Haaveena isompi perhe

Haaveilen suurista elämänmuutoksista. Olen ollut yhdessä puolisoni kanssa jo kohta lähemmäs vuosikymmenen, josta olemme olleet naimisissa puolet. Meillä on kaksi chihuahua-koiraa, joista nuorempi (nimettäköön hänet Pikku-Karhuksi) on vasta ihan vauva. Toki jo pian nelivuotias, mutta selkeästi tämän perheen vauva. Pikku-Karhu rakastaa leikkiä ja tulee mielellään syliin halittavaksi ja hoivattavaksi.

img_2557

Olen aina ajatellut, että perheemme luku on täysi. En ole koskaan ajatellut, että haluaisin lapsia. Kun tapasimme mieheni kanssa, olimme kumpainenkin sitä mieltä, että on täysin hullua pilata hyvä parisuhde ja tuottaa lisää lapsia tähän maailmaan. Mietin kuitenkin aina syvällä sisälläni, että kyllä sitten joskus tietysti haluaisin olla äiti ja totesinkin aina jokaiseen lapsikeskusteluun, että pidätän oikeuden mieleni muuttamiseen.

Se tapahtui tänä kesänä. Lähdin työpaikasta, jossa minun oli vähän vaikea olla hankalan pomon takia. Pidin parin kuukauden breikin ennen seuraavaa työpaikkaa ja yhtäkkiä alkoi vain tuntua siltä, että ei tämä voi olla tässä. Puhuin mieheni kanssa ja hän oli tietysti sitä mieltä, että olimme sopineet naimisiin mennessämme, että lapsia ei hankita. Hän ei aio muuttaa mieltään. Itkin. Itkin lisää. Lopulta en kehdannut enää itkeä hänelle aiheesta. Hiljenin enkä uskaltanut puhua enää aiheesta, sillä mieheni oli järkkymätön. Meidän perheeseen ei lapsia tule.

Tästä on nyt pari kuukautta aikaa. Minulle on tullut todellinen vauvakuume. Katselen kaikkia television äitiohjelmia. Selailen blogeja ja luen palstoja. Ikkunaostan netissä äitiysvaatteita. Seuraan vauvan tuoksuisia Instagram-tilejä. Tämä pahenee vain koko ajan, joten olen yrittänyt vähentää, mutta en pysty. Ajattelen äitiyttä ja vauvoja niin töissä, kotona, treeneissä kuin illalla nukkumaan mennessä.

 

Mieheni ei ole muuttanut mieltään.

 

Kommentit (4)
  1. Minulta puuttui tuollainen suunnitelmallisuus kokonaan lapsien teosta. Tulin raskaaksi vahingossa, ei ehditty keskustella lapsien tekemisestä ollenkaan. Sitten niitä alkoikin tulla useampi. Kun kuusi oli synnytetty tein sterilisaation. Kolme tyttöä ja kolme poikaa. Voin sanoa, että se aika oli kuin olisin sumussa elänyt, en juuri muista muuta kuin ikuisen väsymyksen ja sen, että ei päässyt minnekään menemään. Muistan loputtoman suon->pyykin pesun. Jatkuva välipalojen ja ruokailujen teko. Muruja ja kaatuneita maitomukeja. Leluja joka paikassa. Se muuten sattuu oikeasti, kun astuu lego-palan päälle :). Tässä toinen puoli siitä lapsien teosta…pitäisi muistaa, että liika on liikaa joka asiassa, vaikka kaikkihan he rakkaita ovatkin! Se aika oli kaaosta…ainakin minulle…

    Tälleen jälkeenpäin ajatellen, en enää tekisi yhtä monta lasta, en tiedä tekisinkö yhtään, jos saisin uudestaan elää saman. Olin 22 kun sain ensimmäisen ja nuoruus loppui siihen. En tiennyt vauvoista mitään ja yhtäkkiä olin itse äiti. Sain vielä poikavauvan, niistä en tiennyt sitäkään vähää, mitä tytöistä. Minulla ei ollut veljiä. Huh, sanon vieläkin, kun muistelen tuota aikaa…

    Tämä oli tälläinen pieni vuodatus aiheesta, kun lapsia on ”liikaa”. 

    Toivottavasti miehesi kuitenkin suostuu edes yhteen lapseen. Jos sitä haluaa, on vaikea elää ilmankaan, luulisin. Etköhän vielä saa hänen pään käännettyä (jos et ole jo saanut) 🙂

    Ps. ompas söpö koira 🙂

    1. Vau, onpas sinulla aikamoinen urakka ollut kaikkien lastesi kanssa! Itse olen 32-vuotias eli tähän mennessä on keretty tekemään niin paljon kaikenlaista, etten koe enää menettäväni mitään lapsen myötä. Haaveilen yhdestä tai korkeintaan kahdesta lapsesta (jos ehtii). Ja päätä en halunnut missään kohtaa kääntää, vaan toivoin, että hän itse ymmärtäisi alkaa haluta lapsia 😀

  2. Minä olin exäni kanssa yhdessä 11 vuotta. Kumpikin oli sitä mieltä, että ei lapsia enkä ollut edes varannut oikeutta mielen muutoksen. Mieleni kuitenkin muuttui. Niin siinä sitten kävi, että kun kaikki loksahti paikoilleen, erosimme (ystävinä ja kyllä tähän eroon vaikuttivat muutkin asiat kuin tämä yksi). Nyt olen ollut 3 vuotta miehen kanssa, joka haluaa kanssani lapsen. Voi vain olla, että ikä tulee esteeksi tai on sitä jo.

    Joka tapauksessa olisin ollut kitkerä ja katkera jos en olisi edes yrittänyt ja jäänyt edelliseen suhteeseen, varsinkin kun siinä oli niitä muitakin asioita.

    En nyt tietenkään kirjoita tätä siksi, että kehottaisin sinua eroamaan. Toivon, että löydät sinulle sopivan ratkaisun mahdollisimman pienillä tuskilla. Minä nyt tai toteutin tilanteen näin ja olen tyytyväinen. Toivottavasti sinäkin olet lopulta.

    1. Kiitos Annepa, kun jaoit kokemuksesi <3 Harmillista kuulla, että ikä voi nyt mahdollisesti vaikuttaa lapsihaaveisiinne. Ikävä perkele se ikä – ja niin inhottavaa, että se tulee naisena niin pian vastaan. Toivottavasti kuitenkin onni teitä vielä suosisi 🙂

      Meillä on onneksi muuten tosi ihana suhde enkä jotenkin suostu mitenkään uskomaan, että tämä keskustelu jäisi tähän…saas nähdä kuinka käy!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *