Vitsit miten monta kertaa olen halunnut tulla kirjoittamaan tänne jotain. Jotain siitä uudesta elämästä, jota tällä hetkellä elän vuorokauden jokaisena hetkenä. Niistä kaikista tunteista, joita voi yhtä aikaa tuntea, yksinäisistä öistä, sotkuisista nurkista, pienestä hymystä ja tulisesta tempperamentista, ihanasta tyttärestäni, joka täyttää valollaan koko huoneen.Rakastan meidän uutta elämää pienen lapsen vanhempina. Kaikkia niitä tulevia juhlapyhiä, perinteitä ja perheen omia juttuja. Kaikkea mitä voin hänelle elämässä opettaa.

Alku oli niin varovaista ja hapuilevaa, että vasta nyt kesän aikana olen päässyt nauttimaan äitiydestä oikein kunnolla ja saanut itsevarmuutta omaan tekemiseeni. Ei ole tarvinnut enää koko ajan pelätä, että vauva menisi rikki. Hänellä on ihan mahtava luonne, ihanat pitkät hiukset ja ripset ja tarkkaavaiset silmät, joilta mikään asia ei jää huomaamatta. Hänen tulisuutensa naurattaa niin läheisiä kuin vieraitakin. Jokainen uusi taito jonka hän oppii, kuuluu ja näkyy koko pitäjässä.

Kesän aikana olemme kulkeneet kiljuen ja päristellen pitkin kylänraittia, naurattaneet vauvauinnissa muita kavereita kauhealla hosumisella ja polskimisella ja maistelleet kaikki käsiimme saamamme marjat. Okei nyt tämä kuulosti ihan siltä, että olen yhtynyt mukaan tuohon ilonpitoon. Oikeasti olen vain hymyillyt hämmentyneenä vastaantulijoille hakien ymmärrystä. Vauva nyt vain sattuu olemaan äänekästä lajia. Hän on aina iloinen, mutta hänen äänekkään höpöttelynsä saattaa ymmärtää vähän väärin, jos häntä ei tunne. 🙂

Ollaan oltu paljon metsässä ja vietämme siellä mustikanvarpujen keskellä useasti aamupäiviä. Olemme keränneet ihan valtavat määrät kanttarelleja, joista on valmistettu jo vaikka mitä herkkuja. Nappasin tällä viikolla kameran mukaan ja otin kivoja kuvia muistoksi seikkailuistamme. Aamun vaunulenkit ovat tällä hetkellä loistavaa aikaa luonnossa liikkumiseen. Vauva on oppinut alkukesän jälkeen onneksi uudelleen nukkumaan vaunuissa ja se on tuonut paljon lisää piristystä päiviin, kun voin hänen uniensa aikana kävellä uimaan tai kerätä marjoja. Jossain kohtaa hän suostui nimittäin nukkumaan vain omassa sängyssään. Myös kantoreppu oli hyvä hankinta, sillä sen kanssa pääsee hyvin yhdessä poluille ja pitkospuille hänen ollessa hereillä. Olemme myöskin varsinaisia kirppishaukkoja ja käymme yleensä kerran viikossa lastenvaatekirppiksellä kiertelemässä.

Olemme löytäneet oman kivan vauvaryhmän, joiden kanssa teemme monenlaisia juttuja. Olemme käyneet piknikillä, muskareissa ja tanssissa, lounailla ja vierailleet toistemme kotona. On ihanaa, että vauvalla on jo nyt niin monta kivaa kaveria. Nähdään melkein viikottain ja aina riittää menoa ja meininkiä. Vauvaryhmän äideistä on tullut uusia ystäviä ja vertaistuki, jota jaamme päivittäin on kullanarvoista.

Kotona päivät kuluvat pitkälti uusia rutiineja opetellen ja yleensä jokin uusi taito tai vaihe tulee pistämään asiat taas uuteen uskoon heti, kun näyttää menevän liian leppoisasti. Vauva on silti todella tyytyväinen ja kiva seuralainen, sillä hän ei juurikaan itke ja narise turhasta. Monet asiat ovat jääneet odottamaan parempia aikoja, vaikka kuvittelin että minulla olisi äitiyslomalla jotenkin paljon aikaa. Vauva on ollut kesän ajan vielä niin pieni, että esimerkiksi puutarhan hoitaminen helteisenä päivänä ei ole oikein onnistunut. Vihannesten kasvattaminen on onneksi siitä kiitollista puuhaa, että satoa tulee vaikka hoitajat viettäisivätkin enemmän aikaa sisätiloissa.

Tuntuu, että tämä teksti rönsyilee ihan uudella tavalla kuin ennen, mutta se kertoo melko paljon tämänhetkisestä aivosumusta. En osaa enää ilmaista itseäni kuten ennen, mutta haluan silti päästä kirjoittelemaan kuulumisia, joten menköön. Minulla on myös kauhea kasa uusia ajatuksia, joita haluaisin ehtiä tänne kirjoittamaan. Toivottavasti nyt kun blogi on kaivettu taas jostain kolosta takaisin päivänvaloon ja pyyhitty pölyistä puhtaaksi, pääsen useammin kirjoittelemaan tänne. Sitä on nimittäin välillä ikävä.

Kun ostimme talon maalta viisi vuotta sitten, oli heti selvää, että tästä huoneesta tulisi lastenhuone. Vuodet kuitenkin kuluivat eikä vauvaa kuulunut. Huone toimi milloin etätyöpisteenä ja milloin taas koko talon romuvarastona. Ei ollut mitään intoa sisustaa tai laittaa sitä kauniiksi, kun sen asukas puuttui. Inhosin koko huonetta ja pidin oven yleensä visusti kiinni. Yritin unohtaa sen olemassaolon parhaani mukaan, mutta silti se aina surullisesti muistutti itsestään. Seinät olivat rauhallisen vihreät ja valo osui aamupäivisin niin kauniisti sinne.
Kun vihdoinkin monen vuoden odotuksen jälkeen saimme kuulla odottavamme pientä tyttöä, aloin yhä useammin miettiä huoneen sisustusta uusiksi.

Raskauden loppuvaiheessa uskalsin laittaa tuulemaan ja päätin sisustaa huoneen uusiksi lattiasta kattoon. Se oli myös tärkeä tapa konkretisoida tulevan vauvan syntymää ja valmistautua itsekin siihen, että tämä raskaus saa onnellisen lopun. Seinien värin halusin vaihtaa , vaikka pidinkin vanhasta väristä, sillä olin tuijottanut niitä liian usein epätoivoisina hetkinä. Väriksi valikoitui Rustan Nyans seinämaali Soft Harmony. Se on juuri sopivan söpön tyttömäinen, muttei kuitenkaan liian ”pinkki”, joka ei ole ihan omaan makuuni.

Lähes kaikki huoneen tavarat ja tekstiilit ovat kierrätettyä ja DIY-henkistä. Kaapisto on ollut mieheni tytöllä käytössä ja vauvan kalusteet hankin käytettynä Torista. Kirjoja olen haalinut hänelle vähän sieltä sun täältä (kiitos kyläkirjastomme poistohylly!) ja taulut olen maalannut itse. Kirjat ovat minulle tärkeitä ja haluankin kerätä tyttärelleni kaikki ajattomat klassikot. Hänestä tulee kaksikielinen, joten myös kirjoja luetaan suomeksi ja ruotsiksi.

Molemmat isoäitini sekä äitini ovat käsityön taitureita ja ovat kutoneet ja virkanneet vauvalle paljon juttuja. Söpöt nukkuvat peurat ovat äitini tekemät ja mammani neuloi ihanan vaunupeiton. Olen yllättynyt miten paljon vauvalla on vaaleaa pastellia ja miten paljon sittenkin tykkään niistä väreistä juuri hänellä. Niin se mieli muuttuu!

Pienen tytön vaatteet ovat ihan syötävän söpöjä ja olen pitänyt hänen mekkojaan esillä. Vanhan roosan värinen pitsiunelma odottaa pääsyä kastejuhlamekoksi.

Emme hankkineet juurikaan leluja ennen vauvan syntymää, sillä arvasin, että hän saattaisi saada niitä jonkin verran lahjaksi. Ja mitä ihanuuksia hänelle on tuotukkaan! Kaukaisin nallekarhu tuli aina Lontoon Harrodsista asti. Ainut poikkeus leluissa on keltainen ilopilkku, joka tönöttää huoneen nurkassa. En vain voinut kävellä tuon söpön mustekalan ohi Ikeassa ja siitä tuli vauvan ensimmäinen pehmo.

Vauva nukkuu vielä kanssamme makuuhuoneessa ja ainakin tällä hetkellä tuntuu etten ole varmaan koskaan valmis siirtämään häntä omaan huoneeseen. Onneksi hän on vasta pari kuukautta vanha, joten asia ei liene ajankohtainen vielä hetkeen. Ainiin yksi hauska yksityiskohta huoneessa on vanha keraaminen kettu, joka istuu milloin missäkin. Olen tehnyt sen monta vuotta sitten enkä olisi kyllä koskaan arvannut, kenen kirjoja se tuleekaan vahtimaan. Se tekee minut tosi onnelliseksi. Kuten koko huone. Nyt auringonvalo saa tulvia huoneeseen ja ovikin pysyy auki.