Mitä lahjaksi koulutiensä aloittavalle?

Mitä lahjaksi koulutiensä aloittavalle?

Monessa perheessä eletään tällä viikolla suuria tunteita. Arviolta 6000 lasta aloittaa tänä vuonna koulutaipaleensa, ja menee ensimmäiselle luokalle. Yksi noista tuhansista on minulle erityisen tärkeä; siskontyttöni. Koulutaipale aloitetaan vain kerran elämässä. Toki koulut vaihtuvat matkan aikana, mutta taipale pysyy. Siksi se on mielestäni oivallinen tilaisuus vähän juhlistaa suurta tapahtumaa, ja kasata lahja. Mitä sitten lahjaksi […]

Ruokarajoitteisten Jyväskylä: Venn

Ruokarajoitteisten Jyväskylä: Venn

Jyväskylää on hemmoteltu uusilla ruokailupaikoilla tänä kesänä oikein urakalla. Valinnanvaikeus on mukana, kun yrität miettiä, mistä hakisit burgerin. Venn avattiin entisen Coffee housen tiloihin ihan kävelykadun varteen. Paikka on tuulahdus raikkaita uusia asioita, joita en ole ennen Jyväskylässä nähnyt. Vierailu Vennissä tuntuu ihan paolta toiselle paikkakunnalle. Minilomalta keskelle arkea. Miinus, joka Vennissä on, on paikan […]

Olutsatama 2018 alkoholittoman silmin

Olutsatama 2018 alkoholittoman silmin

Kuin olisi saapunut omaan kulttuuriinsa, keskelle hilpeyden omaavia ihmisiä, jossa lähes jokainen vastaantulija hymyili lämpimästi. Aurinko lämmitti pitkästä aikaa, ja keltainen villatakkini tuntui melkein jo liialta. Räsymatot ja riippukeinut tuntuivat kotoisen kutsuvilta, ja olit tervetullut joukkoon kuin joukkoon. Jokainen, joka tunsi sinut etäisesti yhtään mistään, väläytti vähintäänkin ohimennen sen lämpimän hymyn, jos ei siltä seisomalta […]

Tulppaaneja mekossa ja korvissa

Tulppaaneja mekossa ja korvissa

Tulppaanit eivät ole lempikukkiani maljakossa, mutta printeissä ja koruissa ne toimivat. Olen myös yllättänyt itseni katselemasta yhä enenemissä määrin sinisiä asioita. Uusimpana kotiutin tuon taustalla kuvausrekvisiittana toimivan huivin UFFista eurolla. Minun pukeutumiseni menee hetki hetkeltä enemmän ja enemmän kukkiin ja värikkäisiin asioihin. Ystäväni totesi minun tuoneen auringon sateen keskelle, totesin, että syypää ovat vaatteeni, jotka […]

Mitä kesätekemistä löytyy Jyväskylästä?

Mitä kesätekemistä löytyy Jyväskylästä?

Jyväskylä herää eloon kesällä. Laivat palaavat, iltasoitot raikuvat, puistot ja torit täyttyvät kirppistelijöistä ja kadut pyöräilijöistä. Kasasin ahkerana bujoilijana listan asioista, jotka ovat ilmaisia/lähes ilmaisia/ halpoja tekemisiä Jyväskylässä, ja pakko kokea. Ajattelin jakaa vinkkini teillekin.  Ulos lukemaan kirjaa! Tähän ihan ehdoton suosikkipaikkani on satama, jonka jo aijemmin mainitsin lempipaikakseni koko Jyväskylässä. Tämä kaupunki on myös […]

Miksi suosia palasaippuaa? + Ohje palasaippualle pesupussi !

Miksi suosia palasaippuaa? + Ohje palasaippualle pesupussi !

Pyrin ekologisempaan, ja minimalistisempaan elämäntapaan. Yksi, mikä aiheuttaa harmaita hiuksia jatkuvalla syötöllä, on kylppäristä löytyvät shampoo- ja saippuapurkit. Yksi purkki ei loppujen lopuksi kestä kauaa, ja aiheuttaa kunnolla muovijätettä muista haitoista puhumattakaan. Rupesin etsimään vaihtoehtoa tälle ja päätin tutustua palasaippuoihin, sekä ompelin niille vanhoista pyyhkeistä pesupusseja. Palasaippuat ovat ekolokisempi vaihtoehto niille saippuapurkeille, ja yksinkertainen tapa […]