Joulumarkkinoilla

DSC01036 (1).jpg

DSC01034.jpg

Joulumarkkinat on aika kivoja paikkoja. Niistä on kyllä mielestäni helpompi löytää itselleen kaikenlaista, eikä niinkään lahjaksi annettavaa. Ainakin minä tiedän oman makuni aika hyvin, mutta toisten lahjoja ostaessa sitä on jotenkin tosi kriittinen.

Viime viikonloppuna ehdin käymään muutamilla joulumarkkinoilla. Tein yhden ainoa ostoksen, vaikka mieli olisi tehnyt kotiuttaa vaikka mitä. Ostin Jukka Isotalon suunnitteleman kauniin lasipullon. Jukka uusiokäyttää vanhoja lasipulloja, joista valmistaa esimerkiksi erilaisia laseja ja pulloja. Tässä pullossa raidat on koristeltu hiekkapuhaltamalla.

Oli mahtavaa jutella itse muotoilijan kanssa, ja ostaa tuote suoraan häneltä itseltään.  Olen syksyn aikana muutenkin tilannut muutamia juttuja pienistä suomalaisista nettikaupoista, ja saanut tavarat perille henkilökohtaisella tervehdyksellä varustettuna. Niistä tulee aina uskomattoman hyvä mieli. 

Siinä hyvä vinkki ja teema, mikä pitää mielessä myös joululahjaostoksilla. Tuetaan suomalaisia yrittäjiä! 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *