Tämä viikko on mennyt taas pohjalla. Tai, no, ei ehkä aivan totaalisen pohjalla, koska on joitain hyviäkin hetkiä ollut. Mutta tuntuu pahalta. Masennus on möykkynä rintakehässä. Se yrittää saada mielen matalaksi ja tulevaisuuden näyttämään toivottomalta. Olen kiukutellut paljon miehelleni, joka yrittää parhaansa. Olen tiuskinut hänelle, kun oma olo on ollut sietämätön. Olen selittänyt hänelle, kuinka en itsekään ymmärrä itseäni tällä hetkellä. Välillä tuntuu, että yritän vain selviytyä päivä kerrallaan. Olen katsonut useasti läheisen päiväkodin pihalla leikkiviä lapsia ja miettinyt, että minunkin poika olisi jo noin iso. Hän olisi jo iso poika. Täyttäisi pian kolme vuotta. On tullut myös epäonnistumisen tunteita – olenko edes hyvä äiti toiselle pojalleni. Tälle ihanalle pojalle, joka on maailman suloisin tapaus.

Tiedän ja tunnistan, että masennus puhuu näissä ajatuksissani. Toivon niin paljon, että voisin vielä kokea onnea ja iloa, ja ennen kaikkea voittaisin tämän sairauden.

Ne ovat tulleet takaisin. Paniikkikohtaukset. Pirulliset paniikkikohtaukset.

Sain ensimmäiset paniikkikohtaukset ollessani yläasteella. Tuolloin kohtaukset saattoivat liittyä esimerkiksi esitelmien pitämiseen. Oli sydämen tykyttelyä, hikoilua ja huonoa oloa. Kohtaukset olivat pitkään tauolla, kunnes tulivat ammattikorkeakoulussa opiskelun aikoihin satunnaisesti takaisin. Paniikkikohtauksia saattoi tulla stressaavina hetkinä – kun oli paljon tenttejä ja kirjallisia töitä. Nyt viikon sisään olen saanut kaksi paniikkikohtausta. Kummatkin aamulla. Pahempi kohtaus tuli viime viikolla. Tein sen virheen, että join liikaa kahvia. Tarkalleen ottaen kaksi isoa kuppia. Se riitti kropalleni kehittämään paniikkitilan. Olin lähdössä ajamaan autolla kaupoille, mutta jouduin jäämään pihaan toviksi hengittelemään. Lähetin autosta miehelleni viestin jossa kerroin että tuntuu siltä kuin sydän tulisi rinnasta ulos. Olin tuon jälkeen niin väsynyt fyysisesti, että jaksoin hädin tuskin käydä kaupassa pojan kanssa. Loppupäivän olimmekin sisällä, ja myös minä nukuin pitkät päiväunet. Kahvi on siis tällä hetkellä se tekijä, mikä aiheuttaa huonoa oloa (yhdistettynä enemmän ja vähemmän huonoihin yöuniin.) Täytynee ehkä vaihtaa aamukahvi toviksi teehen ja katsoa mitä vaikutuksia sillä on. Olen muuten huomannut myös alkoholin aiheuttavan paniikkia. Siksi en olekaan pitkään aikaan voinut juoda yhtään liikaa esimerkiksi rakastamaani valkoviiniä, koska saan siitä fyysisesti ja henkisesti niin kauheita seurauksia.

Onko teillä kokemuksia paniikkikohtauksista? Entäpä vinkkejä niiden hoitoon?

Mukavaa alkavaa (paniikitonta) viikkoa teille ❤