Hei, olen Elisa ja olen riippuvainen ruuasta.
Se ei ole mediaseksikästä, paljon trendikkäämpää ja jopa hyväksyttävämpää olisi myöntää olevansa shoppailuaddikti, seksiaddikti, työnarkomaani, urheilu-, tai peliriippuvainen tai jopa alkoholisti. Koukussa oleminen ruokaan on jotenkin häpeällistä, eikä sitä uskalla kertoa läheisillekkään ystäville tai perheelle. Tai jos siitä yrittää puhua, niin vastaukset ovat yleensä melko vähätteleviä. Ei ihmiset ymmärrä, kuinka suuri ongelma se minulle on. Ruoka on jokapäiväinen asiamme ja sitä on saatavilla kaikkialla kohtuullista korvausta vastaan. Ostoksia ei tarvitse häpeillä eikä riippuvus näy helposti päällepäin.
Oma painoindeksini on täysin normaali, voisin sanoa olevani ihan kohtuullisessa fyysisessä kunnossa. Urheilen 3-5 kertaa viikossa ja ruokailen säännöllisesti. Minulla on sosiaalista verkostoa, käyn osa-aika töissä sekä opiskelen yliopistossa. Siis melko keskivertonuori. Mutta todellisuudessa syöminen aiheuttaa minulle jokapäiväistä kärsimystä.
Nämä lainattu YTHS:n sivuilta (http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/24/syomishairiot):
1. Syöminen voi tuntua vaikealta, vaikka on nälkä.
Kuinka paljon kaloreita on jäljellä päivälle? Missä suhteessa tässä ruuassa on hiilareita ja proteiineja? Onko tarpeeksi vitamiineja? Entäs kuidut ja kalsium?
2. Laihuus voi tuntua tärkeämmältä kuin nälän tyydyttäminen.
Hoikkuus on kaunista. Lihaksikkaat ihmiset ovat kauniita. Niiden elämä on hallinnassa ja ne ovat menestyneitä. Lihavat ovat laiskoja, saamattomia, rumia… En halua olla lihava, en halua olla lihava, en halua olla lihava!
3. Syöminen saattaa tuntua kontrolloimattomalta.
Jep. Aiheesta enemmän myöhemmin.
4. Syöminen silloin, kun ei ole nälkä saattaa herättää itsevihaa.
Kyllä. Ja kysy vain kuinka paljon. Mikään ei ole kamalampaa kuin ahmiminen.
Pakonomainen syöminen
Pakonomaisesti syövä syö enemmän kuin hänen ruumiinsa tarvitsisi. Tavallisesti ruoka on tällöin hyvin hiilihydraattipitoista. Pakonomaisesti syövä käyttää ruokaa tyydyttämään tarpeita, joita hänen on muutoin vaikea kohdata. Suuret ruokamäärät nautitaan usein salaa, koska ne herättävät häpeää. Muiden läsnäollessa ruuan kulutus voi olla hyvinkin säädeltyä, jopa niukkaa. Pakonomaisesti syövä saattaa pyrkiä eroon ylipainostaan dieettien avulla, jolloin on riskinä lihomis-laihtumis-kierre.
Tuossa on hyvin kuvattua tämänhetkinen suhteeni ruokaan. Syön siihen asti, että halkean. Koska kotonani ei juuri ole epäterveellistä ruokaa niin voin ahmia suoraan pussista mysliä, muroja, kalkkunaleikkeitä, raejuustoa, viilejä, ruisleipää…. kykenemättä lopettamaan, ennenkuin melkein oksennan. Jonain päivinä suorastaan toivon kykeneväni oksentamaan, se helpottaisi oloani.
Perustin tämän blogin koska olen väsynyt. Olen väsynyt ajattelemaan jatkuvasti ruokaa, taistelemaan sen kanssa. Vajoamaan aina vain pohjalle, noustakseni sieltä ylös. Se on niin raskasta. Ja joka kerta tiedän, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin nousta koska pohjalla on vielä pahempaa. Välillä on hyviä kausia, saattaa mennä jopa kuukausi, kun en sorru ahmimiseen. Silloin aina kuvittelen, että olen päässyt kuiville. Mutta romahtaminen tapahtuu aina uudestaan ennen pitkään. Sen voi laukaista useat tekijät: itseinho, saamattomuuden tunne, epäonnistuminen ihmissuhteissa, väsymys, stressi…
Toivon, että tämän avulla pääsisin paremmin käsiksi tunteisiini ja opettelisin vihdoinkin pääsemään eroon riippuvuudestani.
