Kuta, Lombok
Toinen päiväkirjaote reissusta tulee tässä. Vietin viikon Lombokin saarella Kutalla. Paikasta muotoutui (monestakin syystä) yksi parhaista, missä reissun aikana ehdin käymään.
26.12.2016
”6 yötä Lombokissa Kutalla teki tehtävänsä, ja jätti kyllä todella upeita muistoja mieleen. Kun saavuin ensimmäisenä päivänä Kutalle, ajattelin kyllä hetken että mihin sitä on oikein tultu. En nähnyt sitä kauneutta, mitä joka paikassa oli hehkutettu. Vaikka matka kylään oli kyllä upea. Huikeita korkeuseroja ja paljon vehreää luontoa.
Vaikka Kuta ei ensisilmäyksellä vakuuttanutkaan minua, tajusin jo muutamassa päivässä jutun juonen. Kaikki ne käsittämättömän hienot biitsit, kallionlohkareet, vesiputoukset ja vihreät riisipellot löytyivät pienen ajomatkan päästä. Päivä toisensa jälkeen olin vain todella häkeltynyt näkemistäni maisemista. Kutalla pääsin myös kokemaan niitä upeita auringonlaskuja, joita olin koko reissun alkuajan odotellut.
Ilmat suosivat koko viikon, ja sadekauden läsnäolon huomasi vain iltaisin ja öisin, kun sade ropisi Homestayn kattoon. Päivisin oli lähes polttavan kuuma koko ajan.
Paikalliset olivat ihanan aitoja. Eivät kyllä juuri ymmärtäneet miksi reissaan yksin, ja halusivat kovasti tietää missä mun poikaystävä on. Ja se vasta olikin kummallista, kun kerroin ettei sellaista minulla edes ole. Englannin kielen taitoakaan ei ollut kovin hyvä, mutta halu oppia oli kova. Juttuseuraa sai lähes jokaisesta paikallisesta, jos niin vain halusi.
Koko viikon sain myös tuntea itsensä julkkikseksi. Paikalliset tunkivat usein sentin päähän omasta naamasta tuijottamaan mun vaaleita silmiä, jotka olivat selkeästi niiden mielestä kovin eksoottiset. Lisäksi sain ottaa joka päivä monta yhteiskuvaa paikallisten muslimityttöjen( joskus myös poikienkin) kanssa?! Yhden kerran pääsin myös mukaan isoon perhepotrettiin, jossa mun syliin tungettiin alle vuoden ikäinen perheen nuorin.
Toivottavasti kaikki kuvat ovat olleet onnistuneita. Minulla ei ole hajuakaan mihin ne ovat päätyneet…
Paikallisten tietämys Suomesta (tuttavallisemmin Finlandiasta :D) ei ollut kovin vakaalla pohjalla. Eurooppaan moni osasi meidät sijoittaa, mutta hyvin usein oltiin lähellä Puolaa tai Saksaa. Moni ei myöskään ymmärtänyt että meillä on oma kieli, vaan luuli että puhutaan venäjää, saksaa tai englantia.
Lopulta Kutan keskustan svengiinkin tottui, ja tietynlainen rosoisuus roskien, kulkukoirien ja sekavan liikenteen seassa alkoi tuntumaan kotoisalta. Paikassa on paljon aitoutta, tietynlaista hölmöyttä ja rentoa elämäntyyliä. Myös uudet tuttavuudet tekivät viime viikosta unohtumattoman. Nauroin viikon aikana älyttömästi, ja sain yksin reissaamisen vastapainoksi jakaa hienoja kokemuksia jonkun kanssa.
Minulle tulee hyvin harvoista paikoista sellainen olo, että haluaisin matkustaa sinne uudestaan, mutta tänne uudelleen matkustamista voisin edes harkita.”
Jos haluat lukea aikaisemman päiväkirjamerkinnän reissusta, löydät sen täältä.