Tehokas hedelmähappokuorinta

Vaikka olen vuosien varrella hoitanut ihoani naamioilla, seerumeilla, kuorinut ja lätrännyt voiteilla jos toisilla, niin valitettavasti juonteet ovat tulleet pysyäkseen. Valitettavasti en ole myöskään syntynyt niiden onnellisten joukkoon, joilla on paksu ja rasvainen iho, sillä silloin ikääntyminen ja juonteet eivät vielä tässä vaiheessa välttämättä näy. 

Näin ollen olen alkanut etsimään tehokkaampia tuotteita ihonhoitoon ja törmännyt usein suosituksiin hedelmähappotuotteista. Hedelmähapot ovat nimittäin tehokkaita ihon kuorijoita ja niiden voimakkuus riippuu tuotteessa olevan hedelmähapon prosenttiosuudesta.

Hedelmähappotuotteet sopivat parhaiten paksulle, rasvaiselle ja akne-iholle, sekä vanhemman ja väsyneen ihon kirkastamiseen. Rasvaisella ja akne-iholla ne auttavat avaamaan tukkeutuneita ihohuokoisia ja syväpuhdistavat ihoa tehokkaasti. Väsyneelle ja vanhemmalle iholle hedelmähapot sopivat, sillä ne kirkastavat, häivyttävät juonteita ja poistavat kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta. Hedelmähapot häivyttävät myös iän tuomia pigmenttiläiskiä ja tasoittavat ihon väriä.

Hoitoloissa happokuorintoja ja naamioita käytetään jonkin verran, mutta googlettaessani tuotteita en itseasiassa löytänyt montaa kuorintaa tai naamiota, joka sisältäisi hedelmähappoja. Latvialaiselta luonnonkosmetiikkasarjalta Màdaralta, jota myydään esimerkiksi Sokoksella löytyy tuote nimeltä  BRIGHTENING AHA PEEL MASK ja se oli pakko käydä ostamassa testiin.

 

IMG_4938 kopioi kopioi.JPG

 

Tuotetta suositellaan käytettäväksi 3-10 minuutin ajan. Laittaessani tuotteen kasvoille se kihelmöi hieman, joten tuotteen tehon tuntee heti. Annoin vaikuttaa sen 10 min. ajan ja iho tuntui kyllä pesun jälkeen tosi tasaiselta, kirkkaalta ja pehmeältä! Seuraavalla kerralla tuotteen vaikutuksen pitäisi olla tehokkaampi, koska se on poistanut jo edellisellä kerralla kerroksen kuollutta ihosolukkoa ja näin ollen hoitotuloksen pitäisi näkyä parhaiten vasta muutamien käyttökertojen jälkeen. Itse en huomannut seuraavilla kerroilla varsinaisesti suurempaa eroa, mutta aina käytön jälkeen iho tuntuu kirkkaalta ja tasaiselta. 

Tuote sisältää hedelmähappojen lisäksi myös maitohappoa ja mustaseljankaa, jotka kosteuttavat ja rauhoittavat ihoa. Jokaisen iho on kuitenkin yksilöllinen ja kestää tuotteita eri tavalla, joten en lähtisi suosittelemaan tätä tuotetta kovin herkkäihoisille, koska se vaikutti olevan aika tehokas tuote.  

Muille, jotka kaipaavat ihon kirkastusta ja tehokasta kuorintaa niin suosittelen kokeilemaan! 

 

IMG_5187 kopioi kopio.jpg

 

Tuotetta on saatavilla Sokoksella täällä, sekä Biodellyn verkkokaupassa *täällä ja Jolien verkkokaupassa *täällä.

 

Onko muilla kokemuksia tästä tuotteesta? Entä oletteko te löytäneet muita merkkejä, joilla olisi vastaavia hedelmähappokuorintoja tai naamioita?

 

 

*affiliate-linkkejä

 

 

Kauneus Iho Testit

Viimeisin kulmakarvatrendi

Paksut kulmakarvat ovat olleet muodissa jo pidemmän aikaa ja kulmakarvojen kuningatar on ollut ehdottomasti huippumalli Cara Delevingne tuuheiden ja tummien kulmakarvojensa ansiosta. Tämä trendi on ollut armollinen kömpelöille meikkaajille ja nyppijöille, sillä niiden ylläpito ei vaatinut oikeastaan kuin hyvällä tuurilla vain muutaman hajakarvan nyppimistä.  

Viimeisin kulmakarvamuoti on kuitenkin siistiytynyt edeltäjästään ja nyt suositaan suoraa kulmakarvamallia. Tämä kulmakarvatrendi on lähtöisin alunperin Koreasta ja sen sanotaan nuorentavan kantajansa ilmettä. Uskaltaisin väittää tämän mallin sopivan kuitenkin paremmin hieman nuoremmille, sillä klassinen siipimäinen malli antaa raskaille luomille kohottavan vaikutelman. 

Bongaa trendi myös Hollywood-tähtösiltä kuten Jessica Albalta, Miranda Kerriltä ja Natalie Portmannilta. 

kulmakarvat.jpgOlen hieman kateellinen teille, joilla on tuuheat kulmakarvat omasta takaa! Itselläni on ohuet ja vaaleat kulmat ja aamuisin en suostu poistumaan ovesta ulos ennenkuin olen käyttänyt näitä tuotteita. Suoran ja paksumman kulmakarvamallin muotoiluun menisi jo hieman enemmän aikaa aamuisin, joten väsymystilasta riippuen harkitsen lähdenkö mukaan tähän villitykseen vai en. 🙂

IMG_4791 kopioi.JPG

Mitä mieltä te olette tästä kulmakarvamuodista? 

Kuvat: Shutterstock, Byrdie

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muoti Meikki Trendit