Miksi jätin vehnän?
Vehnä. Tämä aihe puhuttaa nykyään todella monia. Monet jättävät pois laihduttaakseen, mutta toiset jättävät huomatessaan vehnän tuottavan kipuja tms. Miksi siis itse jätin?

Mä rakastan vehnää! Siis mä en mitään muuta söiskään päivässä kun vehnäleipiä ja kaikkia croissantteja, piirakoita ym, mutta minulla oli hyvä syy alun alkaen jättää vehnä pois. Nimittäin kesäkuussa 2017 kuopukseni joutui ensimmäisen kerran sairaalaan hengitysvaikeuksien takia (flunssan aikana). Tällöin hän oli siis 1v 2kk. Kaksi ensimmäistä päivää osastolla poitsu ei syönyt mitään muuta kuin tissiä ja hedelmiä. Jolloin hänellä tuli sitten elämänsä ensimmäinen normaali kakka. Aloin sitten siitä puhumaan miehelleni, että mikäköhän voisi olla syynä. Alkuun mietimme ksylitolipastilleja, kun mieheni ei pienenä niitä myöskään pystynyt syömään. Mehän pidimme pienen paussin siis pastilleista ja poitsun alkaessa syömään normaalisti, perus paahtoleipää ym. muuttui hänen kakkansa taas löysäksi. Päätimme sitten, että kunhan pääsemme kotiin testaamme miten poitsu reagoi kun ei saakkaan vehnää ollenkaan hetkeen. Viiden päivän päästä pääsimme kotiin ja pistimme ruokavalion uusiksi niin poitsulle kuin tottakai minullekkin, koska imetän. Poitsun vatsa alkoi toimia niinkuin pitikin ja jatkoimme elämäämme näin. Pikkuhiljaa ajan kuluessa veikka söi siskoltansa tottakai pieniä palasia vehnäleipää ja aloimme jossain vaiheessa huomata että enää se ei vaikuttanutkaan niin radikaalisti. No nyt sitten 8kk myöhemmin, poitsu voi syödä ihan normaalisti mitä vaan. Tulin/tulimme siihen tulokseen, että pojalla oli niin monta antibioottia ollut että suoliston nukka oli mennyt jo todella huonoksi ja nyt kun viimeisestä antibiootista on aikaa 6kk alkaa nukka pikkuhiljaa korjaantumaan joten ei suolistokaan enää reagoi vehnään. Mikä tottakai on helpotus, pojan kannalta.
Alkuun siis jätin vehnän pojan takia pois, mutta pikkuhiljaa huomasin itsessänikin muutoksia. Vatsakivut, ilmavaivat ja kauhea turvotus lähtivät. Tottakai laihduinkin vähän. Suurin syy miksi edelleen syön miltei vehnätöntä ruokaa, on noi vatsakivut. Ne on ihan hirveet, kun kuukautiskivut pahimmillaan. Edelleen siis kyllä syön vähintään kerran viikkoon vehnää esim. tänään söin sämpylän kun teimme lasten kanssa, jotta kroppa saisi kumminkin altistusta ettei sitten tule shokkina kun päätänkin vaikka synttäreillä syödä vehnäpiirakkaa sekä kaikkien ihmisten tulisi syödä kaikkea aika ajoin, mikäli ei painavaa syytä ei ole (paha allergia tms.). Enkä minä katso puuroja ym gluteenittomana, mutta leipä mitä syön on pääsääntöisesti vain jälkiuunileipää tai löysin uuden suosikkileipäni, satakauran missä on härkäpapua lisänä. Näissä ei ole vehnää käytetty. Pastat, spaghetit, makaronit on kaikki gluteenittomia ja sellaisina ne pysyykin, koko perheellä. Toki joskus jos noi haluaa tehdä perus makaronista esim jotain ni tottakai saavat tehdä, mutta ei niitä ainakaan tähän mennessä ole tämä järjestely haitannut. Viime viikolla kun tilasimme pitsaa ja kebabbia, söin mieheltä kaksi perus pitsan palasta ja olisitte nähneet mahani sinä iltana! Nauroinkin miehelle, että huomaatko meille tulee tällainen vehnävauva. Onneksi se syntyy jo yöllä, kun aamullahan turvotus on pois. Laivallakin, nyt sunnuntaina en kyllä ole suunnitellut katsovani onko vehnää vai ei. Mä nautin ja syön sitä mitä voin (poislukien herkut).
Näiden kaikkien syiden lisäksi, ajattelin avata myös yhden näkökulman vielä. Luin aiheesta lisää, mitä siis vehnälle tapahtuu meidän kehossa. Toisille välttämättä tämä ei tule yllätyksenä, eikä loppujen lopuksi enää itsellenikään kun asiaa oikeasti miettii. Vehnä muuttuu kropassamme sokeriksi. Nyt kun tämän tähän kirjoitan, ni tulee fiilis olimpa tyhmä kun järkytyin aikoinaan asian lukiessani. Tottakai sen on pakkokin muuttua sokeriksi, miten muuten se tekisi saman vaikutuksen verensokerille kuin esim suklaa. Verensokeri nousee äkistä, mutta myös laskee yhtä äkisti. Tämän siis halusin tuoda esille, koska tämähän tottakai vaikuttaa myös minun sokerirasituksen tuloksiin todennäköisimmin positiivisesti, ainakin luulisi! Senhän näkee sitten huhtikuussa mitä tuleman pitää. Motivaatio on ainakin kohdallaan näiden syiden takia olla ilman.
Mikäli sinulla, tutullasi, lapsellasi on samoja oireita kuin meillä suosittelen kokeileen jättää vehnät pois. Tuskin siitä haittaa on ja jos ei ole vaikutusta niin sittenhän voi jatkaa taas normaalisti. Sitä en kumminkaan suosittele, että pelkän laihdutuksen takia jättää vehnän. Kyllä ne kilot lähtee muullakin tavalla, vaikkei välttämättä niin nopeaa. Kaikkea on hyvä syödä monipuolisesti ja altistaa kroppaa kaikkeen.
Haluaisin myös muita kokomuksia vehnän pois jätöstä. Miten olet hyötynyt ja miksi ylipäätään jätit pois? Altistatko siltikin välillä vai oletko kokonaan gluteeniton?
Kiitos! -Tiitu