Opiskelijana on hyvä olla ja parhaimmillaan luennoilla on aivan fantastista. Aika kuluu kuin siivillä, aivot käyvät kierroksilla ja uusia oivalluksia tulee koko ajan. Ainut mikä mättää, on tämä aikataulutus. Ruotsalainen yliopisto on melkoisen hoivaava instituutio, pikku-pikku-opiskeljoista pidetään parempaa kuin hyvää huolta. Paapotaan, voisi suorastaan sanoa. Olo on joskus kuin dagislapsella. Luentoja on joka päivä, opintojen edistymistä seurataan muutaman viikon välein ja palautekeskusteluja on tiheään, kaikki palautetut työt ovat täynnä merkintöjä opiskelijan edistymisestä. Ihan hyvä, kyllähän edistyminen opinnoissa on toivottavaa, ja kehittyvä pitää ilman muuta. Sitä vartenhan täällä ollaan ja tarkoituksena on todellakinsaada fil.kadin paperit ulos kolmessa vuodessa.

Joskus vaan tuntuu siltä, että argh. Kun katsoo uutta lukukautta ja lukujärjestystä ja näkee miten luentoja on joka Herran päivä muutama tunti. Ei täysiä päiviä mutta ei välipäiviäkään. Voi blääh. Minä kun mieluummin puristaisin hiukan tiukemmalla tahdilla ja sitten olisin pitkän viikonlopun kotona Tukholmassa ja tekisin tehtäviä sieltä käsin. Itse ei pysty vaikuttamaan omaan aikatauluunsa ja tekemiseensä laisinkaan. Se harmittaa, minusta kuitenkin tällä tasolla opiskellessa olisi ihan kiva jos opinnoissa olisi edes hiukan sitä kuuluisaa ”akateemista vapautta”. Mutta ei Ruotsissa, ei. Toisaalta, täällä jengi valmistuu paljon tehokkaammin kuin Suomessa jos olen oikein käsittänyt… No tod., kyllä tällä paapomisella, ei tätä hullukaan loputtomiin jaksa.