Pieni koira sairastaa…

Pieni koira ei voi hyvin. Ruoka ei maistunut eilenillalla, eivätkä herkutkaan. Vatsa oli ihan vetelänä reppanalla. Yö vietettiin omassa rauhassa vessanlattialla (alla pörheä veskimatto ja lattialämmitys). Aamuruokakaan ei maittanut ja vatsasta kuului kauheaa pörinää = huolestuminen kasvoi ja edessä oli eläinlääkärireissu.

Meidän neiti on aina ollut perusterve, eläinlääkärillä ei ole muutama kertaa useammin ole tarvinnut käydä sairauden takia. Rokotuksia ja madotuksia on reissaavalla neiti-ihmisellä kyllä kalenterissa jatkuvasti, mutta niitä ei lasketa. Silti Pisarainen inhoaa eläinlääkäriä. Kun hyppäsin tänään pois bussista, pysäkiltä oli vielä 500 metriä eläinlääkäriasemalle. Silti puolikuntoinen koira alkoi vetää aivan hulluna toiseen suuntaan, ja koko viidensadan metrin matkan yritti jokaisesta mahdollisesta välistä eri suuntaan kuin missä lääkäri odotti. Fun! Sitä tuntee itsensä ihan sadistiksi.

Neidillä oli kuumetta ja otettiin verikokeita. Perustesteissä ei ilmennyt mitään hälyttävää, joten kotiin vaan takaisin. Ensin pistettiin kyllä hiukan nesteytystä niskaan suoraan, neiti oli hiukan kuiva. Mukaan pehmeää herkkuruokaa ja iso spruutta, sillä sitten pakkosyötetään jos ei muuten maistu. Lovin’ this. Lepoa ja kuumeen mittaamista säännöllisesti, jos kuume lähtee nousuun niin eläinsairaalan ensiapuun vaan.

Kyllä on surkeaa. Sama kuin pienten lasten kanssa, ei tiedä mikä on pielessä kun eivät ne reppanat osaa kertoa. Koirat eivät edes yleensä näytä kotvin helposti kipua ja pahaaoloa. Syliin nekin kyllä pyrkivät, tässä me nytkin istutaan sohvalla yhdessä. Pisara kiipeää aina niskakuoppaan asti, papukaijaksi ikäänkuin, se lohduttaa eniten.