Shut up (and sleep with me)

Nukkuminen on yksi intiimeimpiä asioita, joita henkilö voi harrastaa yksin tai porukassa. Ei tule mieleeni kuin muutama tilanne, jossa olisi konkreettisesti yhtä haavoittuvainen ja ihanan tai ikävän inhimillinen kuin unessa. Uni on niin henkilökohtainen tila, että sen seuraaminen tai häiritseminen menee epämukavuusalueelle, ja siksipä otan harppauksen juuri sinne, minne vain Nukkumatilla olisi oikeasti asiaa!

Unipulmia potevana ja kello kahden ahdistukseen aika ajoin heräävänä kadehdin paremmin uinuvien unenlahjoja. Sokeuteni estää minua tuijottamasta kanssanukkujia liian piinaavasti, mutta erilaisissa yhteismajoituksissa, leiritilanteissa, yöllisillä vessareissuilla ja unikaverin kanssa nukkuessa on tullut kyllä tuumattua, että kovin monenlaista nukkujaa mahtuu maailmaan.

Olen bongannut ainakin seuraavanlaisia nukkujia:

Vampyyri (kuulun itse tähän kategoriaan)
Jos uni saapuu erilaisten poppakonstien (melatoniini, laventeli, optimaalinen asento ja lämpötila, sopiva unikaveri tai oma rauha, perustarpeet tyydytetty, pimeys, mahdollinen  taustamusiikki tai äänikirja) avulla, nukun liikkumatta kuin vanpiiri arkussaan. Pelkään että pahimmassa tapauksessa silmäni saattavat olla jopa lasittuneina auki. Jos minut herätetään tästä tilasta, en menee takuuseen, ettenkö iske hampaitani pahaa-aavistamattoman ylös patistelijan kurkkuun. Kalpea olemus tummine silmänalusineen kruunaa olemukseni, ja saatanpa lisätä kauhutunnelmaa liehuvalla paitulilla! Jos uni ei tule osakseni, hiippailen muina vampyyreina synkkien ajatusten vallassa pitkin kämppää tai vaikkapa katuja, tai vääntelehdin sängyssä tuntikausia kuin riivattuna.

Alkuihminen
Tällainen nukkuja on nukkuessaan niin estoton, että hänen katsomisensa melkein kiusaannuttaa. Tämä alkuihminen – tai ehkä eläin voisi välillä olla kuvaavampi termi- suorittaa unessa irstaita toimintoja kuten ruumiinaukkojensa kaivelua, piereskelyä, röyhtäilyä ja erilaisia murahduksia ja örähdyksiä. Tällainen neandertalilainen on siitä haastava petikamu, että äänekkäät toiminnot pitävät melko tehokkaasti toisetkin hereillä. Tyyppi vaipuu uneen, nukkuu sekä herää itseään rapsutellen ja infernaalista älämölöä pitäen.

Nautiskelija
Tämä torkkuja osaa totisesti ottaa ilon irti petipuuhista! Hän aloittaa nukkumaan menoon olennaisena osana kuuluvat rituaalinsa hyvissä ajoin, ja kampaa hiuksensa, kuorii ihonsa, vaihtaa tyynyliinansa ja sonnustautuu silkkiin ja satiiniin ennen pehmoiseen petiin solahtamista. Nautiskelijan yöpöydällä on iso vesilasi sekä erilaisia rasvoja. mielestäni erityisen piinallinen on tyypin tapa rasvata käsiään piiiitkään ja huolellisesti ennen nukkumaanmenoa. Henkilö käy käpälänsä läpi sormi sormelta rasvaten räpylöitään niin antaumuksella että oletan niiden olevan pehmeät kuin vauvan takalisto, ellei hinkkaaminen ole syövyttänyt kätösiä puhki. Nautiskelija käy nukkumaan sekä herää venytysten, silmien räpyttelyn sekä tietenkin nautinnollisten ”Mmmhh!” ja ”Aahhh”- ynähdysten säestämänä.

Kuorsaaja
Need I say more? No, sanon kuitenkin. Varmaan lähes jokainen tuntee jonkun armottoman kuorsaajan, joka pitää ahtaiden röörien, ylipainon, tukkoisuuden tai muiden vaivojen vuoksi armotonta korinaa nukkuessaan. Kuorsaus on erottanut monta pariskuntaa eri makuuhuoneisiin, ja pahimmassa tapauksessa aiheuttanut niin suuria konflikteja, että seksielämä tai vallan koko parisuhdekin ovat saattaneet lopulta päättyä korinan ja röhkimisen seurauksena! Jos kuorsaus vielä yhdistyy alkuihmisen petitapoihin, on pedissä pyörimässä aikamoinen possuli. Olen kuorsannut aivan varmasti itsekin, mutta yksinelävänä röhkintä haittaa harvemmin toisten nukkumista. Kuorsaukseen voivat vaikuttaa muiden terveydellisten tekijöiden ohella myös alkoholi, rauhoittavat lääkkeet ja rööki. Kuorsata voi toki myös ilman sen suurempia terveyshaittoja, mutta sitten jos yölliset hengityskatkoset vaivaavat, on syytä suunnata uniapneatutkimuksiin.

Risto Reipas
Nämä(kin) ovat mielipidekysymyksiä, mutta minun mielestäni kuorsaajakin on mitä ihanin kainalokaveri ja kaikki örinä musiikkia korville, jos verrataan reippaan nukkujan raivostuttavuuteen. Reipas unihygienisti käy iltauutisten jälkeen levolle tuuletettuun ja kenties pakkasen puolella olevaan makuukammariinsa, uinahtaa hetkessä ja herää jo kotvasen kuluttua noustakseen ylös silmänräpäyksessä – pirteänä kuin peipponen! Reipas nukkujamme ei torkuttele eikä surkuttele, vaan tekee aamukävelyn postilaatikolle tai lähikauppaan, pistää puurot ja sumpit tulille ja suuntaa töihin tai pöydän ääreen lukemaan päivän lehteä. Reippaan aamurutiineihin saattaa kuulua myös pieni virkistävä venyttely sekä vaikkapa jokin positiivinen voimalause. Jos taloudessa asuu toisiakin, heidät Reipas herättää tahall…tahattomasti kolistellen keittiön kaappeja, vihellellen ja pohtien äänekkäästi aamun aikataulua. Tässä talossa ei torkuta puolille päiville! Jos petikumppanina on toinen reippailija, voivat kumppanukset kirmailla yhdessä kohti auringonnousua, mutta jos toista vielä väsyttäisi, saattaa tämä haaveilla ajoittain kumppaninsa nuijanukuttamisesta.

Millainen nukkuja sinä olet? 

 

 

Hyvinvointi Terveys

Vuoksesi, olen aina huolissani

Toistuvasti huolestuneet, ahdistuneet ja neuroottisuuteen taipuvaiset miehet saattavat olla suurentuneessa sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen vaarassa. Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, joka julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.Mitenhän lie alle keski-ikäisten naisihmisten laita?

Olen aina ihan helvetin huolissani kaikesta ja kaikista. Monista asioista on ehkä syytä ollakin, mutta osa huolehtimisesta tapahtuu vain ”päissäni”, eikä jalostu toiminnaksi, ja osa taasen kohdistuu seikkoihin, joihin en voi vaikuttaa. Pahimmillaan huolehtivaisuuteni kääntyy holhoavuudeksi toisia kohtaan. Uskon ja pahoin pelkään, että alituinen huolissaan oleminen on osasyy kaikenlaisiin kramppeihini ja nyrjähdyksiini. Pää on niin täynnä tavaraa, että se on räjähdyksen partaalla, ja välillä taasen tulee niin totaalinen tyhjäkäynti, etten muista missä olen ja mitä tekemässä.

Olen huolissani tuttavasta johon ei saa yhteyttä, vanhasta koirasta jolle tulee yllättäviä vaivoja, työkaverista joka on hetkittäin hermoromahduksen partaalla, koronasta jolle ei näy loppua, kaikista niistä tekemättömistä töistä jotka vaanivat sähköpostilaatikossa, läheisestäni joka ajoi autokolarin, kaveristani jonka taloudessa asuu juoppohullu, Afrikan lapsista, jääkarhuista, ruokavaliostani, viikonlopun suunnitelmista, alkavatko menkat kesken seksin tai saunareissun, opintovelan jämistä, siitä miten selviän sekoamatta jos jään jumiin hissiin sekä alati vaanivasta migreenin mahdollisuudesta.

On hirvittävä yhdistelmä olla murehtivainen mutta ei  kovinkaan käytännöllinen. Saatan olla huolissani jo tässä kuussa seuraavan kuukauden laskuista, ja sitten niiden tullessa toteuttaa poissa silmistä, poissa mielestä – metodia ja jättää ne avaamatta. Olen huolissani siitä, onko töissä keittämäni aamukahvi pahaa tai työhuoneeni tunkkainen. Huolestuttaa, onko sohvani alla villakoiria, kun joku tulee kylään ja ehdinköhän varmasti illan viimeiseen bussiin. Sitten kuitenkin, vaikka huolehdin muka niin hemmetisti niin kaikista muistilapuista, lukemattomista googlailuista ja vimmaisesta valmistautumisesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) mitä suurimmalla todennäköisyydellä katson bussiajan väärin tai hyppään kokonaan väärään kyytiin, sohvan alta löytyy banaaninkuoret ja pölypallo tai työhuoneessani vallitsee hapeton tila koska olen taas syönyt intialaista ruokaa ja maalannut ruokkisella tuulettamatta tilaa.

Kuten olen joskus blogissa maininnutkin, reissun päällä olen parhaimmillani. Kun käsissäni on karttakirja, etukäteen päätetty (kengännauha)budjetti, rajattu aika ja roppakaupalla intoa tutustua uuteen paikkaan, muuttuu huolissaan olo käytännönläheisemmäksi koordinointikyvyksi ja yleiseksi auttavaisuudeksi. En valita, en stressaa, en ahdistu, voin olla tekemättä suunnitelmia tai suunnitella muidenkin puolesta. Kaikki vastoinkäymiset unohtuvat äkkiä, on tunne, että pystyn ja pärjään. On ehkä hieman lapsellista ja säälittävää, että huolista irtautuminen vaatii konkreettisen irtioton, mutta näin se vain on. Kun joskus aikana ennen koronaa olin useamman viikon poissa kotoa, minulla oli puhelin kiinni ja hartiat alhaalla. Jo paluumatkalla aloin viestitellä tuttaville, että ovathan he kunnossa, miettiä tulevan viikon aikatauluja ja olla hemmetin huolissani siitä millä julkisilla ehtisin illaksi kotiin.

Viimeksi muuttaessa huolehdin muun muassa siitä, mistä saan muuttoauton hieman hankalalle ajankohdalle ja repeävätköhän muuttolaatikot kantaessa niitä. Kämpässä murehdin onko siellä epänormaalin kylmä, onko omituisesti hiippailevalla naapurilla kenties harhaisia väkivalta-ajatuksia ja miten yletän laittamaan lamput kattoon. Apua en osaa kysyä kuin aivan äärimmäisessä hädässä; nauratti ja itketti kun istuin vessan lattialla vaatteet märkänä näpytellen pahaa-aavistamattomalle tuttavalle avunpyyntöjä koskien pesukoneen asennusta. Pienen teutaroinnin jälkeen niin kone kuin minäkin aloimme hyristä lempeästi – yksi huoli poissa harteilta.

Huolimusaa:

kuva: Unsplash

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Höpsöä