Primer-testailuja

Primerit ovat monelle tuttuja arkipäivän tuotteita, mutta toisille ne eivät kerro mitään, joten tänään ajattelin vertailla muutamia tuotteita, joita minulla on ollut käytössäni jonkin aikaan. Primerit ovat meikkivoiteen, silmänmeikin tai huulimeikin alle laitettavia pohjustustuotteita, jotka tasoittavat, siloittavat, kosteuttavat ja pitävät meikin pitkäkestoisena. Luomivärien alle laitettavat primerit pitävät silmämeikin paikoillaan ja kasvoprimerit tekevät ihosta tasaisen kauniin, jolloin meikkivoidekin asettuu iholle kauniisti.  

 

primerit.jpg

 

Markkinat ovat täynnä erilaisia primereita moneen tarkoitukseen:

  • Epätasaisen ja rasvaisen ihon primerin pääasiallinen tehtävä on pidentää meikin kestoa, hillitä kiiltoa ja tasoittaa epätasaista ja huokoista ihoa. Koostumus on usein silikonista ja samettista.
  • Heleyttävät ja kuultoa tuovat primerit tekevät ihosta kauniimman ja heleän näköisen, madaltavat optisesti pintajuonteita ja tuovat iholle mm. heleyttä. Primereissa on usein valopigmenttejä, jotka taittavat roosaan, jolloin sameasta ihosta tulee hehkuvamman näköinen. 
  • Kosteuttavat primerit tuovat iholle lisäkosteutta ja heleyttä. Koostumus on voidemaisempi ja toimii lisäkosteuttajana esim. talvisaikaan.  

Primereiden testaamisen kannalta talvi ei ole paras vuodenaika testata kiiltoa hillitseviä tuotteita, sillä normaalisti kiiltelevä T-alueeni kärsii pikemminkin kuivuudesta kuin rasvaisuudesta. Sen sijaan ihoni kaipaa nyt enemmän heleyttä ja kosteutusta.  

Ensimmäinen testaamani primer on monessa kauneusblogissa hehkutettu Smashboxin Photo Finish, jota saa jenkeistä ja Sephoran ja Kicksin liikkeistä esimerkiksi Tukholmasta. Tämä tuote on valittu monessa blogissa parhaimmaksi primeriksi hillitsemään kiiltoa päivän aikana. Tuubissa oleva silikonimainen aine muuttuu iholla hieman samettiseksi, mutta muuten tuote on väritön ja antaa iholle lievästi mattaisen pinnan.

Tätä käytin alkusyksyn ajan ja meikin kesto oli kyllä huomattavasti parempi kuin ilman primeria. Monet primereista ovat samettisempia/puuterimaisempia koostumukseltaan, joten tämän voisi kuvitella olevan vähemmän tehokas, mutta koostumuksesta huolimatta se pitää meikin hyvin paikoillaan. 

 

primer1.jpg

 

Toinen testaamani tuote on Clarinsin Instant Smooth primer*. Punaisessa ja pienessä purkissa (kuvassa näytekoko) oleva paksu ja samettinen vaaleanpunainen koostumus antaa iholle aavistuksen verran heleyttä vaaleanpunaisella sävyllään ja se tekee ihanan mattapintaisen pinnan iholle. Samettinen koostumus tasoittaa ihon epätasaisuudet ja ihohuokoset ja iho näyttää levityksen jälkeen jo itsessään tosi hyvälle ja tasaiselle. Pidän tuotteen välittömästä lopputuloksesta enemmän, mutta loppupäivästä huomaan että se ei ole ihan yhtä tehokas kuin Photo Finish ja otsani kiiltää enemmän. 

 

primerclarins.jpg

 

Kolmas testaamaani primer on Lumenen Bright Now Blur Line &Pore Minimazer*, eli silottava ja huokosia häivyttävä tuote. Tässä tuotteessa on ehdottomasti paras tuoksu. Lakan tuoksuinen tuote antaa iholle samettisen pinnan ja pitää meikin mielestäni hyvin, meikin kestossa en huomaa eroa verrattuna Clarinsin primeriin. 

 

 

lumeneprimer2.jpg

 

Viimeisenä primerina on Make Up For Everin Base Hydratante Hydrating primer eli kosteuttava primer. Tämän tuotteen ostin jo kesällä ja ajattelin silloin sen olevan turha, sillä se on voidemaista ja ei mielestäni tasoita tai siloita ihoa sen koommin, mutta primer osoittautuikin loistavaksi tuotteeksi nyt kun ihoni on ollut kuiva. En suoraan sanottuna tiedä tekeekö tuote kosteutusta ihmeempää vaikutusta iholleni, mutta lisäkosteutus on aina plussaa. Tämän primerin avulla olen voinut käyttää meikkivoidetta, joka olisi normaalisti liian kuiva iholleni tähän aikaan vuodesta. 

 

primermakeupforever.jpg

 

Minun on vaikea valita näistä suosikkiani, koska se riippuu pitkälti vuodenajasta ja muista samanaikaisesti käytettävistä tuotteista. Smashboxin Photo Finish tuntuu kuitenkin tehokkaammalta kuin muut primerit. Koostumukseltaan se on jotenkin tylsempi, verrattuna esimerkiksi Lumenen lakantuoksuiseen primeriin, mutta tehokkuudellaan se nousee kärkisijoille. Clarinsin Instant Smoothin koostumuksesta ja välittömästä vaikutuksesta pidän eniten, mutta purkissa olevat tuotteet ovat epähygieenisempiä kuin tuubissa olevat, joten siitä pieni miinuspiste.

Lumenen primer on taas edullinen ja helposti saatavilla marketeista. Tuote tulee tuubissa, joka ei ole ulkoisesti kovin luxus, mutta hygieeninen. Pidän tuotteen tuoksusta ja mielelläni kannatan myös kotimaista brändiä, jos heillä vain on kelpo tuote markkinoilla. Make Up Foreverin primer on vaikeammin saatavilla, liike löytyy Helsingistä ja tuotteet ovat tyyriimpiä, mutta tähän vuoden aikaan primer taas osoitti kelpoisuutensa.

Nyt kuitenkin haluisin tietää, että mikä on sinun primer-suosikkisi? Tai vinkkaa jokin huipputuote!

 

*osa tuotteista saatu blogia varten testiin, osa omia

 

 

 

Kauneus Iho Meikki Testit

L’Oreal Paris Nude Magique Cushion Foundation

Syksyllä kirjoitin Aasian suunnalta lähtöisin olevista Cushion- meikkivoiteista, jotka ovat sieneen imeytettyjä rasiassa olevia meikkivoiteita. Meikkivoide on tarkoitus taputella iholle rasiassa mukana tulevan vipan avulla ja lopputuloksen peittävyyttä voi helposti säädellä taputtelemalla. Suomessa Cushion meikkivoiteita on ollut tähän mennessä Lancômen ja Isadoran valikoimissa ja nyt myös L’Orealin Parisin valikoimiin on tullut uusi Cushion meikkivoide. 

 

cushionloreal.jpg

 

Cushion meikkivoiteet ovat puuterin sijaan hyvä keksintö myös meikin korjailuun, jos meikkivoiteesi meinaa haihtua päivän aikana. Itselläni ainakin meikkipohja kärsii päivän aikana, vaikka kuinka käytänkin hyviä pohjustuotteita ja meikkivoiteita. Tavallinen puuteri vie ainoastaan kiillon pois, ei peitä ja meikkivoidetuubista meikin korjailu on taas sottaista puuhaa sormille, joten Cushion meikkivoiteet ovat täydellisiä tuotteita tähän tarkoitukseen.

 

cushionloreal2.jpg

 

L’Orealin Nude Magique Cushion Foundation- tuote ilmestyi kauppoihin tammikuussa ja sävyjä on tarjolla neljä eri vaihtoehtoa. Tuote on vaaleanpunaisessa muovisessa rasiassa ja ensiajatukseni tuotteen nähtyäni oli, että kohderyhmä on nuoremmat käyttäjät. Testaillessani tuotetta ihastuin kuitenkin sen koostumukseen sen verran, että voisin suositella tuotetta kaiken ikäisille ja erityisesti ikääntyvälle iholle kevyeksi ja kosteuttavaksi meikkivoiteeksi.  

Meikkivoide tekee ihosta ihanan kuulaanheleän, se selkeästi kosteuttaa ihoa ja lopputulos on luonnollinen. Isompia punoituksia tai ihovirheitä se ei peitä, mutta niihin käytän erikseen peiteaineita. Pelkästään meikkivoide ei siis omalle kirjavalle iholleni riitä peittämään, mutta kun peitevoidetta levittää silmänalusiin ja nenänpieliin, saa ihosta tasaisen ja kuulaan näköisen. Pintakuiva ihoni on tykännyt tästä meikkivoiteesta todella paljon ja se tuntuu iholla jopa hoitavalta ja virkistävältä.

 

cushionloreal3.jpg

 

Jos vertaan tuotetta Isadoran Cushion meikkivoiteeseen, niin L’Orealin tuote on kevyempi, kosteuttavampi ja heleyttävämpi. Vippa on tiivis ja pehmeä, joten sillä on helppo taputella meikkivoide iholle. Isadoran versiossa iholle tulee runsaampi määrä meikkivoidetta kerralla ja sen levittämisessä pitää olla huolellisempi, mutta toisaalta se peittää aavistuksen verran enemmän.

 

cushionloreal1.jpg

 

Sävyjä on neljä kappaletta, 01 Rose Porcelain, 03 Vanilla, 04 Rose Vanilla ja 07 Golden Beige. Meikkivoiteessa on UV-suoja SPF 25.

 

cushionswatchit.jpg

 

Rasiassa mukana tuleva sieni kannattaa muistaa pestä tasaisin väliajoin, jotta bakteerit eivät jää muhimaan sieneen ja aiheuta mm. näppyjä iholle. 

L’Oreal Paris Nude Magique Cushion Foundation meikkivoiteita saa tavarataloista ja marketeista ja tuotteen suositushinta on 18,90€. 

Oletko sinä jo ihastunut Cushion-meikkivoiteisiin? Mitä luulet, onko Cushion-trendi jäädäkseen?

 

*Tuote saatu PR-näytteenä

Kauneus Iho Meikki Testit