Sunday tips

Rentoa sunnuntaita ja ennen kaikkea ihanaa isänpäivää!

Mun maailman paras iskä on vähän liian kaukana, joten isänpäivää pystyn viettämään tällä kertaa vain puhelimen välityksellä. Jos teillä jää aikaa tänään myös itselle, tässä muutama vinkki, miten rentoutua sunnuntaihin.

DSC00946.jpg

Johanna Elomaan omaelämäkarrallinen romaani Säästä ajatuksesi eläviä varten. Menen ehkä noin puolessa välissä kirjaa tällä hetkellä. Pidän tositarinoista, ja siitä, että ihmiset kertovat rehellisesti ajatuksistaan, koska niistä saa ammennettua jotain myös omaan elämään. Ei ehkä kevyintä lukemista, mutta liikutusta ja ajatuksia herättävä kyllä.

DSC00963.jpg

Kimmon 3 tuotantokauden jaksot. Tätä on odotettu, ja kyllä on saanutkin taas nauraa. 

Uutta musiikkia on taas ilmestynyt kuin sieniä sateella. Täällä on soinut lähiaikoina mm. Solangen, Banksin ja kovasti odotetun Frank Oceanin uudet albumit.

Kulttuuri Kirjat Musiikki Suosittelen

3 vinkkiä kuivan ihon ehkäisemiseen

Kiristääkö ihoa? Tällä ainakin. Asteita kylmempään mentäessä yhä vaan enemmän.

Ihon kosteana pitämiseen kylminä vuodenaikoina toimivat mielestäni parhaiten aika tavalliset konstit, eli ihon kuoriminen ja kosteutus. Lähiaikoina minulle on toiminut parhaiten alla oleva kolmen kombo:

img_1777.jpg

1. Konjac –sieni 

Kuorimiseen olen käyttänyt Konjac -sientä. Sieni on hellävarainen iholle, ja sillä voi kuoria ihon vaikka päivittäin. Tämä on mielestäni yksi parhaista ihonhoitotuotteista moneen vuoteen. Ihoni voi huomattavasti paremmin kun tämä on käytössä. 

Itse en siis käytä sientä ihon puhdistamiseen, vaan nimenomaan ihon kuorimisen puhdistuksen jälkeen. 

2. Kosteusvoide

Ihon kosteusvoiteena on toiminut tänä syksynä Madaran Daily Defence voide. Tämä on ihanan paksua, mutta samettista voidetta, joka kosteuttaa ihon todella hyvin. 

3. Öljy

Kosteusvoiteen Jälkeen olen levittänyt hetken päästä Madaran Radiant Energy kasvoöljyä, joka on ollut mun lemppari siitä saakka, kun sen viime kesänä ostin. Tämä imeytyy nopeasti, kosteuttaa todella hyvin ja tuoksuu ihanalle.

Onko teillä salaisia vinkkejä ihon kosteuttamiseen kylminä vuodenaikoina?

Kauneus Iho Testit Vastuullisuus