Kuten aiemmin kerroin, olemme antaneet vauvalle luvan tulla. Elämä on muuttunut vähän siitä, kun vain itsekseni haaveilin vauvasta. Pohdimme matkaa ensi talvelle ja mietin jo, että mitä jos olenkin silloin raskaana – miehenikään ei halunnut vielä varata mitään ensi talvelle. Lähden moniin illanviettoihin autolla. Nyt kun periaatteessa on mahdollista, että olisin raskaana, on yllättävän vaikeaa tehdä rajanvetoa siihen, kuinka paljon voi juoda alkoholia ja siksi olenkin vähän ehkä alkanut vähentää alkoholin käyttämistä. Tiedän: ei tarvitsisi, mutta jotenkin alkoholi ei enää vain maistu samaan tapaan. Samalla yritän kuitenkin elää niin kuin ennenkin. Ja välillä vedän taas lakuövereitä, kun pelkään, että kaipaisin lakua liikaa sitten kun se on kiellettyä.

Yrittäminen itsessään on ollut varsin jännittävää. Koska en halua ottaa turhaa stressiä, en mittaile lämpöjä tai pissaile tikkuihin, vaan seksissä pyritään pitämään tietty rentous ja ilo. Seksistä on mielestäni tullut itseasiassa aiempaa rennompaa. Luulen, että kun on koko elämänsä aina ehkäisystä huolimatta stressannut raskaaksi tulemista, sen pelon poistuminen on vapauttanut minua melkoisesti. Samaan aikaan kuitenkin välillä mietin, että onkohan nyt ollut oikea aika ja pitäisikö vielä houkutella miestä makuuhuoneeseen tänäänkin 😀

Joka kuukausi kuivan kauden alkaessa kuulostelen omia tunteitani: miltähän nyt tuntuu? Onkohan sellainen raskaana oleva olo? Onko oireita? Tähän mennessä ei ole tuntunut yhtään raskaana olevalta eikä ole ollut oireitakaan. Silti nyt nämä parisen kuukautta, jotka ovat takana, ovat olleet jännittäviä. Vaikka olen arvannut, ettei tärppi ole käynyt, olen silti aina vähän jännittänyt, että mitä jos sittenkin. Viime kierrossa luin artikkelin naisesta, joka olikin ollut raskaana tietämättään ja hänellä oli tullut kuukautiset normaalisti. Kävin hakemassa raskaustestin ja testasin ihan väärässä kohtaa kiertoa 😀 No, yllättävää kyllä, negatiivinenhan sieltä tuli! Joka kerta, kun kuukautiset alkavat, olen luonnollisesti hyvin pettynyt. Haluaisin ottaa asian kanssa rennosti, ”tulee jos on tullakseen”, mutta en pysty. Puhuimme aiheesta ystäväni kanssa ja hän totesi tosi osuvasti, että ”olisihan se kummallista, jos en yhtään välittäisi elämäsi tällä hetkellä tärkeimmästä asiasta” ja ”harva voi suhtautua näin tärkeään asiaan ihan sama -asenteella”. Ihana ystävä <3 Tiedän silti, ettei stressi suinkaan lisää raskaaksi tulemisen mahdollisuuksia. Yritänkin ulkoilla ja joogata sekä viettää aikaa ystävieni kanssa, joiden kanssa voin jakaa tuntemuksiani asiasta.

Kaapissani odottaa tällainen testi käyttökertaa. Voi miten jännittävää!

Nyt kun istun tässä tätä kirjoittelemassa kuukautisfinnien pukatessa leukaperistäni, mietin, että ehkä joskus vielä kaipaan tätä vaihetta. Silti haluaisin, että joku kertoisi minulle, että ”kyllä sinusta tulee vielä äiti, älä huoli” tai ”nauti nyt vielä hetki, kohta on sinun aikasi”. Vaikka tämä on jännittävää ja ihanaa, samalla pieni pelko kalvaa mieltä. Mitä jos tämä vaihe kestääkin kauemmin? Tai ei lopu ikinä?