Koskaan ei kannattaisi postata kiukkuisena. Minä teen niin kuitenkin, kiukkua kun on jatkunut jo pitkän aikaa ja olen ehtinyt ajatella asian läpi moneen kertaan, monelta eri kantilta.

Sanotaan, että tieto on valtaa. Se, jolla on tietoa, on ylimpänä nokkimisjärjestyksessä. Se tieto voi olla monenlaista, se voi olla juoru, luettu artikkeli tai yliopistokoulutus. Se antaa aina omistajalleen yliotteen toisista ihmisistä, mikäli sen omistaja niin haluaa. Tiedon jakaminen tai sen pihtaaminen on vallankäyttöä paljaimmillaan, sellaista johon jokainen meistä pystyy.

Läheisissä ihmissuhteissa tietoa voi käyttää aseena, joka satuttaa erityisen paljon. Jätetään kertomatta kun jotain tapahtuu esim. sairastumisia tai muita ikäviä ja huolestuttavia asioita. Tai kerrotaan vain vähän ja jätetään toinen osapuoli miettimään, että mikähän tilanne oikeastaan on. Saapahan sitten miettiä yökaupalla missä mennään ja olla uneton. Yrittää saada tietoa salavihkaa lähipiiriltä ja olla varma siitä, että saa tiedon ihan viimeisenä. Sitä todellakin tuntee itsensä aivan toisen luokan kansalaiseksi, mikä onkin tiedon omistajan alkuperäinen tarkoitus, vähentää toisen ihmisen arvoa. Nolata, vähätellä, nöyryyttää ja osoittaa oikein koko kädellä, että tässä on sinun paikkasi, älä luulekaan mitään muuta.

Tätä samaahan voi soveltaa paitsi näihin kotiympyröihin, myös työhön, kouluun, sosiaaliseen elämään ylipäätään. Ihan mihin tahansa tilanteeseen tai paikkaan jossa ihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä. Tietyllä ihmistyypillä on aina tarve osoittaan paikkansa hierarkiassa käyttämällä valta-asemaansa väärin, panttaamalla ja väärinkäyttämällä tietoa.

Minä olen ollut tässä alistetussa tietosuhteessa vuosikausia ja kiusaaja on vanha tuttu. Olen ottanut hajurakoa ja vähentänyt yhteydenpitoa, mutta nyt taitaa olla niin, että lopetan yhteydenpidon kokonaan. Jätän vastaamatta puhelimeen, koska seurauksena on aina vain paha mieli. Jään vielä miettimään asiaa, koska kyseessä on tärkeä ihmissuhde, mutta tältä minusta juuri nyt ainakin tuntuu. Asiasta on vuosien mittaan yritetty puhua, suoraankin mutta aina kriisin hetkellä sama kuvio toistuu ja minä en enää jaksa.

Jään pohtimaan asiaa illan pimeyteen, taitaa olla parasta sytyttää muutama tuikku ja istua lukunojatuoliin, vetää huopa tiukasti jalkojen ympärille ja ottaa koira syliin. Iso kuppi teetäkin voisi lämmittää mieltä ja kohentaa tunnelmaa.

Viettäkää tekin, ihanaiset, lämminhenkinen ilta rakkaiden läheistenne kanssa. Puhukaa asioista, ihan kaikista, älkääkä olko pihtaavia tietopaskiaisia.