Blogivinkki x 3

img_1736.jpg

Nykyään on vaikeaa löytää uusia kiinnostavia blogeja koska niitä on niin mahdottoman paljon. Moni vanha lempparikin on vuosien saatossa menettänyt hohtonsa ja muuttunut persoonattomaksi.

Uutta inspiraatiota kaipaan kuitenkin jatkuvasti, ja siksi yritänkin aina ahkerasti bongailla uutta luettavaa. Hyvä blogi on mielestäni todella monen asian summa, eikä sellaisen luomiseen ole mitään tiettyä muottia.

Haluaisin jakaa muutaman blogin, jotka ovat minua lähiaikoina innostaneet. Kaikki kolme ovat keskenään kuitenkin hieman erilaisia.

 1. Musla

Blogin takana neljä selkeästi hyvin fiksua naista, joista jokainen kirjoittaa tyylillään. Kaikilla on mielenkiintoisia ja inspiroivia tekstejä ihan kaikenlaisista aiheista.

 2. Heartbeats

Raikas blogi, joka inspiroi terveellisiin elämäntapoihin olemalla samalla kuitenenkin sopivan rento. Lisäksi Petra nyt on vaan älyttömän kaunis.

3. Sanni Trishin

Sannilla on rento ja ihana tyyli, ja blogi on ihan tyypin näköinen. Täynnä arkisia kivoja juttuja, joita lukiessa tulee hyvälle mielelle.

 

Mistä blogeista te inspiroidutte tällä hetkellä?

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Höpsöä

Kesällä

Kesä on täällä!

Musta on ollut aina kiva alkukesästä koota listaa siitä, mitä haluan vuoden parhaimpina kuukausina tehdä. Muuten kaikki kivat jutut helposti unohtuvat päivittäisten askareiden alle. 

Tämä kesä tulee olemaan takuulla hyvin erilainen ja ikimuistoinen. Ei varmaan käydä paljoa festareilla, juhlita tai vietetä shoppailupäiviä  kaupungilla.  Lähinnä rentoudutaan, tehdään töitä, opitaan uutta, liikutaan luonnossa ja ollaan paljon ulkona.

Kaikessa tekemisessä on puolensa, mutta tämä kesä vietetään näin. Ajattelin nauttia siitä mihin minulla on tällä kertaa mahdollisuus 🙂

dsc08252.jpg

Tänä kesänä haluan ainakin…

Olla ulkona, tehdä retkiä, seikkailla, nähdä uusia paikkoja…

Muutin aivan toiselle puolelle Suomea, ja täällä kaikki on minulle uutta. Aivan loistava tilaisuus siis eksyä polulta harhaan ja löytää nurkan takaa aina jotain jännää. Ajattelin myös ostaa pyöräilyhousut, jotta voin pyöräillä pidempiä lenkkejä. Lisäksi asun omakotitalossa, jossa on jättimäinen piha. Kaikki aurinkoiset arki-illat ajattelin viettää siellä.

Tehdä aamu-uinteja

100 metrin päässä asunnostani on myös järvi. Aikamoista luksusta mun makuun. Senpä vuoksi täytyy ottaa tavaksi käydä pulahtamassa siellä joka aamu.

Oppia villikasveista ja -yrteistä

Haluan oppia hyödyntämään ruuissa erilaisia luonnosta saatavia kasveja ja yrttejä paremmin. Tähän menneessä on tullut poimittua luonnosta lähinnä nokkosia. Paljon on siis opittavaa, mutta kesällä on kiva aloittaa.

Lukea kirjoja

Parasta viihdettä ulkona löhöilyn kaveriksi.

Juosta

Tarkoituksena on treenata nykyistä aktiivisemmin, ja saada kunnon juoksutuntuma. Tämä tarkoittaa treenikertojen ja pitkien lenkkien lisäämistä ohjelmaan. Ahkerat juoksusuunnitelmat voi romuttaa vain helteinen kesä, mutta se ei sitten kyllä haittaa.

Katsoa olympialaisia

Varsinkin loppukesästä on sadepäivillekin kivaa tekemistä, kun voi harrastaa penkkiurheilua oikein olan takaa.

Kiertää kirppareita

Uudessa kaupungissa on myös uudet kirpparit, jotka on tietysti koluttava läpi.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli