Mutkia matkassa
Ajatukset eivät valitettavasti pariin viikkoon ole olleet blogin kirjoittamisessa. Edellisellä viikolla nautin syyslomasta ja tällä kuluneella viikolla olen keskittynyt visusti opiskeluun.
Lähden marraskuun puolessa välissä lomalle ja yritän tehdä kaikki mahdolliset harjoitustyöt pois päiväjärjestyksestä ennen sitä. Tahdon nauttia lomastani täysillä, enkä myöskään halua joulukuussa palata hirveän kaaoksen keskelle. Silloin minua odottavat kuitenkin kaikki tentit, ja niissäkin on jo itsessään riittävästi työtä.
Lisäksi kamerani päätti sanoa itsensä irti, joten en ole saanut mitään postauksia kuvitettua. Asia on nyt kuitenkin hoidossa, ja enköhän jo ensi viikolla pääse kuvailuhommiin.
Luvassa ainakin:
Kooste lokakuun fiiliksistä
Vinkkejä kirppareilla shoppailuun
Asiaa pikkujouluista