Kesäsuunnitelmat

1. Bengtskärin majakka

Minua harmittaa että koronan vuoksi majakalle ei pääse tänä kesänä yöpymään. Onneksi vierailut kuitenkin on sallittu! Majakat ovat viehättäneet ja kiinnostaneet minua aina todella paljon. Retkeä Bengtskäriin olen suunnitellut jo muutaman vuoden ajan, kuitenkaan sitä toteuttamatta. Tänä kesänä siihen tulee muutos! Onko kukaan lukijoistani vieraillut tällä kyseisellä majakalla? 🙂

2. Vallisaari

Itseasiassa ehdinkin jo käymään Vallisaaressa ystäväni ja Tobiaksen kanssa! Saari ja sen luonto oli todella kaunis. Saaresta löytyi muuten myös todella sympaattinen jäätelökahvila ❤️ Ehdottomasti vierailun arvoinen kohde.

3.  Vaellus kansallispuistossa

Tällä hetkellä Torronsuon ja Kurjenrahkan kansallispuistot ovat vahvoilla listallani. Toisaalta, kun pääsen Savoon, suht lähellä olisi myös esimerkiksi Tiilikkajärven kansallipuisto, josta olen haaveillut pitkään.

4. Pohjois-Savoon mummon ja ukin (&sukulaisten) luo

Minulla on kauhea ikävä vanhempieni kanoja! 😀 Sekä pitkiä pyöräilyreissuja ja savusaunaa ja torikahveja lapsuudenystävieni kanssa. Ja yleisestikin  sitä rentoa savolaista meininkiä.

5. Puistopiknik ystävien kanssa

Haaveilen piknikistä entisillä kotikulmilla Helsingissä eli jossain päin Punavuorta.

6. Venereissu kahdestaan puolison kanssa

Tätä odotan innolla! Ollaan nyt viime aikoina harjoiteltu kovasti veneen käyttöä. Kunhan puolison loma pian alkaa, niin jonain päivänä viedään poika yhdeksi yöksi ukille hoitoon ja me lähdetään merelle. Jännää 🙂

7. Yö Suomenlinnassa hostellissa 

Suomenlinna on yksinkertaisesti ihana!

8. Maastoratsastus

Suunnitelmissani on Savon visiitillä päästä ratsastamaan maastoon. Isäni tuttavalla on suomenhevostalli, joten luultavasti varaan sitä kautta maastotunnin 🙂

9. Mielenterveyden hoitaminen ja ylläpito

Voikohan tätä laittaa kesäsuunnitelmiin? Tähän liittyy vahvasti lepo, asioista puhuminen ja niiden asioiden tekeminen, joista saa voimaa.

Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on? 🙂

Täällä etelässä on tiedossa tänä päivänä ukkosta. Onkin melkoisen hiostava sää. Tämän päivän suunnitelmissa on melko arkisia juttuja – jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, eli myös ruokakaupassa on käytävä. Ensi kerralla jaan teille yhden maukkaan ruoka-ohjeen, jossa on käytetty nokkosta. Hyvää alkanutta viikkoa <3

Kommentit (3)
  1. vilhelmiina hellstén
    16.6.2020, 14:15

    Bengtskärin majakka on ihana! Suosittelen sitä kohteena, hyvät eväät vain mukaan ja nauttimaan päivästä majakkasaarella 🙂 Ja Suomenlinna on myös ihana, mutta hei, en tiennytkään että siellä on hostelli, onko minkä hintainen tai mikä hostelli on kyseessä? Ajattelin jos sopisi opiskelija-budjetille 😄

    1. Oi ihanaa, hienoa kuulla positiivisia kokemuksia tuosta majakasta! 🥰 Tuota päiväreissua odotan kyllä innolla. Majakoissa on vaan jotain tosi kiehtovaa 😍

      Ja kyllä!! Tiedätkö, en tiennyt minäkään tuosta hostellista vielä hetki sitten, tuli nimittäin ihan sattumalta netissä vastaan tuo majoituspaikka. https://www.hostelhelsinki.fi/fi löytyy lisätietoa 😋

      1. vilhelmiina hellstén
        16.6.2020, 21:19

        Ole hyvä ja kiitos vinkistä 🙂 ❤️ Majakkasaaret kiehtovat myös mua! Niissä on jotain mystistä ja kauniin karua 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *