Miilunpolttajana
Jessus! Puutyöt vaihtuivat maanantaina kivihommiin ja kyllä meni kaikki uusiksi. Tahti löysistyi kun opettaja vaihtui mutta päivät pysyivät silti pitkinä ja kaiken vapaa-ajan ja tarmon syöppöinä. Mielenkiintoista on kyllä ollut, kivi kun ei ole minulle materiaalina mitenkään tuttu (olenhan puupää).
Ensimmäisen viikon suurena haasteena oli kalkkimiilun rakentaminen ja käyntiin polkaisu. Kuvaryöppy tiedossa, pysykäähän vauhdissa mukana!
Ensin oli metalliristikko, tynnyri ja runsaasti sähellystä.
Sitten tampio-opiskelija ymmärsi tynnyrin olevan vain malli ja kalkkikiviä alkoi kasaantua siihen ympärille. Pienempiä tynnyrin kummallekin puolelle, isompi tynnyrin yli kaareksi. Kylmiltään muurailtiin, pelkillä kalkkikivillä, ei tähän turhia laasteja tarvittu.
Tynnyrin alta ensin varovasti lankut pois, sitten tynnyrin ja voila! Ei romahtanut meidän tulisija kasaan. Sitten siihen taakse ruvettiin virittelemään loppumiilua. Malli oli perinteinen hehkulamppu.
Tulisijan kaaren päälle rappailtiin hiukan tukea, perinteistä savi-hiekka-vesisekoitusta.
”Hehkulampun” sisäseinät muurattiin kevyesti ja pohjalle rakennettiin pienemmistä kalkkikivistä käytävät, joita pitkin tuli voisi kiemurrella. Muoto ylhäältäpäin muistutti aikalailla rauhamerkkiä. Peace! Siihen sitten isoja, litteitä kiviä limittäin holviksi.
Holvin päätyyn, molempien tulikäytävien päihin isohkot tukit savupiipuiksi. Tukit palavat pois lämmön noustessa ja muuttuvat näpsiksi savupiipuiksi.
Sitten vain nostamaan seiniä ylöspäin ja lopuksi täyttämään koko komeus pienemmillä kivillä. Seiniä vahvistettiin ja tiivistettiin ulkopuoleltakin, jotta lämpö, liekit ja savu ohjautuisivat mahdollisimman tehokkaasti oikeisiin kanaviinsa.
Koko komeudesta tuli parisen metriä korkea ja se nielaisi sisäänsä useamman kuution kalkkikiveä. Sitten ei muuta kuin tulille vaan!
Nyt takana on n. 2 vuorokautta. Gotlantilainen valkoinen kalkkikivi, jota me poltamme, on rasvaista ja puhdasta. Se kestää hyvin lämpötilan vaihteluita poltettaessa, lämmön pitää olla 750-1200 astetta kolmen vuorokauden ajan putkeen, jotta tästä paistista tulee valmista. Pökköä saa heittää pesään kymmenen minuutin välein, melkoinen pyromaani tässä saa siis olla. Meille on varattu kymmenisen kuutiota polttopuuta ja näyttää siltä, ettei se riitä… Huh. Valmista kalkkikiveä (käytettäväksi maaliin yms.) tästä miilusta tulee pari kuutiota mikäli poltto onnistuu.
Aika upeaa päästä kokemaan jotain tällaista. Kalkin polttamisen tietotaito on ollut Ruotsissa, tai koko Euroopassa kuulemma, melko kadonnut luonnonvara viime vuosikymmeneninä. Hienoa oppia tämäkin taito, vaikka siitä Suomen kalkkikiviköyhillä markkinoilla ei olekaan mitään iloa. Tärkeintä kuitenkin on, että tietotaitoa viedään eteenpäin eikä se pääse unohtumaan. Huomenna olisi oma 24-tunnin tulivuoro edessä, toivottavasti miilu ei ole valmis ennen sitä.
Mistä tietää, että miilu on valmis luovuttamaan aarteensa? Huhu kertoo, että tuli alkaa tanssi sinisenä ja vihreänä miilun päällä. Sitä odotellessa!