Maistuvat sämpylät

IMG_5521.JPG

Heippa perjantaihin!

Viikonlopun kunniaksi haluan jakaa tiedän kanssanne reseptin, jolla saa tehtyä nopeasti ja vaivattomasti herkullisia sämpylöitä. Lopputulos oli myös raadin mieleen ja se katosi aika nopeasti parempiin suihin. Meillä syötiin sämpylät tällä kertaa kasvissosekeiton kanssa. Itsetehtyjen sämpylöiden tuoksu muistuttaa minua omasta isoäidistäni, joka oli välillä meitä lapsia vastassa koulupäivän jälkeen. Niitä herkkuleipiä syötiin sitten mahat piukeina maitolasillisen kanssa ja luettiin Aku ankkaa. Toinen ruoka, jonka VAIN mamma osasi tehdä on keitetyt nakit, joita syötiin siellä ollessa usein. Vielä aikuisenakin toivon joulupöytään keitettyjä nakkeja, koska ne kuuluivat lapsuuden lempiruokiin.

Tässä ohje yksinkertaisuudessaan:

5 dl kädenlämpöistä vettä

1dl maitoa

25g hiivaa

2 tl suolaa

1 rkl hunajaa

12 1/2 dl vehnäjauhoja ( korvaan osan sämpyläjauhoilla)

vehnäjauhoja leipomiseen

1. Mittaa vesi ja maito astiaan. Murenna hiiva eri astiaan ja lisää suola sekä hunaja. Kaada sekaan vähän maitovettä. Sekoita hiiva ja lisää loput maitovedestä. Sekoita joukkoon lopuksi jauhot muutamassa erässä.

2. Vaivaa löysäksi leipätaikinaksi. Taikina on sopivaa, kun se juuri ja juuri irtoaa kulhon reunoista. Ripottele lopuksi taikinan päälle pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja kohota vedottomassa paikassa ( esim. mikrossa) liinan alla 1- 1,5 tuntia.

3. Kuumenna uuni 240-250 asteeseen. Ripottele vehnäjauhoja pöydälle ja kumoa taikina niiden päälle. Taikinaa ei vaivata, vaan ilmakuplat saavat jäädä taikinaan.

4. Ripottele pari ruokalusikallista vehnäjauhoja taikinan päälle ja taputtele taikinaa käsillä varovasti. Leikkaa taikina ( esim. nuolijan kanssa) 3-4 suikaleeksi ja suikaleet vielä 2-3 osaan. Yritä saada paloista mahdollisimman samankokoisia. Nosta palat leivinpaperilla suojatulle pellille.

5. Paista sämpylöitä uunissa 15-20 minuuttia. Anna sämpylöiden jäähtyä ilman liinaa, että kuoresta tulisi mahdollisimman rapea.

Ei muuta kun herkuttelemaan 🙂

 

Koti Ruoka ja juoma

Krkan kansallispuisto

IMG_5008.JPG

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_5001.JPGIMG_5009.JPG

Moikka!

Käytiin meidän häämatkan viimeisenä päivänä himoitsemassani Krkan kansallispuistossa. Olisin kovasti halunnut päästä tunnettuun Plitvicen kasnallispuistoon, mutta olihan tuo Krka ihan mieletön. Plitviceen olisi kestänyt ajaa niin kauan ettemme halunneet käyttää koko viimeistä päivää autossa istumiseen, koska Split oli vielä täysin katsastamatta. Hyvä syy lähteä siis uudelle reissulle Kroatiaan.

Krkan puistoon pääsi kävellen tai bussikuljetuksella ja se kuului lipun hintaan ( 120 kunaa). 73 kilometriä pitkän Krka-joen varrella olisi ollut useita paikkoja tutkittavana ja joelle olisi päässyt venekyydillä ihailemaan maisemia, mutta aikataulusta johtuen kierrettiin se suosituin lenkki vesiputouksille joka oli n. 2km pitkä. Melkein koko matka kuljettiin siltoja ja pitkospuita pitkin. Matkan varrella oli valtavasti katseltavaa ja ihasteltavaa tällaiselle luontointoilijalle. Purojen ja jokien kristallinkirkkaat vedet paljastivat myös pinnan alla kuhisevaa elämää ihan eri tavalla kuin Suomen sameissa vesissä ja vesiputoukset… No tarvitseeko niistä edes mainita erikseen, miten kauniita ne olivat. Kuuluisin putouksista on Skradinski buk, joka laskee jylisevänä alajärvelle, jonne myös meidän kierroksemme päättyi. Käytiin uimassa putouksilla ja se oli niin mahtavaa. On ihana tehdä reissuilla uusia juttuja ja kokea jotain ainutlaatuista. Itse en nimittäin koskaan ennen ollut uinut vesiputouksilla. Puistossa oli rauhallista, koska turistikausi oli jo päättynyt ja oli mukavan väljää, joten mekin tutkimme puistoa ihan ajan kanssa. Nappasin ihania kuvia muistoksi tuosta satumaisesta paikasta.

Tällaisiin upeisiin luontokohteisiin haluan päästä vielä uudestaan meidän reissuilla, eli jos teillä on hyviä reissuvinkkejä, niin niitä otetaan innolla vastaan. 🙂

Kulttuuri Matkat