Helmikuun palat

Helmikuussa oli vain 9 päivää, jolloin mikään flunssa ei vaivannut ketään meidän perheestä. Väsymyksestä ja huonovointisuudesta huolimatta kuukauteen mahtui paljon iloa ja uutta. Ja niitä rauhallisia aamuja!

 

Uusi arki 2.0. Kuun alussa tein sekä opiskelupäätöksen sekä aloitin opiskelut. Kaikki kuudessa päivässä. Frida oli viimeistä kertaa päiväkodissa Ystävänpäivänä, ja sen jälkeen olemme viettäneet taas kotipäiviä. Opiskelu vaatii päiväuniajan hyödyntämisen lukemiseen, ja yleensä iltaisinkin riittää töitä viikkotavoitteiden saavuttamiseksi. Ylimääräistä lepoa katkonaisten öiden jälkeen ei ole saatavilla, sillä joka viikko on suoritettava joko yksi tai kaksi välitenttiä. Toisaalta päivän muina aikoina on voinut nauttia ja keskittyä täysin Fridan kanssa olemiseen. Se on todella vapauttavaa. Mummoista on ollut myös hurjasti apua uusien aikataulujen suhteen. Helmikuun taudit pitivät meidät aika tiukasti kotioloissa, mutta toivottavasti maaliskuun myötä pääsemme jo viettämään aamupäivän treffejä ystävien kanssa. Leikit kotona pitikin jo virittää uusiin asemiin siinä vaiheessa, kun sairastupa koski enemmän vanhempia kuin mukulaa. 

Ekat. Ensimmäisiä kertoja koettiin myös helmikuussa. Fridan hiukset leikattiin ja herhiläinen vieraili omalla nimellään Suomen ensimmäisen &Other Stories -myymälän kutsuvierastilaisuudessa. Kuumekouristus oli ensimmäinen, vaikkei se toivottu kokemus ollutkaan. Minulla oli ensimmäistä kertaa Fridan syntymän jälkeen ihan rehellinen krapula, kun suunnitelma parista viinilasillisesta päätyi Siltasen tanssilattialle. Allun veli ikuisti tapahtuman levysoittimen takaa, aivan kuten oli ennustanut. ”Siltasessa näkee juuri niitä, jotka tulevat viattomasti lasilliselle ja sitten löytävät itsensä kello 3.00 tanssimasta.”  (Hän myös saattoi pari tequilaa juoneen äidin kotiin asti.)

 

helmikuupalat.png

helmikuupalat2.png

helmikuupalat3.png

 

1,5-vuotias. Vauhdikas viihdyttäjä on helmikuussa kiinnostunut numeroista. Niitä tarkastellaan kirjoista ja kelloista, sekä löydetään opasteista ja kaupan hyllyiltä. Suurin osa sanoista on t-alkuisia ja usein myös tn-loppuisia. Titn (lintu), tätn (?), täätä (isä), titta (?), titti (Pikku kakkonen). Poikkeuksena ätä (äiti) ja mummmu (mummu). Päiväkoti aiheutti yöikävää ja sairastelu läheisyyden tarvetta, joten yöt olivat helmikuussa aika katkonaisia. Tavoite on päästä päiväkotia edeltävään aikaan, jolloin yöt nukuttiin hyvin omassa sängyssä. Päiväunet ovat onneksi keskimäärin 3 tuntia.

 

helmikuupalat4.png

helmikuupalat5.png

 

 

Lue myös:

Lokakuun palat

Marraskuun palat

Joulukuun palat

Tammikuun palat

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Työ ja raha Lapset Vanhemmuus Opiskelu

H&M Studio SS17

Tänä keväänä naisten ja miesten H&M Studio -mallisto lanseerattiin myyntiin ensimmäistä kertaa suoraan Paris Fashion Weekin näytöslavalta. Mallistot oli ostettavissa heti näytöksen jälkeen hm.comissa ja seuraavana aamuna valikoiduissa myymälöissä, ”see now, buy now”. Naisten Studio -mallistot ovat olleet Pariisin näytöslavoilla aiemminkin, mutta miesten mallisto nähtiin nyt ensimmäistä kertaa runwaylla. 

Kävimme Fridan kanssa keskiviikkona H&M Suomen showroomilla tutustumassa naisten ja miesten mallistojen maistiaisiin ja kokonaiseen lasten Studio SS17 -mallistoon. Tyypillisen alkujännityksen haihduttua Fridakin tutustui niin mallistoon, kuin ihmisiinkin. Ja nappasi myös palan herkullista raakakakkua!

 

studio1.png

studio2.png

 

Balleriinoja ja nyrkkeilijöitä, ihastuttavia yksityiskohtia ja rakkauden viestiä. Mallisto on yllättävän käytännöllinen, sillä moni tuote on trikoosta tai neuleesta. Odotetusti kokonaisuuteen kuuluu myös viritetympiä tuotteita, kuten söpöstely-asusteita ja leluja. Mielestäni ne ovat erikoismallistojen suola.

Olin jo aiemmin päättänyt ostaa nyrkkeilijänuken, ja se taisikin olla Fridan mielestä parasta showroomilla. Nukke onkin päässyt jo leikkeihin ja unikaveriksi, sekä tanssitettavaksi Neil Youngin Harvest Moonin tahtiin. Ostin Fridalle mallistosta myös suloisen kääntötakin kevääksi. Ja LOVE-paidan, hatun, hyppynarun ja kylpytakin …

 

studio3.png

studio4.png

 

Naisten Studio yhdistää baletin piirteitä, urheilun intohimoa ja rakkauden viestiä, miesten taas ristiriitoja räätälöidyn ja sporttisen, perinteen ja tulevaisuuden. Molempien mallistojen väreinä on mustaa, valkoista, harmaata ja pinkkiä. Omia suosikkejani yksittäisistä tuotteista olivat ehdottomasti olkainmekko, ylisuuret housut, kengät ja korvarenkaat.

 

studio5.png

studio6.png

studio8.png

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Muoti Lapset Lasten tyyli Trendit