Viimeisen viikon ajan olen tuntenut itseni jälleen teinitytöksi. Sunnuntaina tapasin hyvän ystäväni, jolle kerroin tulevista treffeistäni Pentin (nro 38, nimi muutettu) kanssa. Näytin hänelle Pentin kuvan, ja hihitimme innoissamme, kun Pentti lähetteli minulle viestejä. Ystävänikin mielestä Pentti vaikutti mukavalta hepulta.
Keskiviikkona sitten tapasin hänet. Olen täällä aiemmin todennut, että tunnen todella harvoin kipinää ensimmäisillä treffeillä. Yleensä joko ajattelen, että mies on ihan mukava ja voisin nähdä hänet mahdollisesti uudestaan, tai sitten tiedän hyvin pian, että emme ole sopivat toisillemme. Kun tapasin Pentin, olin hänestä hyvin nopeasti todella innoissani. Tunsin kipinän pian kohtaamisemme jälkeen, ja minusta tuntui, että halusin olla häntä lähellä. Kun sitten lasillisten jälkeen menimme katsomaan esitystä ja yleisössä istuessamme käsivartemme koskettivat toisiaan, tuntui, että henkeni salpautui. Tunsin Pentin käsivarren omaani vasten ja se oli ihanaa. Se tuntui lämpimältä, turvalliselta ja oikealta. Olin niin haltioissani tuosta viattomasta kosketuksesta, etten suoraan sanoen oikein tiedä, mitä ensimmäisessä näytöksessä tapahtui. Mietin vain koko ajan, oliko tuo kosketuksemme tahatonta, vai olimmeko molemmat nojautuneet toisiamme kohti juuri sen verran, että saatoimme koskettaa toisiamme. Aistin Pentin jokaisen pienenkin liikkeen ja yritin tulkita, hakeutuiko hän lähemmäksi tarkoituksella. Väliajalla sopersin jotain ympäripyöreää esityksen nopeasta tahdista peittääkseni sen, etten pystynyt sanomaan ensimmäisestä näytöksestä yhtään mitään.
Esityksen jälkeen päädyimme vielä lasilliselle. Menimme pieneen, tunnelmalliseen pubiin, jossa hän tuli istumaan viereeni sohvalle. Koko keskustelun ajan olisin vain halunnut ängetä hänen kainaloonsa, mutta en tohtinut. Olen melko rohkea sanallistamaan ajatuksiani, mutta fyysisiä aloitteita olen ujo tekemään. Ne olivat myöskin meidän ensimmäiset treffimme, enkä ollut varma, tunsiko Pentti samoin, vai olinko se vain minä, joka ei meinannut pysyä nahoissaan.
En itse asiassa vieläkään ole varma Pentin ajatuksista. Kysyin häneltä seuraavana päivänä, eli eilen, haluaisiko hän tavata uudestaan. Hänen vastauksensa oli myöntävä, mutta jokseenkin monitulkintainen. Sellainen, jota itse en uskaltaisi kirjoittaa väärinkäsitysten pelossa. Jos se nimittäin oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa, se oli hauska ja suloinen. Jos se oli kirjoitettu vakavissaan, se oli aavistuksen välinpitämätön. Mitään konkreettista ei myöskään sovittu, mutta ajauduimme kuitenkin taas useamman tunnin viestittelyyn.
Tuntuu, kuin iästäni olisi yhtäkkiä vähennetty 20 vuotta. Istun kotona miettimässä, pitääkö kiva poika minusta. Kelaan mielessäni treffejämme ja viestejämme, ja pohdin, olenko voinut tulkita hänen antamiaan signaaleja väärin. Lähetin jopa ystävälleni viestin kysyäkseni, miten hän ymmärtää Pentin vastauksen treffiehdotukseeni.
Pentti on 38. treffikumppanini vajaan vuoden sisällä, mutta vasta kolmas mies, jonka kanssa tunsin kipinän heti ensitapaamisella. Tämä ihastumiseni saattaa olla lapsellista, mutta en välitä. Olen vain niin innoissani siitä, että olen ylipäänsä ihastunut. Samalla lailla, kuin aikoinaan teinityttönä.
