Mahdollisimman ekologista puuvillaa?

Mainitsin suomalaisten vedenkäyttöä käsittelevässä kirjoituksessa, että puuvilla on varsinainen vesisyöppö: yhteen kiloon puuvillaa tarvitaan tuhottoman paljon vettä. Riippuu mitä lähteitä lukee, mutta olen nähnyt sellaisia lukuja kuin 10 000 ja 15 000 litraa kiloa kohti. Joka tapauksessa puuvilla on yksi eniten vettä tarvitseva maataloustuote. Veden lisäksi puuvillan viljely vie valtavasti viljelypinta-alaa, jota voitaisiin käyttää ruoantuotantoon ja puuvillapelloille tyrkätään jopa neljännes kaikesta maailman torjunta-aineista.

Moni ketjuliike(kin) on siirtynyt käyttämään luomupuuvillaa. Luomupuuvillan viljelyssä ei käytetä keinotekoisia lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä, ja se voi olla monilla mittareilla perinteisin keinoin viljeltyä kestävämpi vaihtoehto. Valitettavasti veden kulutus on edelleen kova ja peltoalaa tarvitaan jopa enemmän.

Kuten monessa muussakin yhteydessä, myös puuvillan tapauksessa olisi hienoa, jos voisimme käyttää kierrätyskuitua neitseellisen sijaan. Elinkaaren vesijalanjälkikin pienenisi, kun sama kuitu käytetään useampaan kertaan aina uudessa vaatteessa. Puuvillakangasta voidaan käsitellä mekaanisesta repimällä pieneksi kuiduksi, mutta ehkä kiinnostavampaa on puuvillan (ja muiden biopohjaisten materiaalien, kuten jätepaperi ja puu) liuottaminen.

Sitä tutkitaan kovasti myös Suomessa, ja kuulin hiljattain kiinnostavan Ilkka Kilpeläisen (Helsingin yliopiston prosfessori) esityksen ionisten liuottimien käytöstä biomassan liuotuksesta. Menetelmän kemia ei varmasti moniakaan kiinnosta, mutta tärkeintä on se, että menetelmässä pystytään jo käyttämään kemikaaleja, jotka ovat prosessissa kierrätettäviä, edullisia ja turvallisia. Myös vesi saadaan kierrätettyä prosessissa. Liuotuksen jälkeen massasta puristetaan kuitua, josta voidaan tehdä kangasta. Menetelmää tutkittaessa on käytetty tosiaan usein kotimaista puuta, kuten koivua, ja kysymys kuuluu, että kannattaako puuvillaa enää kasvattaakaan. Joka tapauksessa menetelmä toimii myös kierrätysvaatteille (ja niitähän meillä tässä maailmassa riittää, jos emme kanna niitä poltettavaksi), mutta suuressa mittakaavassa sitä ei ole vielä kokeiltu. Olet ehkä törmännyt tähän Ioncell-F-nimeä kantavaan tekniikkaan: ensimmäiset testivaatteet tehtiin kolme vuotta sitten ja Marimekko oli mukana. Vuosi sitten se voitti H&M:n innovaatiokilpailun, jossa etsittiin ideoita tekstiilien kierrätykseen. Ilmeisesti valmiin tekstiilin ominaisuudet ovat hyvät, mikä on varmasti kaiken a ja o, että tavallinen kuluttaja ottaisi ne käyttöön. En ole valitettavasti päässyt itse hiplaamaan esimerkiksi koivusta tehtyä kangasta.

Lisätietoa menetelmästä löytyy Aalto-yliopiston sivuilta.

Koivu- ja kierrätyspuuvillavaatteiden tuloa kauppaan saadaan vielä odotella. Mutta jo nyt on yksi kiinnostava suomalainen yritys, joka käyttää kierrätyspuuvillaa eli Pure Waste Textiles. Se käyttää vaatteissaan vaatetehtailta ylijäänyttä leikkuujätettä ja tekee kehrää tuosta kuidusta lankaa, tekee kangasta ja siitä vaatteita. Olen ostanut muutama vuosi sitten yrityksen valmistaman paidan eikä ole moitteen sanaa.

***

Kiinnostaisiko myös:

Ostammeko liian vähän vaatteita?

Myös rikkinäiset vaatteet voi kierrättää

***

Jos ympäristöasiat kiinnostavat, seuraa Pyjamapäiviä facebookissa tai tuosta klemmarista —> <3 <3 <3