Heippa 2015, Tervetuloa 2016!
Alkuvuosi ja kesä 2015 olivat elämässäni työntäyteistä aikaa. Viime keväästä muistan kutkuttavan tunteen vatsanpohjassa, lukuisat uudet tapahtumat ja hennosti lämmittävän auringon. Kesä oli säiden puolesta surkea, mutta muuten ihan loistavaa aikaa. Tuntuu että pää täyttyi miljoonista ihanista muistoista viime kesän ajalta.
Syksyllä 2015 mulla oli mahdollisuus keskittyä vain opiskeluun ja itseeni, koska päätin jättää töiden tekemisen kokonaan. Tämä todellakin kannatti, ja olen edelleen tosi tyytyväinen päätökseeni. Syksyllä suunnittelin kivoja projekteja, ja aloitin myös tämän blogin. Syksykin oli kyllä kiireinen, mutta huomattavasti stressivapaampi kuin edellisinä vuosina.
Vuoden 2015 aikana tapasin ainakin yhden huikean uuden tyypin, ja muutaman kanssa lähennyin rutkasti lisää. Uusia naamoja ilmestyi elämääni muutenkin paljon. Valitettavasti myös jouduin ikävöimään lukuisia ihania tyyppejä. Parhaat ystävät ja perhe eivät kadonneet mihinkään, ja sehän on kaikkein tärkeintä.
Vuonna 2015 olin onnellinen. Olo oli tasapainoinen, määrätietoinen ja iloinen suurimman osan aikaa vuodesta. Kaikki ei mennyt niin kuin piti, mutta milloinkohan elämässä olisi mennyt? 😉
Vuotta 2016 odotan suurella innolla. Saatan opintoni päätöksen, jonka vuoksi myös elämässäni tulee tapahtumaan paljon muutoksia. Vihdoin!
Määrätietoisella tekemisellä ja iloisella mielellä pyritään eteenpäin myös tänä vuonna. Lupaan pitää mahdollisimman hyvää huolta myös itsestäni. Lupaan levätä, syödä hyvin, viettää aikaa läheisten kanssa, laittaa lenkkarit useammin jalkaan ja tehdä jonkun upean matkan ulkomaille.
Lupaan myös olla kieltäytymättä eteen tulevista uusista seikkailuista.
Ihanaa alkanutta vuotta 2016 kaikille. Tehdään siitä m a h t a v a!