Kahdenkymmenen hengen ryhmämme matkasi minibussilla Gotlannin pohjoispuolelle, Sliten satamakaupunkiin. Tai satamakylään, kaupungiksi ei tätä betonitehtaan hallitsemaa 1400 asukkaan talorykelmää oikein kehtaa sanoa. Slite ei ollut kovin kaunis paikka, ja kun sääkään ei tosiaan oikein suosinut niin huh-huh. Sliten keskustori edustaa vanhintaa osaa kylästä, sen kivien alle on haudattu sotilaita jo 1300-luvulla. Loppuosa kylästä on kasvanut toisaalta tehtaan, toisaalta Gotlannin parhaan luonnonsataman ympärille.

Taloja on rakennuttu tarpeen mukaan, joten lopputulos on melko sekalainen. On merikapteenien puuhuviloita, tehtaan työläisten vaatimattomia asumuksia, patruunan hulppea kartano ja merillä rikastuneiden miesten rakennuttamia taloja, jotka ovat saaneet vaikutteita kaukomailta. On torneja ja terasseja, siroja metallikoristeisia ovia ja upeita puukoristeita ikkunoiden ympärillä, todellista puukäsityön iloa mutta samalla myös paljon osittain tai kokonaan betonisia rakennuksia. Vaaleanpunaista ja minttua, oranssia ja harmaata. Kaikki melko rapistunutta ja näin talviharmauden keskellä melkoisen masentavan näköistä. Historiaa oli kuitenkin mielenkinntoista käydä läpi ja ymmärtää, minkä vuoksi ja milloin mikin rakennus on paikalleen pystytetty. Kerrostumia oli lukuisia.

Bussinnokan käännyttyä takaisin kohti Visbytä, alkoi aurinkokin paistaa ja ehdin kuin ehdinkin vielä pienen koiran kanssa ulos valoisan aikaan. Juhlaa! Varpaat alkoivat kyllä olla aika syväjäässä monen tunnin yhtämittaisen ulkona seisoskelun jälkeen, lämmin jalkakylpy ja tuplavillasukat kuulostavat hyvältä.

Se kyllä täytyy myöntää että vaikka minusta ei yhdessä syksyssä mitään Gotlanti-entusiastia ole tullutkaan, niin tämä Visbyn pikkukaupunki ainakin pahuksen kaunis paikka asua 🙂

Elämässä on tiettyjä luonnonlakeja ja yksi niistä on se, että retkipäivänä ei koskaan paista aurinko. Muita tyyppiesimerkkejä…

…kun kaikki housut ovat likapyykissä ja on pakko laittaa hame, niin kotoa ei löydy ainoitakaan ehjiä sukkahousuja.

…kun on kamala kiire ja pitkä päivä edessä ja koira pakko viedä viime tipassa hädälle, niin sitä hätää ei vaan tule, koira nuuskii vain onnellisena ympäriinsä.

…kun aamulla on aikainen herätys, ei uni tule silmään millään vaan käännyt kyljeltä toiselle vielä aamukolmen aikaan.

Että maanantaiterveisiä täältä vaan yhdeltä hiukan väsyneeltä retkeläiseltä 🙂 Aamun tosin pelasti puutarhasta bongattu pienen pieni keltainen kevätkukkanen.