Metsän tyttö tahdon olla

Vietin viikonlopun kotikonnuillani sydän-Hämeessä. Kirpakkoja ja hämäriä, mystisen kuun valaisemia elokuisia öitä seurasi verkkaisia intiaanikesäpäiviä, joiden aikana tein kaikkea perinteistä, hyödyllistä ja aika kivaa. Lauantaina samoilin ikimetsässä etsien, ilahtuen, tuhahdellen ja taas tuntien valtavaa innostusta siitä, kun muovisangot täyttyivät suppilovahveroilla.

Metsätemmellyksen uuvuttamana oli nälkäkin, ja kaivoin jääkaapista esiin pari kuhafilettä, keitettyjä perunoita ja edellisen sienireissun herkkutatteja. Tein elämäni ensimmäisen herkkutattikastikkeen takuuvarmoin sipuli-kerma-kaverein ja hyväähän siitä tuli.

Sunnuntaina oli puolukan vuoro. Aurinko paahtoi ja hirvikärpäset velmuilivat päänahoissa, kun rymistelimme vaikeakulkuisessa talousmetsässä. Mutta voi sitä puhdasta iloa, jonka puolukkavarpujen riipiminen tuottaa! Kotiintuomisiksi pakkasimme litra kaupoin sieniä ja marjoja. Sienikeittoa jo keiteltiin, seuraavaksi aion kokeilla tuorepuolukkavispipuuroa, josta sain vihiä viikonlopun aikana.

Niin ja kuulkaas, menkää metsään! Pari tuntia luonnon helmassa tekee ihmeitä mielelle ja ruumiille. Eikä siellä oikeasti tarvitse pelätä mitään.