Lapsetonko ikuisesti?

Ajattelen lasta joka päivä – välillä ihan jatkuvasti, välillä taas unohdan sen pariksi tunniksi. Tunnen valtavaa surua joka kerta. Välillä itkettää. Välillä on taas aivan epätoivoinen olo. Välillä turta. Tänään tuntuu tuolta viimeiseltä.

Toivon, että tämä tunne katoaisi – että saisin muutakin sisältöä elämääni. Että lakkaisi tuntumasta pahalta. Toisinaan taas en haluaisi millään luopua kaipuusta. Tavallaan toivoen, että jokin päivä odotukseni olisi ohi. Kuitenkin koko ajan tiedän, että toiveeni saattaa olla turha. Vuodet kuluvat koko ajan ja tunnen biologian rajoitteet. Enää muutama vuosi, niin riskit kasvavat niin merkittävästi, etten usko, että projektiin kannattaa enää ryhtyä. Raskaaksi tuleminen kestää kauemmin. Hedelmöityshoitojen teho laskee. Keskenmenoriski kasvaa. Raskausmyrkytyksen ja raskausdiabeteksen riski kasvaa. Raskaudesta palautuminen heikkenee. Miehen siittiösolujen määrä vähenee ja niiden laatu heikkenee. Pelimerkit yksinkertaisesti loppuu. Aika loppuu!

Aiheeseen liittyvä kuva

Kuvan lähde: vauva.fi

En voi odottaa loputtomiin. Jossain kohtaa minun on todettava, että tämä peli hävittiin. En saanut sitä mitä kaipasin: omaa lasta. En koskaan saanut tuntea lasta vatsassani, syntymän kamalaa kipua ja samanaikaista onnea, lasta rinnoillani. En koskaan saanut opettaa lapselleni itse oppimaani, kuten tervettä itseluottamusta tai omia rajoja. En koskaan saanut saattaa omaa lastani koulutielle. En koskaan saanut riidellä oman teinin kanssa. En koskaan saanut nähdä lapseni aikuistuvan, olla anoppi ja isoäiti.

Vain siksi, että sinä et halua.

Kommentit (3)
  1. Kuulostaa aivan samalta kuin onat ajatukset 4-3 vuotta sitten. Silloinen onnelliseksi tarkoitettu avioliitto päättyi eroon vain kahden vuoden jälkeen kun ex vihdoin uskalsi ääneen sanoa ettei ikinä halua lapsia. Itselle perhe on aina ollut elämän tarkoitus ja tuota samaa tuskaa tunteasani ei nähty kompromissia aiheesta suuntaan tai toiseen mahdollisena. Koin ettei exäni olisi voinut hankkia lapsia vain minun vuokseni, enkä minä olla niin tekemättä hänen takiaan. Jälkeenpäin ajatellen toki oli suhteessa paljon muutakin pielessä.
    Sinkkuna kitkin koko lapsihaaveen itsestäni, vaikka sen kanssa eläminen yksin olikin jo vähän helpompaa kuin suhteessa, oli se silti masentavaa. Nyt kun uutta ja vieläpä onnellista suhdetta on jo vuosi takana on yhä vaikeaa antaa toiveelle lapsesta tilaa. Nykyinen vauvakuumeilee kovastikin, mutta itse huomaan suhtautuvan ajatukseen yhä hyvin kylmästi. Tiedän että haluan lapsia ja yhä toivon pääseväni siihen haaveilemaani perhe-elämäntilanteeseen, mutta teen sen ikäänkuin tarkkaillen itseäni ulkopuolisena.
    Aikamoinen loru tästä tuli, mutta tarkoituksena oli kertoa, ettet ole yksin tunteidesi kanssa. Tuskan tunteminen tuossa tilanteessa tuntuu ainoalta järkevältä tunteelta. Voimia sinne! Toivottavasti pian olo jo helpottaa! <3

    1. Hei Vierailija, kiitos, että jaoit tarinasi. Olet kyllä kokenut kovia, eikä ihme, että se lapsi-asia mietityttää, vaikka kaikki olisikin nyt hyvin. Kovasti tsemppiä sinulle! Nämä asiat ovat niin vaikeita, mutta tämä on ihanaa, että niitä saa jakaa muiden kanssa, jotka ymmärtävät <3

      Meidän tarinassa onkin itseasiassa käynyt nyt varsin vähän aikaa sitten niin, että kun mieheni oli saanut pohtia asiaa viime kesästä asti, hän onkin alkanut pikku hiljaa intoilla isyydestä :O

      1. Kiitos. Ihanaa että pääsette samoille linjoille ja saatte toivottavasti pian yhdessä intoilla bebeistä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *