Lisää ekologisuudesta: The True Cost

Hei!

Edellisen postaukseni jälkeen sivuni kävijämäärät olivat nousseet, joten ekologisuus selvästi kiinnostaa. Hieno juttu! Toki kävijämäärien nousu johtuu varmasti myös siitä, että en ollut pitkään aikaan kirjoittanut mitään..  Haluan kuitenkin ajatella, että erityisesti ekologisuus aiheena on se, mikä on saanut ihmiset löytämään blogini. 🙂

Miten sitten jatkamme ekologisten aiheiden parissa. Haluan sanoa heti alkuun, että en todellakaan ole näissä aiheissa mikään ammattilainen. Ja aika harva varmaan on. Täällä Lilyssä on ainakin yksi hyvä blogi ekologisuuteen liittyen, jota kannattaa käydä lueskelemassa. Valitettavasti blogia ei enää ilmeisesti kirjoiteta aktiivisesti, mutta se on silti luettavissa täällä!

 

Eräs ystäväni suositteli Netflix-dokumenttia nimeltään The True Cost. Dokumentti käsittelee vaateteollisuuden vaikutusta ympäröivään maailmaamme niin eettisyyden kuin ekologisuudenkin näkökulmista. Dokumentin alku on hieman jähmeä, mutta sanoma vahvistuu loppua kohden. Voin suositella tätä dokumenttia silmiä avaavana kokemuksena, vaikka se ei itselleni hirveästi uutta tietoa sisältänytkään. Toki jotain kuitenkin.. kuten sen, että vaateteollisuudessa käytettävistä myrkyistä voi aiheutua jopa epämuodostumia, ei vaatteen käyttäjälle vaan sen tekijälle.

 

Dokumentin otsikko ”the true cost” kertoo perusajatuksen. Mikä on siis sinulle halvan vaatteen todellinen hinta ja kuka sen maksaa? Hintana se, että myrkkyjä pääsee luontoon ja ihmisiin. Se, että ihmiset joutuvat työskentelemään surkealla palkalla, huonoissa työoloissa. Maksajana maapallo, eli lopulta me kaikki.

Olisiko nykykuluttajan aika siirtyä kuluttamaan eri tavalla? Suosimaan laatua halvan hinnan sijasta, luopumaan kertakäyttökulttuurista. Asiat eivät tietysti ole mustavalkoisia ja voisin kirjoittaa tästäkin aiheesta romaanin mittaisen tekstin. Mielestäni ongelman ydin on kuitenkin siinä, että nekin joilla rahaa olisi, ovat jääneet jumiin halpoihin hintoihin. Monen meistä olisi aika aikuistua sen verran, että ottaisimme vastuuta näistä asioista. Sen sijaan että ihannoisimme huoletonta Peter Pan -elämää.

Vinkkejä parempiin ostopäätöksiin voit lukea esimerkiksi täältä! 

Tekikö teistä joku hiilidonitsitestin tai vastaavan? Entä mitä mieltä olette dokumentista? Saitteko uutta tietoa? Oletteko alkaneet miettiä kuluttamistanne enemmän?

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *