielä testannut itse. Tämä sisältää mm. ihoa uudistavia fermentoituja uutteita, rauhoittavaa kauraa, aloe veraa ja avokadonöljyä.

Mádara Comforting Toner, 16 e / 200 ml. Pitkän linjan luonnonkosmetiikkamerkki Mádaran kasvovesistä tämä versio on kosteuttava. Ja pullo on valmistettu kierrätysmuovista!

Parhaat kasvovedet Life-myymälästä

Life-myymälöitä löytyy kivasti myös pienemmältä paikkakunnalta. Niiden valikoima on luonnonkosmetiikan suhteen usein tosi laaja ja tykkään itsekin käydä ostamassa esimerkiksi Zuiin itseruskettavaa Lifestä! Tässä siis parhaimmat heiltä:

Flow Rose Floral Water, 24 e / 100 ml. Suomalaisen Flow Cosmeticsin kasvovedet sopivat erityisen hyvin herkälle iholle. Tämä ruusuvesi sisältää vain luomuruusuvettä ja retiisistä saatua fermentoitua uutetta. En ole itse kokeillut juuri tätä kasvovettä, mutta saman sarjan Chamomile & Probiotics Facial Mist on yksi omista suosikeistani! Se rauhoittaa, kosteuttaa ja vahvistaa ihon tärkeää bakteeritasapainoa.

Muru Muru Kasvovesi, 15 e / 100 ml. Tämä kotimaisen Muru Murun kasvovesi tukee niin ikään ihon omaa mikrobiomia. Se sisältää prebiootteja eli niitä ihon omien bakteerien ravintoa ja näin tukee ihon terveyttä.

Ja muista, suihkuta tai painele kasvovesi iholle kämmenillä, älä lotraa sitä vanulappuun! Jos haluat ihosta ekstrakuulaan vaikka ennen meikkiä, kerrosta kasvovettä iholle 2-5 kertaa ja anna aina edellisen kerroksen imeytyä hieman.

Lue myös:

4 x kosteuttava kasvovesi
Klairs-kasvovesi mullisti ihonhoitoni 

Kommentit (14)
  1. Toi madaran on aivan huippu! Pelasti mun _todella_ kuivan ihon kylmän sään iskiessä!

    1. Uu no kuulostaa hyvältä!

  2. Madaran kuivan ihon kasvovesi on muuten nykyään vaaleanpunertavassa pullossa ja koostumustakin on taidettu muuttaa entistä kosteuttavammaksi ja hellävaraisemmaksi. Ostin pitkästä aikaa nimittäin Madaran kasvoveden -40% alepäivänä kun en raaskinut ostaa uutta whamisaa lopuneen deep richin tilalle, ja toimii kyllä kivasti.

    1. Joo yritin löytää tästä uutta kuvaa mutta tuolla verkkokaupassa on edelleen noin ja varmaan kaupassakin joten siksi laitoin vanhan.. Mutta ihanaa jos on parantunut!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *